maanantai 5. toukokuuta 2014

Vappuvieras

Vappuaattona siskoni soitti minulle. "Oletko töissä tänään viiden aikaan?" hän kysyi. Vastasin myöntävästi, ja hän kertoi minun saavan vappuyllätyksen.

Viideltä hän sitten seisoi työpaikkani aulassa, taluttaen berhandilaista. Tämän berhandilaisen runko oli kuitenkin hyvin kevyt, se on jopa ilmavaa mallia. Koiravappupallo! Jos olisin itse saanut valita vappupallon itselleni, niin juuri tälläinen perässävedettävä koiramallihan se olisi ollut. Ja kyllähän minä vastuullisena koiranomistajana tiedän, että tälle kaverille olisi varmasti ollut lempeämpää olla esittelemättä sitä Sennille ja Sellalle, mutta pitihän sitä kokeilla... Tytöt, tässä on Wuffe!


Sennihän päätti terrierimäisesti tietysti ottaa vierailijalta luulot pois, ja Wuffe menetti nopeasti toisen korvansa, auts. Sella ei halunnut tehdä lähempää tuttavuutta ollenkaan, ja liekö pakokauhu tästä kolmannesta pyörästä johtanut siihen, että ensimmäistä kertaa tytöt makasivat yhtä aikaa Sellan pedissä. Loppuillan Wuffe joutuikin viettämään yksin makuuhuoneessa, jotta enemmiltä hampaanjäljiltä säästyttiin.


Tänään Wuffe muutti miehen luota meille takaisin, ja tunnelma on jo ollut paljon rauhallisempi. Sellakin uskaltautui tutustumaan Wuffeen, turvallisesti takapuolta haistelemalla. Wuffe on selvästi syntynyt jossain lämpimässä maassa, sillä ulkona se muuttui heti laihaksi ja ryppyiseksi, mutta sai massaa takaisin kun toin sen kodin lämpöön.




Wuffen innoittamana opiskelin vappuna lyhyen oppimäärän berhandilaisista, ja nyt tiedän, että pentuja syntyy Suomessa noin sata vuodessa, ja että monesti berhandilaisten perheissä autot vaihtuvat pakettiautoihin. On myös syytä varautua suureen määrään kuolaa ja tihentyneeseen siivoustarpeeseen kotona. Jos mahdollista, käydään kyllä stalkkaamassa Wuffen rotukavereita Järvenpään koiranäyttelyssä parin viikon päästä.

2 kommenttia: