maanantai 26. toukokuuta 2014

Söpöliinit

Viime viikon tiistain mätsärissä tapasimme Tarmo-westien emäntineen.
Senni viihtyy sinkkuna eikä poikaystävä kuulemma kuulu lähisuunnitelmiin, mutta kavereita he Tarmon kanssa voivat kuulemma olla.



sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Järvenpään koiranäyttely 24.5.2014


Kotona näyttelyn jälkeen.
 Mä en haluaisi valittaa, mutta... Läähättäviä koiria, pöllyävää hiekkaa, huimausta, nestehukkaa ja taistelua vähistä varjopaikoista. Tätä oli eilinen koiranäyttely Järvenpäässä hiekkakentällä, kun lämpötila nousi yli 30 asteen. Olo oli raskas, ja voin vain ihailla sitä uskollisuutta, jolla useimmat koirat jaksoivat olla mukana noissa olosuhteissa - ei valitusta, kiukuttelua tai raivareita, vaan kiltisti isotkin koirat jaksoivat kehissä esiintyä kauniisti. Kentällä oli niin kuuma, että aurinkovarjona käyttämästäni sateenvarjosta ja runsaasta vedenjuonnista huolimatta olo oli aivan nuutunut, ja totta puhuakseni halusin vain pois sieltä.

Hommat oli kuitenkin hoidettava, periksi ei anneta. Meidän vuoromme oli vasta noin puoli kahden aikaan iltapäivällä, ja olimme näyttelypaikalla yhdentoista jälkeen. Virhe! Näyttelysäännöissähän sanotaan, että kaikkien koirien tulee olla paikalla viimeistään kello 12, mutta huomasin että paikalle tuli koiria vielä ihan viime tingassa, joten tuon säännön voi näköjään unohtaa (ainakin näissä olosuhteissa). Jos olisin tiennyt paremmin, olisin aloittanut turkin tupeerauksen jo kodin viileydessä, sillä porottavan auringon alla tämä oli raskasta sekä minulle että Sennille. Teltta, iso aurinkovarjo tai apukäsi sateenvarjon pitelyssä olisi myös auttanut, sillä yksin selviytyminen oli tällä kertaa varsin rankkaa, kun kehän laidalla ei ollut yhtään hyvää tuttuakaan.

Käytimme odottelun varjon alla istuen ja maaten, ja annoin Sennin kerätä voimia kehää varten. Turkin laittoon käytin vain noin 15 minuuttia, vähemmän kuin koskaan ennen. Lyhyestä virsi kaunis, ainakin minusta pään kampaus oli paras tekemäni. Tässä auttoi myös uusi harja, jonka ostin viime viikon näyttelystä Sennille, ja jolla pöyhin tupeeratun karvan auki.

Tuomari oli eestiläinen Juta Haranen. Kehää pyörittävä kehäsihteeri oli kuuluvaääninen mies, on aina mukavaa kun kehän kulkua on helppo seurata. "Siirrytään seuraavaan rotuun, valkoinen länsiylämaanterrieri, joka luojan kiitos on päivän viimeinen". Ei varmasti ollut heillekään herkkua tuo eilinen, mutta hyvällä sykkeellä hoitivat työnsä vielä yli seitsemänkymmenen koirankin jälkeen, ja tuomariteltan varjossa koirat saivat odotella omaa vuoroaan luokkiensa aikana.

Nuorissa nartuissa oli kolme osallistujaa, ja kaikki saivat laatuarvostelun erinomainen, myös siis Senni! Arvostelu kuului näin:

Hyväntyyppinen narttu, jolla hyvä pää, ilme ja pigmentti. Vahva selkä, kaula voisi olla elegantimpi. Hyvä luusto ja kulmaukset. Oikea karvanlaatu. Selkä voisi olla liikkeessä vakaampi. Toivoisin hieman enemmän tempperamenttiä.

Kehässä Senni esiintyi mielestäni todella hyvin. Yhtään ei tällä kertaa treenattu odotellessa, vaan mentiin kylmiltään kehään. Senni oli skarppina ja piti päänsä ylhäällä liikkeessä. Tempperamenttia ei varmasti ollut minullakaan enää jäljellä, kun kolmatta tuntia olimme paahteessa...

Yhteenvetona: kaksi kevät-näyttelyä, kaksi erinomaista. Oma tavoitteeni oli näistä saada yksi erinomainen, joten odotukset ylitettiin ja jatkamme siis tätä harrastusta kesällä!. Kesältä toivoisin hieman vielä parannusta, eli yhden SA:n (sertin arvoinen), katsotaan riittääkö meidän rahkeet siihen. Mutta jälleen olen oppinut valtavasti tästä maailmasta, ja olen taas pikkuisen parempi esittäjä ja turkin laittaja.

torstai 22. toukokuuta 2014

Match Show @ Haimoo 18.5.2014


Elämme mätsäreiden kulta-aikaa. Kisoja on Helsingin ympäristössä useampi per viikko, joten vapaa-ajan ongelmia meillä ei ole viime aikoina ollut. Kieltämättä nyt, kun puolentoistaviikon sisään meillä on ollut kolme mätsäriä ja kaksi näyttelyä, niin alkaa jopa minusta tuntua siltä, että ehkä on ihan hyvä että nyt viikonlopun jälkeen missikisoihin tulee pieni tauko... Mutta toisaalta, mikäs se on näillä säillä ulkoillessa, kun kuitenkin koko pitkä talvi tälläistä toimintaa odotettiin.

Kun oltiin lauantaina saatu näyttelystä ERI, niin kisakuume vain nousi sunnuntaita kohden, ja meillä oli kaksi eri vaihtoehtoa; mätsärit Haimoossa Vihdissä tai Viikissä Helsingissä. Vaikka ajokilometrit Vihtiin olivatkin paaaaljon suuremmat, päätin silti taktikoida ja lähteä sinne asti, koska Helsingissä mätsäreissä on aina niin paljon esittäjiä, ja eritoten hyviä esittäjiä. Palkintojen takia me emme näissä juokse, mutta olisihan se joskus kiva tuntea sitä kuuluisaa voittaja-fiilistä.

Vihtiin siis, Portugalinpodengot ry:n järjestämään mätsäriin. Paikka oli sama, jossa viime elokuussa hytisimme kaatosateessa, ja sijoituimme pienten sinisten kakkoseksi. Pieniä aikuisia oli mukana 15, ja meille napsahti sininen nauha, koska meitä vastassa oli ihan oikeasti hyvin esitetty cockerspanieli, enkä saanut Senniä ravaamaan kauniisti.

Sinisten ryhmäkehässä me saimme kulkea joukon viimeisenä, ja tämä oli meille eduksi. Senni kulki todella hienosti, ja taas tuntui siltä kuin olisi lennetty kehässä, molemmat ylväänä leuka pystyssä. Palkintosijoja oli kolme, ja lopuksi tuomari jätti kehään neljä koiraa, jossa me olimme yhä mukana. Ensin palkittiin kolmonen ja kakkonen, ja jäljelle jäimme me sekä australianterrieri. Tulossa oli siis ykkössija tai nelossija - ja tuomari tuli meidän luoksemme punaisen ruusukkeen kanssa! Oltiin siis pienten sinisten ykkösiä, ja päästiin lopuksi vielä Best In Show-kehään, jossa oli kuusi koiraa, mutta täällä meidän charmi ei sitten enää purrutkaan uuteen tuomaristoon, vaan meidät käteltiin ulos pehmolelun kera. Tämän vuoden ensimmäinen mätsärisijoitus, ja ai että maistui makealta!

Senni ja palkintosaalis.

tiistai 20. toukokuuta 2014

Uudet valjaat


Mustin & Mirrin kassakone sanoi lauantaina ka-ching, kun kävimme koirien ja Miehen kanssa hankkimassa uudet valjaat. Nämä oli valittu kuvastosta jo aikoja sitten, mutta jotenkin oli vain aina jäänyt niiden hankkiminen toteuttamatta, sillä tokihan koirien piti päästä mukaan niitä sovittamaan.

Nyt tytöillä on samanlaiset Rukka Mini Comfort-valjaat. Minä valitsin Sennille korallinväriset (yllättäen) ja Mies valitsi Sellalle mustat (yllättäen). Nyt kun Sennin turkkikin on hienompi kuin koskaan, olemme viime päivinä saaneet runsaasti positiivista huomiota, ja kadulla tuntemattomat miehetkin ovat näitä valjaita kehuneet, sopivathan ne Sennin olemukseen kuin nenä päähän.

Sellalla mustat valjaat ovat melko huomaamattomat, koska ne hukkuvat runsaaseen turkkiin, mutta varmasti mukavat käyttää. Valjaat voi pestä koneessa 40 asteessa, joten huoltokin on helppoa. Lisäksi ostin valjaiden kanssa samanvärisen hihnan Sennille, joten kesätyyli on nyt valmis!


maanantai 19. toukokuuta 2014

Riihimäen ryhmänäyttely 17.5.2014

Kesän virallinen näyttelykausi avattu, ja erinomaisella korkattiin tämän vuoden kilpailut ja nuorten luokka! Jabadabaduu, saatiin siis mitä lähdettiin hakemaankin. Tuomari oli venäläinen Evfeny Rozenberg, jota olin nimen perusteella luullut naiseksi, mutta hän olikin arvokkaasti harmaantunut vanhempi herrasmies. Nuoria westie-narttuja oli Sennin lisäksi vain yksi, ja tämä toinen koira arvioitiin luokkavoittajaksi. Jos oikein loppukehää seurasin, valittiin tämä koira myös koko päivän parhaaksi westieksi, joten huonommalle ei hävitty.

Herra Rozenberg sanoi Sennistä seuraavaa:

Moderate size. Short enough. Good goat. Feminine head type with good propotions. ??? enough. Dark eyes. Level topline. Deep chest. Good tailset. Well angulated. Very good movements.

Kohtuullisen kokoinen. Tarpeeksi lyhyt. Hyvä turkki. Feminiininen pää, jossa hyvät ilme. Tarpeeksi ???. Tummat silmät. Tasainen ylälinja. Syvä rinta. Hyvä hännänkiinnitys. Hyvät kulmaukset. Erittäin hyvät liikkeet.

Pelkkää plussaa, mikä ei tietenkään kerro miksi se SA (sertin arvoinen) jäi saamatta, mutta eipä mittään, tästä saatiin rutkasti lisää itseluottamusta, jolla loistaa tulevissa kehissä. Turkin laitoin taas itse, ja myös esitin Sennin itse. Turkin trimmasi kasvattaja perjantaina, ja Sennistä tulikin ensi kertaa ihan aikuisen westien näköinen. Sain myös kehuja kasvattajalta, että olin trimmannut turkkia hyvin tämän puoli vuotta, sekä vinkit missä kohdin olisi voinut tehdä erilailla.

Lauantai oli ihanan lämmin päivä, mutta Riihimäellä ei ollut vielä tukahduttavan kuuma. Kenttä oli siisti nurmikenttä, ja jos ei olisi ollut muita menoja, olisin hyvin viihtynyt paikalla pidempäänkin, retkituolissa istuen ja vaikka metrilakua syöden. Koska blogissa on myös lukijoita, joille näyttelyt ovat vieraita, otin teitä varten kuvan yhdestä telttarivistöstä, tämä kun tuntuu ulkopuolisia aina huvittavan koiranäyttelyissä.

Juoksuradalla oli myös "ostoskatu", jossa käytiin ostamassa Sennille uusi harja tupeerauksien pöyhimiseksi, sekä HauHaun tuotteita hyvillä alennuksilla. Senni sai myös pelata älypeliä tällä kojulla, myyjä ystävällisesti sponsoroi namit peliin.
 Näyttelyssä kuviin tallentui myös seuraavat omituisuudet: 

Chihuahua-ansa (neljä oli jo jäänyt nalkkiin)
Westie-putka (samoin neljä kiinnijäänyttä)
  Ensi lauantaina uusiksi Järvenpäässä, toivottavasti on yhtä kiva päivä!

torstai 15. toukokuuta 2014

Match Show @ Munkkiniemi 15.5.2014

Kolme mätsäriä, kolme punaista nauhaa.
Käytiin taas mätsärissä Sennin kanssa, nyt meillä on niitä jo kolme käytynä tänä keväänä. Tämä oli kenraaliharjoitus lauantain näyttelyä varten, ja sainkin taas paljon ajateltavaa Sennin esittämisestä. Harmi että eiliseksi varattu turkin trimmaus siirtyi perjantaille, sillä vaikkei turkilla pitäisi mätsärissä ollakaan mitään väliä, on rodunomaisessa turkissa esitettävä koira paljon uskottavampi kuin epämääräinen karvakasa. ...vaikkei Senni nyt ihan karvakasa olekaan, epäsiisti vain.

Ei oltu koskaan ennen käyty Munkkiniemessä Koneen kentällä, vaikka siellä on mätsäreitä melkein viikottain kesäaikaan. Paikka oli siisti nurmikenttä, ja myös autoille oli hyvin tilaa. Tänne voisi tehdä vaikka piknik-reissun.

Pieniä aikuisia oli 20, eli sopivan vähäinen joukko. Ensivaikutelmani oli, että kovin osaavaa porukkaa paikalla oli, ja ehdin jo kaavailla meille paikkaa sinisiin. Meidän kanssa kehään tuli kuitenkin nuori tyttö tiibetinspanielin kanssa, ja vaikka itse sanonkin, oli jako tällä kertaa selvä - meille punainen nauha. Olin todella rento kehässä, ja tuntui ihan kuin oltaisiin Sennin kanssa lennetty kun tehtiin ympyrää, niin hyvin se meni. Minun ei tarvinnut edes katsoa Senniä, vaan minäkin menin pää pystyssä iloisesti, kuten kuuluukin, ja tiesin Sennin menevän hienosti. Oltiin hyvässä moodissa, vielä kun keksisi sen salaisuuden, kuinka tuohon mielentilaan päästään.

Punaisten ryhmäkehässä oli pientä häiriötä, sillä joku oli kylvänyt sinne paljon raksuja, joita Senni tietenkin innoissaan olisi halunnut etsiä. Ja minulla oli sentään hyvät palkat taskussa, kanaa JA nakkeja, mutta itse maasta löydetty maistuu aina paremmalle, ei voi mitään. Tässä onkin yksi mietinnän paikka, sillä sama "uhka" vaanii meitä myös näyttelyissä.

Raksujen lisäksi fiilistä laski se, että kun kaikki oli pyydetty kehään, tajusi kehäsihteeri että yksi osallistuja oli vielä toisessa kehässä toisen koiran kanssa. Siinä 9 muuta sitten odoteltiin yli viisi minuuttia, että tämä yksi pääsee mukaan, ja vire pääsi vähän laskemaan. Tässäkin on mietinnän paikka, kuinka olla tarpeeksi kiinnostava koiralle, kun mitään ei alakaan tapahtua ja itseäkin vähän turhauttaa että yhden takia muut odottaa.

Meille ei tänään tullut sijoitusta, mutta tapaamamme Nemo-westie oli kolmas. Tuomarina oli newfoudlandeja kasvattava Outi Lius. Poistuessa nähtiin vielä skotlanninserkku, Sennin kanssa samanikäinen skotlanninterrieri. Tämän omistaja kutsui meidät tiistaina mätsäriin samaan paikkaan, sillä järjestäjänä silloin on terrierijaosto. Hmm, lauantaina on näyttely, sunnuntaina mätsäri Vihdissä, jaksaisikohan sitä lähteä tiistaina taas? Taidan tietää vastauksen.


keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Vapaus koitti

Viikonloppuna Sennillä ja Sellalla oli edessä tulikoe; onnistuuko metsäretki yhdessä ilman hihnoja, aitoja tai liekoja? Koskaan aiemmin emme ole Miehen kanssa moiseen uhkarohkeaan tekoon rohjenneet, mutta nyt oli tullut aika päästää pedot irti metsään. Mukana oli minun ja Miehen lisäksi tietysti myös kalkkunaa, jotta luoksetulo olisi edes teoriassa mahdollista hihnan irrottamisen jälkeen.

Ja tältähän se näytti, musta ja valkoinen viilettivät metsässä rinnakkain ja peräkkäin hurjaa vauhtia. On ihailtavaa, kuinka hyvin nelivedolla pysyy pystyssä epätasaisessa maastossa, minä löysänilkkaisena en pystyisi juoksemaan metriäkään noita metsäpolkuja ilman vammoja.

Vaikka mahdollisuus olisi ollut juosta vaikka kuinka kauas, pysyivät neidit todella hyvin meidän lähistöllämme, ja vain muutaman kerran kutsuin harjoituksen vuoksi koirat takaisin. Sennin väri on niin helposti erottuva, että kauempaakin näkee helposti missä koira kulkee.




Yllä oleva kuva on hyvä esimerkki siitä, kuinka Sella välillä matkii Sennin touhuja. Senni oli lepäämässä sammalmättäällä, ja työnsi päänsä sammalen sisään. Sella katsoi hetken vieressä ja meni sitten viereen makaamaan - ja kyllä, työnsi myös päänsä maan sisään!

Tämän hyvän kokemuksen rohkaisemana metsälenkkejä on tytöille luvassa jatkossakin (mutta varmuudeksi otan myös puhelimen mukaan, ja laitan Sennille puhelinnumerolaatan kaulaan...).




maanantai 12. toukokuuta 2014

Sennille on postia



Rotujärjestön yllätyslahja Sennille Suomen tyylikkäimmän lemmikin voiton johdosta tuli viimein perille. Paketti oli melkein yhtä iso kuin Senni. Kuinka moni koira muuten on ylipäätään saanut postia, tassut ylös? Paketissa oli onnittelukortin lisäksi Cesar-makuualusta, jolle tulee käyttöä mätsäreissä ja näyttelyissä. Lisäksi  Senni sai koirien juomapullon, kaksi heijaistinta ja avainkaulanauhan.

Kiitos Westiekerholle, ihana yllätys!

Koska mitään näistä ei voi syödä, ei Senni hihkunut ollenkaan niin paljon kuin minä meidän avatessa pakettia yhdessä. Mutta ei hätää, lähetyksen pakkausmateriaaleista riitti hupia pitkäksi aikaa!
Annoin repiä paperit atomeiksi ja sotkea keittiön, olihan tämä sentään Sennin omaa postia.

maanantai 5. toukokuuta 2014

Vappuvieras

Vappuaattona siskoni soitti minulle. "Oletko töissä tänään viiden aikaan?" hän kysyi. Vastasin myöntävästi, ja hän kertoi minun saavan vappuyllätyksen.

Viideltä hän sitten seisoi työpaikkani aulassa, taluttaen berhandilaista. Tämän berhandilaisen runko oli kuitenkin hyvin kevyt, se on jopa ilmavaa mallia. Koiravappupallo! Jos olisin itse saanut valita vappupallon itselleni, niin juuri tälläinen perässävedettävä koiramallihan se olisi ollut. Ja kyllähän minä vastuullisena koiranomistajana tiedän, että tälle kaverille olisi varmasti ollut lempeämpää olla esittelemättä sitä Sennille ja Sellalle, mutta pitihän sitä kokeilla... Tytöt, tässä on Wuffe!


Sennihän päätti terrierimäisesti tietysti ottaa vierailijalta luulot pois, ja Wuffe menetti nopeasti toisen korvansa, auts. Sella ei halunnut tehdä lähempää tuttavuutta ollenkaan, ja liekö pakokauhu tästä kolmannesta pyörästä johtanut siihen, että ensimmäistä kertaa tytöt makasivat yhtä aikaa Sellan pedissä. Loppuillan Wuffe joutuikin viettämään yksin makuuhuoneessa, jotta enemmiltä hampaanjäljiltä säästyttiin.


Tänään Wuffe muutti miehen luota meille takaisin, ja tunnelma on jo ollut paljon rauhallisempi. Sellakin uskaltautui tutustumaan Wuffeen, turvallisesti takapuolta haistelemalla. Wuffe on selvästi syntynyt jossain lämpimässä maassa, sillä ulkona se muuttui heti laihaksi ja ryppyiseksi, mutta sai massaa takaisin kun toin sen kodin lämpöön.




Wuffen innoittamana opiskelin vappuna lyhyen oppimäärän berhandilaisista, ja nyt tiedän, että pentuja syntyy Suomessa noin sata vuodessa, ja että monesti berhandilaisten perheissä autot vaihtuvat pakettiautoihin. On myös syytä varautua suureen määrään kuolaa ja tihentyneeseen siivoustarpeeseen kotona. Jos mahdollista, käydään kyllä stalkkaamassa Wuffen rotukavereita Järvenpään koiranäyttelyssä parin viikon päästä.