tiistai 22. huhtikuuta 2014

Pääsiäinen 2/2


Tässä kuvassa Sennin trimmi on melkein valmis. Nypin karvaa joka päivä pääsiäisenä, mutta vaikka pihamaa alkoi jo näyttää lumiselta kaikesta karvasta, Senni oli aina vaan epäsiistin näköinen. Senniä ei myöskään kiinnostanut pöydällä paikoillaan olo, kun pihalla oli niin paljon tutkittavaa ja seuralaisia, joten trimmaus oli paljon vaikeampaa kuin kotona rauhallisissa olosuhteissa. Mikäli tänä vuonna saadaan näyttelyistä semmoista palautetta, ettei sitä touhua ole enää järkeä jatkaa, niin voin lohduttautua sillä, että saan vihdoin nyppiä nuo pitkät kurankerääjät vatsakarvat pois.

Oscar voi vanhempieni luona hyvin, mutta liikkuminen alkaaa näyttää jo aika verkkaiselta. Eläinlääkärimme epäilee, että 14-vuotiaan nivelissä on jo rikkoa, ja nyt Oscarilla kokeillaankin uutta MSM:ää, Aptus Glyco-Flexiä, joka annostellaan kätevinä luumuotoisina purutabletteina. Pussilla on kyllä hintaa, yli 70 euroa... Mutta mikäli ne helpottavat vanhan koiran oloa, niin kyllä minäkin maksaisin tuon hinnan.

Oscarilla on vanhuuden mukana tullut hassu tapa vaeltaa vanhempieni kotona pois muun porukan luota, ja ryhtyä sitten jossain talon nurkassa haukkumaan ei-millekkään. Siskoni ja hänen poikaystävänsä tosin epäilivät, että Oscar vain eksyy isossa talossa, ja huutaa näin apua paikalle. Muutoin muisti pelaa hyvin, aina kun ihmiset ovat syöneet, tulee Oscar ilmoittamaan vinkumalla, että nyt on hänen vuoronsa saada ruokaa.


Pääsiäisenä teimme pitkiä lenkkejä metsässä, ja Senni kulki kiltisti aina polkua pitkin meidän ihmisten mukana. Oscaria ei maastoon enää otettu, sillä kilometrien pituiset lenkit maastossa ovat papparaiselle jo liian rankkoja. Saimme myös mukavan luonto-shown, kun metsälammen poikki meitä uiskenteli tarkastelemaan kaksi valkoposkihanhea, jotka vain poseerasivat pitkään edessämme. Kaikki ihmiset olivat tästä ihastuksissaan, mutta Senni olisi halunnut maistaa hanhenrintaa...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti