keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Koirat saavat leikkiä ruualla

Sennin elämässä ruokailu on yksi päivän kohokohdista, ja useimpina päivinä yritän saada ruokailun kestämään mahdollisimman kauan, jotta Sennillä olisi tekemistä. Yksi kikka on antaa jäistä ruokaa, esimerkiksi kanansiipiä tai leluun jäädytettyä ruokaa, mutta varoituksen sanana; jotkut koirat eivät kestä kylmää (tai kuumaa) ruokaa vaan oksentavat heti sitä syötyään.

Meidän koiratanssiope Marjaana myi viime viikolla uusia ruokakuppeja, ruohikoita. Kuppeja on kahta kokoa, ja Sennille ostin pienemmän. Kuppi on kovaa muovia, ja sen voi pestä astianpesukoneessa, käytännössä siis ikuinen.

 


Laiskalle kiireiselle koiranomistajalle tämä on loistava, sillä täyttämiseen ei mene aikaa, sen kuin vain heittää ruoan nystyjen väliin, ja koiralle on silti aina haastavaa noukkia ruoka suuhunsa. Kuppia voi käyttää joko nappuloilla, tai märällä ruoalla. Sennillä menee kupista annettuna ruokailuun noin minuutti, mutta ruohikkoa käytettäessä jopa 15 minuuttia! Aika mielekästä puuhaa siis, ja tämä kuppi on myös paljon haastavampi nuolla putipuhtaaksi, joten loppusiivouskin on aikaavievää puuhaa koiralle.


Saisinko lisää?

Toinen meillä paljon käytössä oleva ruokinta-lelu on Kongin putkilo, johon on helppoa lusikalla tai haarukalla painella märkää ruokaa sisälle. Päädyissä on melko pienet aukot, joten koira saa tehdä kunnolla töitä ruoan ulos saadakseen. Meillä putkilossa on useimmiten kallkkunanjauhelihaa tai Maukas Adult-kypsäruokaa, mutta myös nameja ja nappuloita voi putkiloon jemmata.



Ja lopuksi vielä Sennin vinkki muille koirille, mikä on nopein tapa tyhjentää nappulat ruohikosta:


lauantai 16. marraskuuta 2013

Kirje Joulupukille

Hei Joulupukki,

olen kuullut että olet matkalla etelään, ja tulossa tapaamaan minua. Siistiä! Kiva että siellä Lapissa asti fanitetaan minua! Tykkään kaikista ihmisistä tosi paljon, ja parhaita otan ranteesta kiinni hampailla. Saanhan kätellä sinuakin? Sinulta voi kuulemma toivoa asioita, joita emäntä ei suostu minulle antamaan? Tein pienen listan himoitsemistani tavaroista, jotta tuliaisesi minulle osuvat varmasti oikeaan.

1. Lankakeriä
Selkeistä viesteistäni huolimatta en ole koskaan saanut mussuttaa keriä tarpeeksi, toivon siis vuoden varastoa itselleni. Ei tekokuituja, mutta värillä ei ole väliä.

2. Keskeneräisiä villapipoja, villapaitoja ja lapasia
Näissä voi olla puikotkin vielä kiinni, mieluiten bambupuikot, jotta voin naksautella ne poikki. Olisi tärkeää, että työt ovat keskeneräisiä, jotta voin helposti aloittaa niiden purkamisen.

3. Hiusharjoja
Sellaisia, joissa on mahdollisimman monta piikkiä irti revittäväksi.

4. Rintaliivejä
Ennen pystyin hankkimaan näitä itse, mutta sitten emäntä eväsi pääsyni vaatehuoneeseen. Varastoni on siis pahasti miinuksella. Tarvitsen näitä westie-hepuleihin.

 Tassuterveisin,

Senni, 1 vuotta

torstai 14. marraskuuta 2013

Osa-aikainen vahtija

Valoisat tunnit ovat tällä hetkellä kortilla. Tästä on seurannut se, ettei Senni voi enää vartioida naapurustoa täysipäiväisesti, ikkunasta kun ei neljän jälkeen enää näe ulos! Vahtijan hommat ovat siis muuttuneet osa-aikaisiksi, mihin ainakin emäntä on ihan tyytyväinen...


Tänään on vain 7 tuntia tehokasta työaikaa.
Tauolla.

Sinne se aurinko taas laskee, huomiseen!

tiistai 12. marraskuuta 2013

Tarjoilija, ruokakupissani on nalle.

Meillä on joka aamu ulkoilun jälkeen, ennen ruokailua ohjelmassa aamuhepulit westie-tyyliin; lelu suuhun, ja hurjaa vauhtia ympäri asuntoa, niin että matot menevät varmasti rullalle ja pois paikoiltaan. Yhden tälläisen hepulin jälkeen, jossa osallisena oli myös Happy-nalle, hieroin silmiäni kun lähdin hakemaan ruokakuppeja täyttääkseni ne: Senni oli jättänyt Happyn ruokailemaan!



keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Uusi iso ystävä

Sumuisella sunnuntailenkillä voi törmätä yllättäviin olentoihin, minäkin ensin säikähdin että joku tulee valtavan koiran kanssa vastaan. Mutta sieltähän tulikin Mörri, 21-vuotias eläkeläisheppa. Ja mitä mieltä rohkea terrierini kohtaamisesta olikaan?

En ole koskaan nähnyt tuollaista koiraa!
 
Kautta likaisten tassujeni, on se iso...

...ja haisee oudolta.

Iiiiiiiiiiiks se pussasi mua!

Leikkisitsä mun kaa?

tiistai 5. marraskuuta 2013

Boys boys boys

Syksy on tylsä. Pimeää, märkää ja vielä lisää pimeää. Onneksi on kaverit! Meidän syysiltaa kävivät piristämässä westie-pojat James (2,5v) ja Brädi (6kk) emäntänsä kanssa. Ensin käveltiin sivistyneesti ulkona, ja sitten päästettiin pyörremyrsky valloilleen meidän kotiin. Varsinkin Senni ja Brädi löysivät yhteisen sävelen, eikä kamerassa meinannut riittää nopeus näiden valkoisten leikkien ikuistamiseen, koska oli jo niin hämärää.

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun meillä kävi koirakavereita kylässä (Oscaria lukuun ottamatta). Lelutkin olin jättänyt esille, mutta niistä ei tullut riitaa, ja puoliksi syödyt luut maistuivat Jamesille nuorimpien peuhatessa omiaan.









"En jaksa enää, pidetään tauko!"

sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Black & White 2.11.2013

Niin paljon herätti ajatuksia eilinen Black & White, että oli pakko nukkua yön yli ennen kuin ajatukset oli jäsennelty ymmärrättäväksi tekstiksi.

Odotukset tähän tapahtumaan olivat korkealla, koska Sennillä on paras trimmi koskaan, ja olemme treenanneet superpaljon Sennin kanssa seisomista ja reipasta westie-kävelyä minun rinnallani. Lokakuun alussa taisi viimeksi olla match show, jossa ongelmaksi tuli juuri kävely; Senni ei tositoimissa malta pitää päätään ylhäällä, vaan uppoutuu hajujen maailmaan. Tämän vuoksi olemme treenanneet show-kävelyä paljon ulkonakin, sekä sisällä ilman hihnaa, ja treenit ovatkin menneet viime aikoina tosi hyvin.

B&W järjestettiin agility-hallissa, ja tämä oli meille ensimmäinen hallinäyttely. Senni ollut moksiskaan uudesta ympäristöstä, vaan oli oma rauhallinen itsensä. AgiMestan halli oli siisti ja keinonurmipohja oli mukava alusta, puitteet olivat siis kunnossa. Tässä taphtumassa järjestäjinä ovat vuorovuosin Westiekerho ja Skottikerho, sillä se on tarkoitettu vain westeille tai skotlanninterriereille. Skotit olivat omassa kehässään, ja westiet omassaan, ja westietuomarina oli ruotsalainen westie-kasvattaja Bengt-Åke Gummerson.


Tapahtuman nimen mukaisesti, mustaa ja valkoista Sennin turkissa, ääks!
Ostin viime kuussa ensimmäisen oman trimmauspöydän, ja se oli nyt ensimmäistä kertaa käytössä. Halusin pyörällisen mallin, jotta yksin harrastaessa voin laittaa Sennin kevythäkkiin pöydän päälle, ja saapua tyylikkäästi lipuen mätsäreihin ja näyttelyihin, ilman roudaushikeä ja sinne tänne hihnassa sinkoilevaa koiraa. Eilen meillä oli tiimissä siskoni ja hänen poikaystävänsä, joille kiitos kuvien ottamisesta ja seurasta! Kerrankin täällä on myös emännästä todistuaineistoa eikä vain koirasta.

Ennen omaa vuoroa tupsuttelin Sennin turkkia pöyheäksi ja katseltiin kehän etenemistä. Kun nostin Sennin alas, ja menimme vähän sivummalle harjoittelemaan, alkoi pukkaa kylmää hikeä - Senni vain haisteli, nakkimotivaatiosta huolimatta. Vaikeinta näissä tilanteissa on, että kun alkaa itse hermostua, on vaikeaa olla tarpeeksi kiinnostava koiran mielestä, joten haistelu jatkuu. Hirveä repiminen taluttimestakaan ei mielestäni ole reilua. Noh, tuli sitten junnunarttujen vuoro, joita oli kolme kappaletta. Toista en ollut ennen nähnyt, ja toinen oli sama koira, jolle me ja Molli-serkku hävisimme junnunartuissa Helsingin näyttelyssä syksyllä.
Ja kuinkas meillä menikään:



 


Kolmas sija. Ei olisi muuten harmittanut, mutta kuten kuvista näkee, Senni meni aivan maata pitkin, eikä välitä minusta ollenkaan, mahikset menivät siis ainakin huonon esiintymisen takia. Voisin kirjoittaa, että Senni epäonnistui, mutta ei, me epäonnistuimme. Tuomari saneli arvion ruotsiksi ja se on kirjoitettu hieman epäselvällä käsialalla, mutta suurinpiirtein näin siinä suomeksi lukee:

Hyvää tyyppiä oleva narttu, tarvitsee lisää täytettä silmien alle. Riittävä kaula ja ylälinja, tarvitsee lyhyemmän selän ja paremman ???, hieman ahdas takaa, muuten ok.

White Willan But Perfect / Donut's Truffels / Starring Ihansama. Huomaa kokoero!
Kehän jälkeen oli hetken aikaa aika maansa myynyt olo, harvoin enää aikuisena tuntuu niin pettyneeltä kuin eilen hetken aikaa tuntui. Ja eihän se ollut se viimeinen sija joka harmitti koska siihen ollaan jo totuttu, vaan se ettei meidän yhteistyö pelannut. Mutta nyt otan jo tämän kokemuksen kannalta, opin monta uutta asiaa eilisen aikana. Turkin laittokaan ei enää tuntunut ylivoimaiselta, vaan jopa mielenkiintoiselta. Oli myös kiva saada kuvia meistä, koska näistä näkee hyvin missä on vielä parannettavaa.

Oman vuoron jälkeen jäimme vielä paikalle, sillä olin aamulla luvannut auttaa Little Ladybug's kenneliä jälkeläisluokan esittämisessä. Tämä oli ihan mahtava juttu! Sain esitettäväkseni Jesperin, joka on Sennin velipuoli, heillä on sama isä. Yllättäen olin mukana myös kasvattajaluokassa esittäjänä, joten sain olla kehässä ihan koko rahan edestä. En ole varmaan koskaan edes nähnyt kasvattajaluokkia esitettävän, joten opin uutta siitäkin.

Minulla on vauhtia, koiralla ei.


Senni katseli mustasukkaisena vierestä.
Kasvattajaluokka.

Jesper oli ihana, todella pönäkkä koira. Jesperkään ei kuulemma ole mikään kokenut kehäkettu, joten sovimme hyvin toisillemme, hih. Hienosti antoi asetella itseään ja jaksoi seistä paikoillaan pitkiä pätkiä.

Koko päivän paras westie oli Sennin velipuoli ja Jesperin veli Peetu, eli Little Ladybug's Born to Be Wild. Peetu on tässä viimeisessä kuvassa ensimmäisenä jonossa, harmi ettei huomattu ottaa parempaa kuvaa. Peetu on oikea superstara ja voittanut toistakymmentä sertiä, vaikka on vasta nuori mies. Peetua voi seurata Facebookissa, klik!

Meidän perheen rotunsa paras.

Sellainen pyhäinpäivä!