keskiviikko 6. elokuuta 2014

Terri-Eri 6.8.2014 (World Terrier Show)


Kisaputki käynnistetty!
Vantaan Hakunilassa oli tänään perinteinen kaikkien terriereiden erikoisnäyttely, joka ilmeisesti tämän viikon Maailman Voittaja-näyttelyn kunniaksi oli saanut myös tittelin World Terrier Show. Meidän kehässämme tuomari oli norjalainen Heidi Hagen, joka on kasvattanut westejä 1970-luvulta asti. Ensin arvosteltiin urokset nuorista veteraaneihin, ja sitten oli narttujen vuoro. Senni oli ensimmäisenä narttuna arvioitavana, ja nuorten luokassa oli Sennin lisäksi vain yksi toinen koira, ihastuttava Gilda eli Who's Guilty.

Ennen kehää jännitti ihan hirveästi, ihan kuin olisi ensi kertaa ollut pappia kyydissä. Oli varmaankin liian pitkä tauko ilman näyttelyitä tai mätsäreitä, ja lisäksi kehän laidalta puuttui höpöttelykaverit. Sennin kasvattaja tosin oli paikalla, ja hän ehti laittamaan Sennin turkinkin todella hienoksi omien kiireidensä keskellä. Valitettavasti kameraa ei siinä hässäkässä ollut saatavilla, mutta alla olevassa kuvassa on Sennin turkki maanantailta heti trimmauksen jälkeen.

Kehässä ei enää jännittänyt, ja Sennikin oli hienosti jaksanut helteestä huolimatta tuohon asti, joten sitten mentiin. Tuomari tutki koiran tarkkaan pöydällä, kysyi ikää, ja juoksutti edestakaisin sekä kolmion. Sitten odoteltiin tuomarin pöydän edessä laatuarvostelua. Olimme neljän kehän sisäkulmassa, ja siinä Senniä pidellessä kuului kahdesta viereisestä kehästä erittäin hyvä, ja molemmilla kerroilla säpsähdin, ja sitten huokaisin; ei ollutkaan vielä meidän huuto. Kehäsihteeri nosti meille punaisen lapun, ja huusi "erinomainen!". Jihuu, hyvä Senni! Tässä arvio:
Excellent type. Nice skull, bit narrow in muzzle. Could be better angulated in front. Ok angulated behind. A bit long on loin. Excellent coat. Moves soundly from side. Excellent temperament.

Vapaa suomennokseni:

Erinomaista tyyppiä. Mukava kallo, hieman kapea kuono. Voisi olla paremmin kulmautunut edestä. Takana kulmaukset ok. Hieman pitkä lantiosta. Erinomainen turkki. Liikkuu kunnolla sivusta katsottuna. Erinomainen temperamentti.

Kilpailuluokassa oli sitten me ja Gilda, ja Gilda vei pidemmän korren ja sai myös SA:n. Meille ERI erikoisnäyttelyssä oli kuitenkin jo aikamoinen voitto, ja lisäksi arvio on ihan Sennin näköinen. Erityisen ilahtunut olin siitä, että tällä kertaa temperamenttia kehuttiin, viimeksi helteessä Riihimäellä kun sen puutteesta tuli kommentia. Luulen että tähän vaikutti se, että Senni riemastui kehässä edestakaisin mentäessä jostain niin, että otti pari iloista hyppelyaskelta - ja näytti siis nauttivan meidän tekemisestä.

Järjestelyt olivat toimivat, mutta kahdesta asiasta haluan valittaa mainita:
- telttoja oli aivan liikaa ja ne oli annettu pystyttää aivan liian lähellä kehiä - alue oli sumppuinen


- saapuessa etsin meille varjoisan paikan puun alta, koska kehän lähelle ei enää mahtunut (teltat). Laitoin leirin pystyyn, eli olin kasannut trimmipöydän, avannut tuolin, purkanut repusta tavaroita, juottanut Sennin, laittanut kevythäkin paikoilleen, ja avannut ostamani luettelon osallistujista ja istunut sitä lukemaan. Tässä vaiheessa luokseni tulee jonkinsortin järjestysmies, ja sanoo että saan 5 minuuttia aikaa siirtyä, sillä uimahallin takapihalla ei saa olla, näyttelylle on varattu vain urheilupuiston nurmi. 10 metriä erotti meidät luvallisesta alueesta, ja moni muukin oli keksinyt hakeutua varjoon, ja niinpä kaikille käytiin sanomassa lähtökäsky. Noh, kukaan ei totellut, joten minäkin kävin sitten tavarat pakattuani kysymässä että eikö tarvitsekaan lähteä... Ja ei tarvinnut, kyseessä oli väärinkäsitys, joten purin tavarat uudelleen - ja sitten siirsin niitä vielä kerran näyttelyn aikana kun kasvattaja halusi meidät lähemmäs omaa leiriään.
Leiri numero kolme.

Huomenna sitten westie-erikoisnäyttely. Niin ja Oscarin ennustus meni pieleen, sillä tällä kertaa hän oli vain kaksi päivää etuajassa viime kerran kahden viikon sijaan - Sennin juoksut alkoivat siis eilen.

2 kommenttia:

  1. Hei! Minkä kokoinen tuo teidän kevythäkki on? Olis aikeissa kans ostaa tuollainen westielle ja koko vielä hakusessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, meidän häkki on PetGearin M-kokoa, tätä kokoa he suosittelevat westielle. Häkkiin menisi kyllä kaksikin westiä helposti, mikä oli myös tarkoitukseni häkkiä hankkiessa - toisen westien hankinta tosin kaatui Sellan ilmaannuttua kuvioihin :) Pienempikin koko ajaa varmasti asiansa, jos koiran ei tarvitse viettää häkissä useita tunteja.

      Poista