Ulkonäköpaineet tältä vuodelta ohitse

Lauantaina 30.10. Senni oli yksi niistä harvoista westeistä, jotka osallistuivat epäviralliseen skottien ja westien Black & White - näyttelyyn Espoossa. Järjestämisvastuukin oli tänä vuonna valkoisella kerholla, mutta osallistujia ei ollut kourallista enempää. Westejä oli ilmoitettu 16, skotteja 41. Westeistä oli vielä muutama poissa, joten valkoisten kehä oli melko nopeasti taputeltu.

Meidän osalta ei jäänyt merkintöjä historiankirjoihin, suomalaiselta miestuomarin (Juha Smolander) ei toki odotetukaan arvostavan Sennin runsasta olemusta. Senni teki vielä helpoksi meidän jättämisen luokassaan viimeiseksi hyökkimällä edellä kulkeneen nartun suuntaan pariin otteeseen. Sennillä on nyt juoksut parhaimmillaan, joten sille annettakoon anteeksi hieman ärsyyntynyt käytös.

Koska kotiinviemisiksi ei saatu edes kunniapalkinto-ruusuketta (joka vastaa virallisen näyttelyn SA:ta), jäi päivän anti sosiaalisen kanssakäymisen varaan. Oli mukava nähdä tuttuja, etenkin kun tämä oli nyt meille viimeinen näyttely kuukausiin. Aion lyhentää talvikaudeksi Senniltä turkkia reilusti, ja kasvattaa helmoihin entistä tuuhemman karvan ensi kesän näyttelyturneeta varten.

Näyttelyreppukin on nyt tyhjennetty, ja se pyörii parhaillaan pesukoneessa. Kun käy paljon koiran kanssa näyttelyissä, oli kätevää, kun yhdessä repussa oli koko kauden ajan kaikki tarvittava, eikä joka viikonloppu tarvinnut aloittaa pakkaamista nollista. Ensi vuotta silmälläpitäen ja ehkäpä jollekin vinkiksi tässä meidän perussetti:

koiran paperit kansiossa

 näyttelyhihna(t)

numerolapunpidike

westie-pinssi

särkylääkettä

koiran ruokaa, nameja, järsittävää

vesipulloja

juomakuppi koiralle

trip-mehuja

mustekalat aurinkovarjoa varten

kakkapusseja 

huulirasvaa

sadeviittoja

tarrarulla

käsidesi

puhdistusliinoja

nenäliinoja

pieni pyyhe

aurinkorasva

...ja mitä lisättiin aina lähtiessä

turkinhoitovälineet 

numerolappu

rahapussi

kännykkä

sään vaatimat varavaatteet ja -kengät

kamera

emännän eväät

Oho, olipas minulla iso laukku. Näiden lisäksi mukana kulki tietysti trimmauspöytä (18 kg), Sennin mökki-häkki, aurinkovarjo ja retkituoli. Lisätäänpä huvikseen tähän vielä termi mitä mukaan näyttelyyn, jotta tänne löytää googlesta helpommin, ja kaikille tulee varmasti selväksi, ettei tämä harrastaminen ole mitään ihan kevyttä hommaa, hahaa. Perusohjeistus numerolappu+vesikuppi+makuualusta on vain toiveajattelua.

Ja vaihtaisinko yhtään näyttelypäivää pois tältä vuodelta? En. (No ehkä sen Janakkalan).

Ja olenko varmasti jo tammikuussa suunnitellut meidän koko ensi kesän menot näyttelyiden mukaan? Kyllä.

Tuulos RN 3.10.2015

Meidän näyttelyvuoden 2015 viimeinen näyttely oli kuun alussa Tuuloksessa. Näyttely on siitä erikoinen, että se järjestetään kauppakeskuksen parkkihallissa - se ei siis sovellu heikkohermoisille koirille. Tai no, ei heikkohermoisille omistajillekaan, sillä tila on melko kaikuva, ja koirien haukunta on muita näyttelyitä paljon korviinkuuluvampaa.

Koko vuosi ollaan nautittu varsin harvalukuisista osallistujamääristä westeissä, mutta Tuuloksen vetovoima oli houkutellut 23 ilmoittautumista rotuun, vaikka kyseessä oli vain ryhmänäyttely. Oli siis jo ennakkoon selvää, ettei niitä muotovaliobileitä päästäisi juhlimaan vielä tällä kertaa, koska noin isoon joukkoon mahtuu aina niitä parempia narttuja.

Meidän parkkipaikka oli juuri puitu viljapelto. Onneksi ei ollut satanut lähiaikoina. 18 kilon painoisen pöydän + muun kuorman vetäminen parkista näyttelyalueelle ballerinat jalassa oli taas jonkinmoinen suoritus. Parkki oli kuitenkin ilmainen, joten siitä plussaa järjestäjille (onko jotenkin hullua iloita siitä, että sain pysäköidä autoni ilmaiseksi pellolle???).

Sennin avoimeen luokkaan oli ilmoitettu kahdeksan narttua, joista kuusi tuli paikalle. Tuomari Juta Haranen arvioi kaikki erinomaisiksi, joten kaikki jatkoivat kilpailuluokkaan. Sennin esiintyminen meni ihan nappiin, koira oli sopivan nälkäinen ja kiukkuinen, ja valmis tekemään töitä tonnikalanamiensa eteen. Kilpailuluokassa se jopa kipitti edelleni, esittäen itsensä itse. Suoritus palkittiin kolmannella sijalla sekä SA:lla! SA:t on meille olleet todella tiukassa tänä vuonna, siispä en ole koskaan ennen juhlinut kolmatta sijaa niin paljon kuin tuolla. Paras narttu-kehässä ei enää sijoituttu neljän parhaan joukkoon, mutta tällä tuloksella Tuuloksesta oli mukava taputella näyttelykausi pakettiin.

Tässä tuomarin arvio Sennistä:

Hyväntyyppinen narttu, feminiininen ilme ja hyvät korvat ja silmät, pigmnetti ja hyvä kirsu. Hyvä rintakehä ja luusto. Vahva selkä. Liikuu hyvällä askeleella. Esitetään hyvin. Hyvä temperamentti.

ERI SA AVK3

Tämä oli muuten ensimmäinen kerta, kun Sennin arvosteli toiseen kertaan sama tuomari. Jos haluat lukea, mitä Haranen sanoi Sennistä helteisessä Järvenpäässä puolitoista vuotta sitten, klikkaa tänne.

Turku KR 8.8.2015 - Perfect Day

Eilinen oli niin kiva päivä ettei mitään järkeä, kaikki meni nappiin.

Heräsin kuudelta, sain itseni ja Sennin kisakuntoon ajoissa, ja ehdin lähteä aikatauluni mukaisesti kohti Turkua.

Matkalla radiosta tuli uusintana Yle Puheelta Ali Show, jossa oli vieraana Anna Abreu.
Hauska uusinta, en ollut kuullut tuota jaksoa!

Perillä ei ollut yhtään ruuhkaa, pääsin suoraan ajamaan parkkiin.

Viereeni parkkeerasi auto, ja sieltä hyppäsi ulos westie. Parkkipaikan kohtalo toi minut yhteen Lulu-westien sekä tämän emännän, Nitan, kanssa. Jatkoimme yhdessä kohti näyttelypaikkaa, minullakaan kun ei ollut yhtään tuttuja mukana, joten oli mukavaa saada heti seuraa.

Ostin näyttelyluottelon, joka kertoi, että mukana on kaksi urosta ja viisi narttua. Yksikään koira ei ollut mikään serti-hirmu. Oman vuoron lähestyessä alkoi jännittää, tuomari jakoi muille roduille EH;ta jonkinverran, eli ei ollut ERI-maatti. Toivoin että tänään menisi kaikki nappiin, sillä Hyvinkään pettymyksen jälkeen mikään ei ole itsestään selvää.

Westiet alkoivat, ei yhtään urosta paikalla. Siispä suoraan narttuihin, Sennin vuoro viimeisenä, ainoana avoimessa luokassa. Meidän vuoro menee täy-dell-ises-ti, ja saamme ERI ja SA!

Paras narttu-kehä alkaa, Senni vastaan yksi nuorempi narttu. Hoen vain päässäni että ota meidät ota meidät ota meidät ja tuomari Maria Petersen (Tanska) ottaa!!! Koska yhtään urosta ei olet paikalla, on Senni paitsi paras narttu, myös rodun paras!

Kiitos kuvasta, Nita!

Huudan kehän laidalle Nitalle, voisiko hän ottaa kuvan tuomarin kanssa meistä. Tässä vaiheessa tajuan, että olen ollut kehässä aurinkolasit päässä... hups. Onneksi tuomarillakin oli, oltiin samiksia!

Nita lähtee kotiin erinomaisen Lulun kanssa, ja Senni ottaa torkut boksissaan. Samalla tekstaan ilo-uutiset kasvattajalle, ja julkaisen Sennistä kuvan Facebookiin tuloksen kera.

Lähdemme Sennin kanssa kiertämään näyttelyaluetta, aikaa kun ennen ryhmäkehää on lähes neljä tuntia. Tuloksestamme saa palkinnoksi kaksi hienoa pokaalia (jotka mätsäävät mekkoni kanssa).


Kahvilateltassa myydään siideriä. Kyllä kiitos, yksi! Samaan pöytään kanssani tulee uusi tuttavuus, Jaana, jonka silkkiterrieri on myös ollut ROP-koira. Hänkin on yksin matkassa, joten vietämme loppupäivän yhdessä.

Ryhmäkehä on täynnä hienoja terrierejä. Nautin joka hetkestä, olen niin ylpeä Sennistä. Jatkoon emme pääse, mutta hei kuinka makeaa oli edustaa siellä westejä!

Kotimatkalla radiosta tulee pari niiiiiin hyvää biisiä. Citroën hytkyy kohti Helsinkiä, koska tanssittaa.

Kotona jääkaapissa odottaa kylmä shampanja, joka on odottanut tätä päivää, kun Senni saa toisen sertinsä. Ihanan kuplivaa, ai että maistuu hyvältä.

Illalla Facebook on täyttynyt onnitteluista. Liikuttaa, kuinka suunnilleen jokainen meidän näyttelytouhuissa joskus mukana ollut ihminen onnittelee, ja on vilpittömän iloinen meidän saavutuksesta. KIITOS.

****

Ja tässä vielä tuomarin, Maria Petersenin (Tanska) arvio Sennistä:

 3 years old. Well set ears. Dark eyes. Correct mouth. Strong neck. Level topline. Correct tail set. Correct coat. Moves well.

ERI SA AVK1 PN-1 SERT ROP 

vapaa suomennos:

3 vuotias (toim. huom: sanoin kyllä allmost 3 years!) Hyvin asettuneet korvat. Tummat silmät. Oikeanlainen suu. Vahva niska. Tasainen ylälinja. Oikeanlainen hännän asento. Oikeanlainen turkki. Liikkuu hyvin.

Perinteinen serti(/varaserti) -kuva.

Hyvinkää KR 19.7.2015

Kuva Tuusulasta 4.7.2015.

Tänään sain maistaa niin vahvaa pettymyksen karvasta kalkkia, että olen vieläkin vähän sanaton.

Kaksi viikkoa sitten hypin riemusta, kun kuulin Tuusulan näyttelyssä, että Hyvinkään näyttelyyn on tulossa vain neljä westiä. Näyttelynumeron saatuani pystyin laskemaan, että Senni on viimeinen näistä. Oletin tietysti, että kyllä mukana on 1-2 narttua, mutta todennäköisyydet meidän hyvälle päivälle olivat silti olemassa.

Valmistauduin kuitenkin henkisesti häviämään, ei saa nuolaista ennen kuin tipahtaa. Tänään näyttelypaikalla luettelon avattuani melkein purskahdin itkuun. Senni olisi ainoa westie-narttu. Ei siis minkäänlaista kilpailua, eri+sa -tuloksella suoraan paras narttu ykköseksi, serti kouraan ja vähintään vastakkaisen sukupuolen paras. Sanottakoon, etten meinannut pysyä housuissani mekossani.

Oli kuitenkin keskityttävä, sillä ensin pitäisi saada se SA. Turkki meni helposti paikoilleen, ja olin rauhallinen. Kaikki kolme westie-urosta saivat ERI+SA. Me pystytään tähän. Paras uros oli tuttavieni koira, ja juuri kun menimme kehään, tuttuni vielä huikkasi että nähdään  ROP-kehässä sitten. Olisi ollut kuvaaja paikalla ja kaikkea...

Kehässä mentiin ensin kerran ympäri, loppuarvio tehtiin pöydällä. Italialainen tuomari Lorena Merati tutki Sennin tarkkaan, mutta sain Sennin seisomaan ihan hyvin. Sitten tuomio: erinomainen. Jes. Kehäsihteeri kysyi tuomarilta, tuleeko SA. Ei tule. Kehäsihteeri vielä tarkisti, eikö tosiaan tule? Ei tule.

On mahdotonta kuvailla miltä minusta tuntui. Tuomarilla on oikeus mielipiteeseensä eikä siitä saa valittaa, tämähän on tiedossa. Nyt oli kuitenkin niin hopeatarjottimella kaikki tarjolla, ja sitten kaikki vain lipsahti sormien ulottumattomiin. On aivan eri asia hävitä jollekin toiselle, kuin tällä tavalla, ei voi katsoa kuin peiliin. Tai koiraan oikeastaan. Olisinpa sillä hetkellä voinut huutaa tunteeni ulos tai lyödä säkkiä! Muistan kyllä miltä tuntui pakahtua onnesta kun syksyllä saimme sertin, ja tämä oli täysin vastakohta tuolle tunteelle, musta synkkä pilvi sydämessä.

Arvio oli seuraava:

Strong bitch, little masculine. Just a little long in body. Good topline, tailset & neck. Good angulation behind, front could be better. Nice head and expression. Excellent eyes. Little open ears. Good coat and colour. Moves well. Good tail.

ERI AVK1

vapaa suomennos:

Vahva narttu, hieman maskuliininen. Hieman pitkärunkoinen. Hyvä ylälinja, hännänkiinnitys ja kaula. Hyvät kulmaukset takana, edessä voisi olla paremmat. Kiva pää ja ilme. Erinomaiset silmät. Hieman "avonaiset" korvat. Hyvä turkki ja väri. Liikkuu hyvin. Hyvä häntä.

 
Tuo maskuliinisuus on nyt jostain puskemassa läpi, viime näyttelyissä on tullut monta mainintaa siitä. Vielä viime vuonna kiiteltiin feminiinisyyttä... Arvostelu on siitä hassu, että kulmauksissa saamme yleensä juuri toisinpäin tuomion, takana huonot edessä hyvät.

Pakko myöntää, että kotimatkalla mielessä jo häivähti se kuuluisa "ei enää koskaan"- ajatus, mutta työnsin sen pois. Tämä on kuitenkin vain yksi helmi kaikkien meidän näyttelyiden helminauhassa, ja vielä tulee taas se päivä kun onnistutaan. Ehkä minun pitäisi olla niin maskuliinisen näköinen, että Senni siinä rinnalla näyttää pieneltä ja sievältä, eikä huidella menemään nätissä mekossa vaalea tukka hulmuten?

Little masculine.

1300 kilometriä eli Oulu KV 11. & 12.7.2015

Taukopaikalla, kello 06:00.

No nyt oli koiramainen viikonloppu, teimme road tripin Oulun kansainvälisiin koiranäyttelyihin.

Matka alkoi perjantai-iltana, kun ajoin Senni mukanani kaverini luokse Helsingistä Valkeakoskelle. Maittavien yhden tunnin yöunien jälkeen pakkasimme mukaan yhteensä neljä koiraa ja lähdimme ajamaan kohti Oulua. Westit oli määrä arvostella heti aamulla kello 10 alkaen, ja koska majoitus oli varattuna vain la-su-yöksi, meni yö siis ajaessa.

Eipä siinä, mukavasti matka taittui ilman ruuhkia valoisassa kesäyössä rupatellen. Vasta puoli tuntia ennen Oulua minun oli pakko torkahtaa hetkeksi, ja näillä silmillä mentiinkin sitten iltaan saakka, sen suuremmin siitä kärsimättä. Huijasin siis sisäistä kelloani menestyksekkäästi!

Näyttely järjestettiin Äimäsuon raviradalla, ja kerrottakoon että kun mukana on neljä koiraa häkkeineen, useampi trimmipöytä, teltta, eväitä, juomaa, turkkitarvikkeet ja kaikkea muuta tarpeellista, sitä toivoisi että matka autolta kehän laidalle olisi lyhyt ja tasainen. Nyt se ei ollut kumpaakaan, ja hiekkaista kaviouraa oli hieman raskasta vetää kuormia. Onneksi sunnuntaina saimme auton noin puoli kilometriä lähemmäs.

Itse kisa jäi minun ja Sennin osalta lyhyeksi, koska irlantilainen tuomari Michael Leonard ei selkeästi arvostanut Sennin runsaita muotoja. Arvostelu oli seuraava:

Coat of excellent quality & texture and very well presented. Good eye color. Correct pigmentation. Good reach of neck. Correct bone. To be critical: for me she's too masculin in type and I'd like her shorter back to have balanced outline. Also the topline could be stronger in the move. Moved well in front.

EH AVK4

Vapaa suomennos:

Erinomainen turkin laatu ja tekstuuri, turkki on hyvin laitettu. Hyvä väri silmissä. Oikea pigmenti. Hyvä kaulan pituus. Hyvä luusto. Ollakseni kriittinen; minulle hän on liian maskuliininen ja toivoisin lyhempää selkää tasapainoinoittamaan ääriviivaa. Myös ylälinja voisi olla vahvempi liikkeessä. Liikkui hyvin edestä.

Avoimessa luokassa oli lauantaina neljä koiraa, ja jäimme viimeisiksi. Kaverini kasvatti, nuori Bebe sen sijaan oli rodun paras kaikista 25 westiestä, ja kaksi muutakin hänen koiraansa saivat erinomaiset arviot. ROP-tuloksen vuoksi saimme jäädä odottamaan ryhmäkehiä, ja Bebe pääsi edustamaan westejä muiden terriereiden rinnalle!

Little Ladybug's Catch Me if You Can, ERI SA JUK1 PU-1 ROP SERT

Ryhmäkehän jälkeen pääsimme lähtemään kohti hotellia, Sokos Hotel Arinaa. Hotellissa oli tietysti paljon koiria tämmöisenä viikonloppuna, mutta meillä oli rauhallinen huone, eivätkä edes Rotuaaripiknikin keikkojen äänet kuuluneet sinne. Hotellia voisi sen verran mainostaa, että koirille oli huoneessa valmiina iso vesikippo ja oma pyyhe, ja vastaanotosta saimme vielä tervetulokassit saapuessa. Kasseissa oli rullalliset kakkapusseja sekä herkkuja. Tässä hotellissa lemmikkilisä oli vain 10 € / yö koiramäärästä riippumatta.

Sennillä oli hauskaa vuoden ikäisten sisarusten, Beben ja Myyn kanssa, ja villit painileikit testattiin niin sängyssä kuin lattiallakin. Yöllä koiratkin olivat niin väsyneitä, että saimme kaikki nauttia pitkät unet ennen sunnuntain koitosta.

Sunnuntaina nautimme hotelliaamiaisen ja lähdimme sitten takaisin näyttelypaikalle. Tuomarina oli saksalainen Horst Kliebenstein, ja saimme ensimmäisen saksankielisen arvostelumme:

Schön aufgebaute substanzvolle Hündin von harschen Haar mit guten Länge winszueins gut aufgeformte Kopft. Dunkle Augen, kleine Ohren. Gut Getrangener Hals, der Rücken ist kurz aber nicht ganz fest. Richitge Rutenhaltung, Ribberkorh schön vorzügliche Winkelungen sichere Bewegung

ERI AVK3

Lukion saksantunneista on niin kauan, että tekstissä saattaa olla virheitä, vaikka kehäsihteerillä selkeä käsiala onkin ollut. Kävin käännättämässä arvostelun näyttelyn toimistolla, ja se on suomeksi seuraava:

Hyvin rakentunut massava narttu. Karkea, hyvänmittainen karva, yksi yhteen myös hyvänmuotoinen pää. Tummat silmät, pienet korvat. Hyvin kannettu kaula. Selkä on lyhyt mutta ei aivan kiinteä. Ei aivan oikea hännänkanto. Kaunis rintakehä. Kauniit, erinomaiset kulmaukset ja varma liikkeissään.

Arvostelu on siis todella hyvä, ja olimmekin viidestä avoimen luokan nartusta kolmansia! Hauskaa, että lauantain pitkäksi moitittu selkä olikin sunnuntaina lyhyt, hih.

Kaverini koirat olivat kaikki myös erinomaisia, mutta jatkokilpailuihin ei sunnuntaina tarvinnut jäädä. Auto siis pakattiin taas kerran täyteen tavaraa, ja lähdimme kohti etelää kolmen pysähdyksen taktiikalla. Valkeakoskella jaloittelimme vielä kunnolla, Senni leikki Myyn kanssa pihalla, ja sitten olikin aika minun ja Sennin ajaa vielä Valkeakoski-Helsinki-väli kahdestaan.

Maanantaina oli kieltämättä hieman nuutunut olo töissä, ja nukuimmekin Sennin kanssa päikkäreitä sitten illalla, kylki kyljessä. Reissu oli ylipäätään kuitenkin kevyempi mitä olin odottanut, ja lähtisin tekemään saman varmasti uudestaan. Ensi viikonloppuna kohteena on kuitenkin Hyvinkää, mikä varmaan tämän jälkeen tuntuu kuin naapuriinsa menisi koiranäyttelyyn.

Tuusula KR 4.7.2015

Kuva: Laura Walden

Tuusulan näyttelylle oli yksi tavoite: viettää mukava päivä ja olla iloisia vielä kotonakin - eli karistaa Karjaan pettymys pois. Westejä oli ilmoitettu vain seitsemän, jotain sijoituksia oli siis lupa odottaa.

Päivä oli kuuma, onneksi sain mukavan paikan puiden alta varjosta läheltä kehäämme, ja pian seuraani liittyi vanhoja ja uusia tuttavuuksia. Sennin kasvattaja oli myös paikalla, oli mukavaa kun sain häneltä neuvoja ja vähän apuja turkinlaitossa.

Kehässä kävi loppujen lopuksi vain viisi westiä, joista kolme oli narttuja. Avoimessa oli vain nuo kaksi koiraa, Senni ja Peppi (Who's Headhunter). Meillä menivät liikkeet hyvin, pöydällä sen sijaan Senni rupesi ensimmäistä kertaa koskaan venkoilemaan, ja pelkäsin sen koituvan kohtaloksemme. Lisäksi Peppi oli todella reipas esiintyjä, ja paljon valkoisempi kuin Senni... Molemmat saivat kuitenkin laatuarvioksi erinomaisen, ja sitten luokka päättyikin odotusti Pepin voittoon. Mutta ihme ja kumma, myös Sennille tipahti SA, ja samalla Senni oli Paras Narttu 2, ja sai vara-sertin!

Tuomari Marija Kavcic (Slovenia) ja harjoitusarvostelija tekivät perusteellistä työtä, ja sanallinen arvio oli pitkä ja kattava:

2 years old stronger bitch. Head good in profile, slightly narrow in skull. Correct bite. Excellent eyes and ears. Good neck. Slightly longer in loins. Parallel well balanced movement. A bit low-set tail. Correct quality of coat and strong pigmentation.

ERI SA AVK2 PN-2 VARASERT

Vapaa suomennos:

2-vuotias, vahva narttu. Hyvä pään profiili, hieman kapea kallo. Oikeanlainen purenta. Erinomaiset silmät ja korvat. Hyvä niska. Hieman pitkä lantio. Yhdensuuntainen, hyvin tasapainoinen liike. Hieman alaskiinnittynyt häntä. Oikea turkinlaatu ja vahva pigmentti.

Viime viikon jälkeen jo surin sitä, että en tainnut nauttia tarpeeksi Salon vara-sertistä, ja että se saattoi olla tämän kesän huippuhetkemme. Nyt tuntuu taas todella hyvältä, onhan kolmesta viime näyttelystä tullut kaksi vara-sertiä. Kasvattajalta sain taas hyvää oppia esittämiseen ja turkin laittoon, eli tästä taas entistä viisaampina kohti seuraavia koitoksia - jotka ovatkin Oulussa asti!

Karjaa KR 28.6.2015

Nyt kyllä saatan ampua itseäni jalkaan, mutta kahden vuoden näyttelykokemuksella alkaa tuntua siltä, että meidän osallistuminen ulkona järjestettävään koiranäyttelyyn on samalla tilaus aurinkoisesta päivästä. Noin. Nyt saan varmasti kärsiä tästä ylimielisyydestä läpimärkänä loppukesän.

Karjaalla oli siis ihana ilma, samaa mieltä ovat varmasti myös vielä punaisena hehkuvat niskani ja olkapääni. Meillä tosin on uusi ase aurinkoa ja sadetta vastaan; valtava golf-sateenvarjo, jonka sidon trimmauspöydän oksaan kiinni. Ehkäpä ensi viikonloppuna saan kuvat tästä viritelmästä. Pohdin pitkää ostaisinko sellaisen yhden henkilön teltan, mutta tämä viritys tuli edullisemmaksi ja kevyempi kantaa, joten yritämme pärjätä näin.

Takaisin Karjaalle. Westejä oli ilmoitettu 10, viisi urosta ja saman verran narttuja. Kehä oli taas myöhemmässä mitä olin arvioinut, ja silti tuli kiire koska tuli pari muuttajaa. Ensin näin paras uros -kehässä sellaista koiran käsittelyä, mitä en olisi halunnut nähdä, ja häkellyin täysin. Tämän jälkeen ennen Sennin luokkaa piti olla kaksi nuorta narttua, mutta kumpikin oli jäänyt pois, joten meidät huudettiin kehään. Minulla pää ihan sekaisin, Sennin turkki ilman loppusilausta ja namitkin repussa. Ei siis muuta kuin harja mukaan kehään, onneksi Senni oli vasta toisena yksilöarvostelussa, joten ehdin tehdä turkille jotain ennen tuomarin kopelointia.

Tuomari oli Paula Valakari, ja arvioi Sennistä seuraavaa:

Hyväntyyppinen, melko kookas narttu. Hyvä pää ja ilme. Hyvä kaula. Tiivis runko. Saisi olla paremmin kulmautunut takaa. Hyvä karkea karva. Hyvä häntä. Liikkuu hyvin.

EH AVK3

Oma peli ei ollut kehässä kunnossa, tein kolmionkin väärin päin, harja putosi nurmikolle ja unohdin, että EH:llakin pitää mennä kilpailuluokkaan kun meitä oli vain kolme - kiireellä sitten sinnekin juostiin. Narttujen vähyydestä johtuen olisi ollut varma varaserti (koska nyt se jäi jakamatta) jos olisi saatu ERI SA, mutta turha jossitella, eipä olla koskaan saatu suomalaiselta tuomarilta tämän parempaa tulosta. Ulkomaiset kehuvat yleensä että "strong bitch", kotimaiset taas moittivat kookkaaksi. Luulenpa, että sanotaan nyt heipat näille made in Finland -tuomareille ja keskitytään kansainväliseen meininkiin.

Road tripillä & Salo KR 13.6.2015

Juhannusta edeltävänä viikonloppuna lähdimme Sennin kanssa kahdestaan pienellä retkelle: Helsinki - Salo - Tampere - Valkeakoski - Tampere - Viiala - Helsinki


Ensimmäinen määränpää oli Salon kaikkien rotujen näyttely. Kesän tähän astisesti paras sää helli näyttelykansaa, ja westejä oli ilmoitettu vain viisi. Ennakkoon oli siis jo tiedossa, että jos saamme vihdoin avoimessa SA:n, on kotiinviemisinä vähintään vara-serti. Irlantilainen tuomari Michael Clancy oli ihana herrasmies, kun tarkistin hänen ohjeitaan hän vastasi, yes love. Senni oli yksin avoimessa luokassa, ja arvioitiin erinomaiseksi ja sertin arvoiseksi, eli päästiin jatkoon. Paras narttu-kehässä Clancy tosin piti kaverini vallattomasta ja innokkaasta junnunartusta Senniä enemmän, joten kotiinviemisiksi saimme vara-sertin (väliin kiilasi veteraani-valio, joka ei voi ottaa sertejä vastaan). Silloin olo oli ehkä hieman pettynyt, mutta sittemmin osaan arvostaa myös tätä tulosta. Todella hyvinhän se meni, kun ei se SA:kaan ole meille avoimessa ollut mikään itsestäänselvyys.

Ja ehdottomat plussat; saatiin Sennin ruusuketauluun hieno ruusuke, ja sen pystyi lähtiessä kiinnittämän meidän pikku karavaaniin niin, että kaikki näkivät mitä oltiin saatu. Kaikki oli tosin tällä kertaa vain pari järjestysmiestä, koska meillä oli niin lyhyt matka ulos, hitsiläinen.

Sennin arvostelu:

Typical breed type. Correct out line and balance, head with balanced. Correct front and top line, rear angulation. Move well.

 ERI SA AVK1 PN3

vapaa suomennos (jossa korjattu olettamani virheet):

Tyypillistä rotutyyppiä. Oikeat pääpiirteet ja tasapaino, pää hyvin tasapainoinen. Oikea etu- ja ylälinja sekä takakulmaukset. Liikkuu hyvin.

Salosta ajoimme Tampereelle, jossa yövyimme Cumulus Koskikadulla. Ekaa kertaa Sennin kanssa hotellissa, jei! Senni oli Salon hiekkakentästä todella pölyinen, mutta eipä siitä tarvinnut välittää kun Sennillä oli oma sänky jossa nukkua - samasta toki aamulla herättiin.

Kävimme myös pienellä kävelyllä koskenrannassa, jossa koko Tampere tuntui sinä kauniina ja lämpimänä iltana olevan juomassa pussijuomia. Tunnelma oli siis hilpeä, Senni puolestaan vähän stressaantuneen oloinen, mikä ei ole sille tyypillistä.


Iltapuhteeksi lähdimme hotellilta vielä käymään ystäväni luona, katsomassa seitsemän viikon ikäisiä westiepentuja. Pentuja on huimat kahdeksan! Senni on niille täti-puoli, sillä pentueen Helmi-emällä ja Sennillä on sama isä. Senni ei tartuntariskin vuoksi saanut tulla sisään, vaan nukkui tyytyväisenä autossa vierailuni ajan.

Tampereella nukutun yön jälkeen pakkasin tavarat ja menimme Viialaan treenaamaan koiratanssia viideksi tunniksi. Westie-lehteä lukevat saattoivatkin huomata, että loppukesän erikoisnäyttelyn mainoksessa oli mainintaa koiratanssista...

Koiratanssitreenien jälkeen citikka kuljetti meidät vielä takaisin Helsinkiin, jossa alkoi suoraan agilitytreenit. Tässä vaiheessa luulin jo Sennin hyytyvän, mutta sepäs yllätti täysin olemalla nopeampi ja tarkempi kuin koskaan.

Heinäkuussa meillä onkin sitten vähän pidempi reissu (kilometreiltään) tulossa!

Riihimäki KR 6.6.2015

Riihimäen näyttely meni vähän sumussa. Edellisenä iltana perheeni sanoi hyvästit Oscarille, joten olo oli menetyksestä raskas ja pala kurkussa Borderterrierit olivat onneksi tällä kertaa jo paljon westejä aiemmin, joten en nähnyt niitä lainkaan.

Kyproslainen tuomari Chris Zeniou oli perusteellinen ja tästä johtuen myös hidas. Kehä taisi loppujen lopuksi olla lähes kaksi tuntia myöhässä, mikä teki päivästä vielä kurjemman, etenkin kun sateen uhka kasvoi minuutti minuutilta kehän laidalla.

Avoimessa luokassa oli kolme koiraa, ja Senni sijoittui toiseksi saamalla sileän ERI:n. Arvostelu oli todella mukavaa luettavaa, yksi parhaista mitä ollaan koskaan saatu:

2,5 years. Strong female. Nice strong expression. Correct bite. Correct topline and underline. Very balanced in body. Angulation correct. Nice, balanced in movement, sideways and rear. Angulations correct front & back. Moves very well.

ERI AVK2 

Vapaa suomennokseni:

2,5 vuotias. Vahva narttu. Kiva, vahva ilme. Oikea purenta. Oikea ylä- ja alalinja. Erittäin tasapainoinen runko. Oikeat kulmaukset. Hyvä, tasapainoinen liike, sivusta ja takaa. Oikeat kulmaukset edessä ja takana. Liikkuu erittäin hyvin.

Eli ei mitään negatiivista, tai sitä normaalia mainintaa pitkästä rungosta ja isosta koosta. Ja kulmaukset ja liikkeet hyviksi todettu oikein kahteen kertaan. Lisäksi kahden EH:-näyttelyn jälkeen päästiin takaisin ERI:n kulmaan kiinni.

Harjavalta rn 25.4.2015

Silmissä kipinän hetki. Hihii. Tuomari oli Markku Kipinä. Tuo Robinin ja Elastisen biisi soi päässä aina kun näen tuon nimen.

Maaliskuun lopussa sain siis ovelan idean; ajanpas vähän kauemmas ja vielä pieneen ryhmänäyttelyyn, josko olisi vähän vähemmän koiria ja ehkä rimakin vähän alempana. Sopiva kohde oli Harjavallan ryhmänäyttely, jossa oli yhteensä vain viisi tuomariakin. Ainoa muuttuva tekijä oli westie-tuomari Markku Kipinä (silmissä kipinän hetki), kotimaiset tuomarit kun eivät ole koskaan Sennistä ihan täysillä tykänneet.

Paikan päällä olikin vain viisi westiä, yksi uros ja neljä narttua. Kiltisti kennelpojaksi ja kuskiksi mukaan lähtenyt Markokin haistoi todennäköisyydet, ja sanoi ennen kehää että nyt tai ei koskaan. Niinpä, mutta muistutin häntä että jotta sertistä voi kilpailla, pitää ensin tulla todetuksi sen arvoiseksi.

Ennakkoon tiesin, että tuomari on tarkka liikkeistä, niinpä oikean vireen saamiseksi Senni oli aiempaa tarkemmin pidetty nälkäisenä, ja otin kalkkuna- ja kanapalat esiin vasta juuri ennen meidän vuoroa, jotta sitä draivia riittäisi kehässä. Tämä toimi, ja kun ainakin omasta mielestä turkkikin asettui paikoilleen, niin enpä tekisi mitään toisin. Kuten kuvistakin näkee, niin Senni kulki hienosti pää pystyssä, ja minäkin hymyilin. Kipinän (silmissä kipinän hetki) arvio oli seuraava:

Vankkarunkoinen, lanneosaltaan hieman pitkä narttu. Lyhyt rintalasta. Tasapainoiset, riittävät kulmaukset. Turkin laatu ok. Hyväilmeinen pää, vahva purenta. Hyvä pigmentti, slmät ja korvat. Hieman ulkokierteiset eturaajat. Hyvä häntä. Vaivaton sivuliike, hieman löysä edestä ja takaa.

EH AVK2

Harmittaman jäi nuo ulkokierteiset eturaajat, en siis ollut skarppina pöydän luona ja Senni on vääntänyt jalkansa vinoon. Toinen mistä ei yleensä meille tule kommenttia oli tuo "lyhyt rintalasta", ei hajuakaan onko se hyvä vai huono asia. Muutoin on Sennin näköinen ja kattava arvostelu, harmi ettei saatu hurmattua tuomaria tämän enempää.



Kohti uusia seikkailuja.

Helsinki RN 11.4.2015

Blogin nimen olisi viime viikkoina voinut muuttaa muotoon "ollapa koiranäyttelyssä". Tulevien näyttelyiden suunittelu, niiden merkitseminen kalenteriin ilmoittautumisen dead-line-päivineen, Sennin turkin viikottainen siistiminen ja kaikki muu näyttelyihin liittyvä on vallannut ajatukseni täysin. Kirjoituksiakaan en ole saanut aikaan muista aiheista kuin näyttelyreissuista. Moi, olen Riikka, koiranäyttelyhullu.

Miksi näyttelyistä on tullut näin tärkeitä? Ehkäpä tässä lajissa yhdistyy juuri sopivasti kilpailu, koiran kanssa tekeminen ja turhamaisuus. Westie-kehissä 95% koirista on niiden kasvattajien esittämiä, joten meillä on aina myös pieni altavastaaja-asema, tai ainakin siltä minusta tuntuu, kun pyörin kehissä alle kahden vuoden kokemuksella vanhoja konkareita vastaan. Meillä ei siis ole mitään hävittävää, vain voitettavaa. Lisäksi nousujohteinen menestys on saanut nälän kasvamaan syödessä, tosin avoimessa luokassa meidät on pudotettu takaisin maan pinnalle erittäin hienosti menneen nuorten luokan lopun jälkeen. SA, missä olet...

Lauantaina oltiin kisaamassa niin sanotusti kotikentällä, Helsingin Messukeskuksessa. Vaikka matka kotoa näyttelyyn on vain 12 minuuttia, kesti autolta kehän laidalle pääsy lähes puoli tuntia, kun taistelimme parkkitalon hissimatkasta kymmenien lastenrattaiden kanssa. Olin taas yksin reissussa, joten 18 kg painavan trimmipöydän kantaminen ei ollut vaihtoehto.

Näyttelyluettelosta selvisi heti kättelyssä, että kisan taso oli tämän vuoden kovin, vaikka oltiin "vain" ryhmänäyttelyssä. Ehkäpä annoin tämän liiaksi vaikuttaa, pitäisi aina ajatella kehään mennessä että minun koirani on paras. Minua siis pitkästä aikaa jännitti aika paljon, en päässyt sellaiseen flow-tilaan, siitäkin huolimatta että olin jo saanut yhden sertin käteeni. Kyllä, autoin tuttua kasvattajaa paras uros-kehässä esittämällä hänen nuoren koiransa joka oli ensimmäisessä näyttelyssään, ja tuomari valitsi tämän koiran uroksista parhaimmaksi! Kerrottakoon kuitenkin, että yhteistyömme vallattoman nuorukaisen kanssa ei ollut kovin sulavaa, mutta tuomari taisi pitää siitä, että koira haastoi minut ja teki mitä lystäsi.

Belgialainen, erittäin tyylikäs herrasmies Jean-Fancois Vanaken arvioi Sennin seuraavasti:

Strong female, correct head, correct topline, a lot of substance. Good front angulations, deep chest, should be more angulated behind. Correct texture, in action close behind, should offer better carriage.

Vahva narttu, oikeanlainen pää, oikeanlainen ylälinja, paljon substanssia. Hyvät etukulmaukset, syvä rinta, saisi olla paremmin kulmautunut takaa. Oikea turkinlaatu, liikkeessä ahdas takaa, saisi olla ryhdikkäämpi.

EH, AVK3

Sennissä ei ollut sellaista samanlaista draivia kuin yleensä, ja syykin taisi selvitä kun tulimme kotiin. Senni juoksi suoraan vesikupille, ja tajusin että unohdin antaa näyttelyssä Sennille vettä! Onneksi päivä oli lyhyiden matkojen vuoksi ollut lyhyt, mutta silti tuntui pahalta.

Päivän muista kommelluksista mainittakoon Sennin tyhjänvatsan oksennus trimmipöydälle (juu, osa siitä meni sen parhaan uroksen päälle, jota olin juuri lähdössä viemään kehään), Sennin karkaaminen kevythäkistä messuhalliin kun itse olin kahvilla 2. krs kahvilassa (näköyhteydellä Senniin, onneksi) ja Sennin pissaaminen messualueelle (eihän se koskaan pissaa sisään!). Mukavinta oli antaa kymmenien lasten ja aikuisten tutustua Senniin, koiria paijaavia ihmisiä kun riitti välillä jonoksi asti alakerran lapsimessujen vuoksi. Lisäksi DogExpress oli kerrankin kuvannut meidät ja kuva julkaistiin Facebookissa, se on aika sennimäinen:

https://www.facebook.com/dogXpress/photos/a.783194671775855.1073741922.500758396686152/783351918426797/?type=1&theater

 Postauksen kuvista kiitos naapurin Katrille!

Turku KV 28.3.2015

Ja niin me pyyhälsimme lauantaiaamuna taas kohti Turkkusta, Senni pestynä ja föönattuna. Nuoruuteni taitaa olla virallisesti takanapäin, kun kuuntelen näillä näyttelymatkoilla radiosta mieluiten YLE Puhetta... Eilen matkaseuraa minulle pitivät Katariina Souri ja Jasper Pääkkönen. Yhteen kalajuttuun keskityin niin kovin, että säpsähdin "hereille" ajettuani monia kilometrejä moottoritietä täysin autopilotilla, keskittyen vain kuuntelemaan Jasperin tarinaa. Ajokokemusta on yli 10 vuotta, onkohan tämä autopilotti joku iän tuoma lisävaruste...

Ranskalainen miestuomari Michel Hallier oli ennakkoon suomalaiselle näyttelykansalle täysi mysteeri. Kehäsihteerit tekivät parhaansa tulkaten hänen käskyjään ja kommenttejaan, sillä mies ei puhunut lainkaan englantia, ja myös arvostelut kirjoitettiin ranskaksi. Westie-uroksista kaksi saivat SA:n, ja Sennin velipuoli Jesper valioitui saatuaan Sertin. Onnea broidille!

Junnunarttuja oli kolme, samoin avoimen luokan narttuja Senni mukaan lukien. Kun oli meidän vuoro viimeisenä mennä arvosteluun, ei yhdellekään nartulle oltu jaettu SA:ta. Tästä nopeasti laskin, että jos meille nousee vaaleanpunainen lätkä SA:n merkiksi, saadaan serti sekä CACIB (eli kansainvälinen serti). Jackpot jackpot klingklingkling! Sennillä oli vire juuri oikea, ja se teki kaiken kuten pyysinkin, laatuarvosteluksi saimme erinomaisen. Kilpailuluokassa Senni nostettiin ykköseksi, mutta ennen kuin ehdin edes väläyttää tuomarille kauneinta hymyäni kiitokseksi, kehäsihteeri tulkkasi että "kukaan ei saa SA:ta tänään". Voihan vinttikoira, jo neljäs luokkavoitto Sennille putkeen eikä mitään muuta kerrottavaa. Arvostelun kävin käännöspalvelussa käännättämässä:

Kaunis koira. Hyvin laitettu. Hyvät silmät. Oikeanlainen purenta. Hyvät jalat. Hyvä kaulanjuuri. Riittävä väri. Hyvä turkin laatu. Kauniit liikkeet.

ERI AVOK1

"Hyvin laitettu", kiitos kiitos, ihan itse laitoin. Sitten pakkasinkin karavaanin kyytiin ja ajoin Citroënillani pois, ja tänään päivitin meidän näyttelykalenteriin pari uutta kisaa tälle vuodelle.

Lahti KV 22.3.2015

Senni ennen kehää ja puunausta - aika nätti tyttö noinkin.

Kieltämättä pieniä yhtäläisyyksiä tuohon alla olevaan painajaiseen oli eilisessä Lahden kansainvälisessä koiranäyttelyssä, jolla avasimme kevään näyttelykauden. Autoa ei saanut lähellekään Messuhallia, ja jouduin raahaamaan karavaania auton luota kohti määränpäätä. Vuoristoja ei ollut matkalla, mutta lahtelaiset eivät olleet vielä aloittaneet katujen hiekkojen keräämistä, joten aikamoista räminää ja puhinaa se eteneminen yksin trimmipöytäkärryn, tavaroiden ja koiran kanssa oli.

Kehä oli niin myöhässä, että aikataulujen kanssa ei sentään tullut ongelmaa, ja turkinlaittoon sain apua erittäin kokeneelta taholta, joten sekin stressi jäi kokematta. Senni olikin siis parhaimmillaan, mitä nyt juoksut ovat päällä toista viikkoa.

Tuomari oli suomalainen Tiina Taulos, ja meidän luokassa oli neljä narttua. Hauska yksityiskohta oli, että yksi näistä avoimista nartuista oli koira, joka melkein päätyi minun omistukseeni, ennen kuin tiesin Sennin olemassaolosta. Senni arvosteltiin viimeisenä, ja sitä ennen kaikki muut luokassa olivat saaneet EH:n. Tuomarin kanssa arviota teki harjoitusarvostelija, ja heti kun Sennin vuoro oli, kommentoi tuomari hänelle  että "no tässä näet miten tällä koiralla on ihan erilailla rintaa ja tavaraa rungossa" - jes. Koko meidän show meni tosi hyvin, Senni seisoi nätisti paikoillaan ja minä olin rento, liikkeetkin meni hyvin. Silti kehäsihteeri nosti sinisen lapun EH:n merkiksi, joten kilpailuluokkaan lähdettiin kaikki samalta viivalta. Senni siirrettiin kuitenkin nopeasti ykköspaikalle ja se oli sitten siinä, ei jatkoon. Hitsin hitsi. Arvostelu kuuluu näin:

Melko kookas, turhan pitkärunkoinen narttu, jolla erinomainen pigmentti. Kuono-osa saisi olla aavistuksen lyhyempi. Hieno rinta ja erittäin tilava ja hyvin kehittynyt runko. Hyvä häntä. Hyvä takaosa. Erinomainen karvan laatu. Hyvä pitkä askel. Kauniisti esitetty.

EH, AVK1

Haetaanpas tästä ne positiiviset puolet; tämä oli Sennin kolmas luokkavoitto peräkkäin, ja minun toimintani sai kiitosta. Sennistä en saisi millään lyhytrunkoisempaa, eli tehtiin kyllä kaikki mitä tehtävissä oli, ja tuomari arvosti eilen asioita jotka eivät olleet Sennin vahvuuksia. Ja onneksi päästään jo ensi lauantaina Turkuun kokeilemaan uudestaan.

Paras narttu-kehä käynnissä, Senniä ei voisi vähempää kiinnostaa.

Koiranäyttelypainajainen

Saavun näyttelypaikalle suuren messuhallin pihalle, jossa selviää ettei parkkipaikkoja ole enää jäljellä. Jostain ilmestyy mies, joka on jonkinsortin hyvänpäiväntuttu, ja hän kertoo olevansa töissä näyttelyssä. Hän ohjaa minut ajamaan henkilökunnan parkkiin johonkin kellariin. Jo siellä tiedän, etten tule koskaan löytämään takaisin tuohon halliin, tai saamaan autoani sieltä ulos. On kuitenkin jätettävä auto ja lähdettävä kohti kehää.

Siskoni löytyy jostain auttamaan minua, sillä minulla on tavaraa todella paljon. Meidän pitäisi löytää halli numero 11, ja halli toisensa jälkeen raahaan näyttelykärryäni hyvin epätasaisessa maastossa, aivan kuin messuhallin sisällä olisi vuoristo... Siskoni häviää jonnekin, jatkan matkaa yksin.

Halli kerrallaan etenen, ja näen hallista numero 8, että sen vieressä on kaipaamani halli numero 11. Olen ylittämässä niiden välistä rajaa, kun järjestyksenvalvonta tulee paikalle ja kieltää ehdottomasti kulkemasta siitä kohtaa. Olen jo pahasti myöhässä, ahdistus kasvaa. Minut ohjataan kiertämään toista kautta, ja tuohon reittiin sisältyy taas yksi vuori, sekä paljon jalkojeni alta pakenevaa mutaa.

Raahaan kärryä perässäni vuoren yli, kellosta huolehtien. Samalla Senni rupeaa pienenemään. Vihdoinkin saavun hallin numero 11 ovelle, sinne onkin todella hieno sisäänkäynti neon-valoineen ja kaikkineen. Kehien laidoilta tuttuja naamoja tulee minua vastaan, kertoen että heillä on jo kaikki koirat valmiina, he menevät nyt ulos tupakalle. Katson kellosta, että kehä alkaa 15 minuutin kuluttua, ja minun pitäisi vielä laittaa Sennin turkki kuntoon! Ahdistaa. Samalla huomaan, että yorkshirenterrierin kokoiseksi kutistueen Sennin korvat ovat menneet aivan ruskeiksi. Huomaan seinässä vesihanan, jonka alla voin pestä Sennin korvat. Jotenkin onnistun kuitenkin kastelemaan koko koiran hanan alla, eikä turkki ehdi enää kuivua, apua...

Tässä kohtaa onneksi heräsin.

Turku Top Dog Show 25.1.2015

Vuoden 2015 näyttelyt alkoivat meidän osalta tänään Turussa. Eihän me ennen olla näin pitkiä (2 h / suunta) näyttelymatkoja tehty, mutta tänä vuonna laitetaankin vitosvaihde silmään, ja otetaan ihan pikkuisen enemmän tosissaan nämä missikisat, ei kuitenkaan liian vakavasti.

Koska viime näyttelystä oli melkein neljä kuukautta, oli minulla väkisinkin vähän perhosia vatsassa. Jo ennen kehän laidalle pääsyä olimme selvinneet kahdesta esteestä, sillä Turun keskustassa navigaattori tilttasi (taas kerran) ja heti messukeskuksen aulassa Senni oksensi tyhjänvatsanlaatan kaiken hulinan keskelle. Whupsista.

Tuomari oli unkarilainen Attila Czeglédi. Meidänhän piti tavata tämä mies jo joulukuun 2013 Helsingin Messarissa, mutta tuomarimuutoksen vuoksi tapaamisemme tuolloin estyi, ja tilalle annettu brittituomari antoi Sennille silloin kaikkien aikojen ensimmäisen ERIn.

Mutta se siitä, tänään oli paitsi tämän vuoden ensimmäinen näyttely, niin myös Sennin ensimmäinen avoin luokka, eli 2-7-vuotiaat. Tässä luokassa oli neljä koiraa, ja me olimme luokan viimeisiä. Kehään mennessä Senni kulki kuono maassa ja oli ihan omissa maailmoissaan, näin jo sieluni silmin miten homma tulee päättymään... Mutta kas, kun Senni oli kopeloitu pöydällä ja oli aika liikkua, Senni sai jonkin hurjan spurtin, ja käytännössä esitti itse itsensä! Minulle jäi tsempparin ja perässäkulkijan rooli, kun neiti kulki ylväästi pää pystyssä edelläni. Niinpä kehäsihteeriltä nousi punainen lappu, ja Senni oli erinomaiseksi todettu.

Siitä sitten juostiin rivin jatkoksi kilpailuluokkaan, johon oli tiensä selvittänyt kolme narttua. Tuomari kävi vielä katsomassa jokaista läheltä, ja vihelteli koirille saadakseen oikeat ilmeet esiin. Sitten hän tuli luokseni, ja olin varma että meidät kätellään tässä kohtaa ulos, kiitos ja hei... Eikun mitämitämitä, hänhän näytti meille rivin ensimmäistä paikkaa! Napattiin siis Sennin kanssa paalupaikka, ja sitten lähdettiin vielä ryhmänä näyttämään koirien liikkeet tuomarille ympäri kehää. Ja miten Senni liikkuikaan, voi miten ylpeä olin tuosta pienestä show-tähden alusta, taisi olla mieluisaa mennä ensimmäisenä. Kierroksen jälkeen tuomari pysäytti meidät "3"-kyltin kohdalle, ja ehdin taas ajatella, että nyt pudottiin sitten takaisin pronssille, kiitos ja hei... Ei vaiskaan, tuomari halusi vielä kopeloida Senniä ja toisena ollutta koiraa, ja sen jälkeen osoitti meille ykköspaikkaa. Ykköspaikkaa! Avoimessa! OMG!

Riemu oli kuitenkin vain hetkellistä, sillä ennen kuin ehdin edes ajatella sitä ihanaa vaaleanpunaista ruusuketta jonka SA olisi meille taannut kotiin viemisiksi, ilmoitti kehäsihteeri, ettei kukaan luokan koirista saa SA:ta.  Siis ei kukaan? Saako näin edes tehdä? Oliko tämä nyt tässä? Ja siinähän se oli, ei ollut enää menemistä paras narttu-kehään tällä tuloksella.

Jäi siis hyvin ristiriitaiset tunnelmat, sillä tavoitteena meillä oli SA, mutta luokkavoitosta useamman koiran luokassa en ollut edes unelmoinut KV-näyttelyssä.

Tässä vielä tuomarin mietteet Sennistä tänään:

Strong bitch. Nicely headed. Excellent neck & shoulders. Good forechest. Nice ribcage. Correct tailset. Correct rear anglulations. Grooming should be better. Good reach & drive, a bit soft topline.

Messari, osa I - Lauantai ajatuksin

LAUANTAI - HELSINKI WINNER

Onpa kummaa; olen menossa ilman koiraa tai osallistumisoikeutta messuilemaan, ja minua jännittää. Olenko vain tottunut jännittämään Messariin menoa?

Eeeih lähdinköhän nyt liian myöhään, ehdinkö näkemään koiratanssikilpailun alun?

Ei ruuhkaa Hakamäentiellä, mitä ihmettä.
Ei ruuhkaa Messarin nurkillakaan, pääsinpäs nopeasti perille.

Minä olen kyllä niin kohtelias, että ilman koirattomana messuvieraana voin ajaa ylimpään kerrokseen ja kävellä rappuset alas. Menkööt koiralliset hissillä.

Taidankin maksaa parkin jo nyt aamulla. 11,00 euroa, okei.

Sisäänpääsymaksu. 15,00 euroa, okei.

Narikkamaksu 2,50 euroa, okei. Kolmekymppiä mennyt ja tulin vasta ovesta sisään... Noh, meni niin sujuvasti koko matka että antaa mennä, kerran vuodessahan täällä vain ollaan.

Ainiin karkkilakko päättyy tänään, wu-huu! Menenkin karkkikaupan kautta kun aikaa on. Mitä karkkia haluaisin, mitä tekisi mieli, hmmm... Apua, 2,5 kk karkittomuuden jälkeen en osaa päättää, mikään ei tunnu hyvältä vaihtoehdolta ensimmäiseksi karkiksi lakon jälkeen. En taida ottaa mitään, ehtiihän sitä.

Päivän paras esitys X-Files -teemalla.

Koiratanssikilpailu on alkamassa, kiva nähdä kun kisaajat harjoittelevat areenalla ilman koiriaan. Menenkin ihan parhaille paikoille istumaan. Ainiin ja fiksuna toin kotoa vichyä, taidankin ottaa huikan.... *SWOOOOOOSH* Voihan villakoira olen ihan märkä. Noooh ei haittaa, kaikki muu mennyt tänään niin hyvin.

Voin vain kuvitella miltä tuntuu odottaa omaa vuoroaan tuolla seinän takana, pelkkä ajatus vääntää vatsaa. Ei ei, en olisi vielä valmis samaan mihin nämä koirakot ovat.

Snif snif missä ne nessut on, ensimmäinen freestyle-esitys ja nyt jo tippa linssissä. 

Kolme tuntia siihen meni, ja nyt kisat ohi. Sain paljon ajateltavaa minun ja Sennin tansseihin. Nyt kohti westie-kehää. 

Kehä myöhässä, tässähän ehtii kierrellä. Mitäs NUO ovat, oijoi miten herkullisen näköisiä! Tuoretta banaania ja mansikkaa valkosuklaakuorrutteella, tämä on parasta herkkua mitä olen tänä vuonna saanut! 

Koju. Koju. Koju. Taidan tulla huomenna hoitamaan ostokset, eihän näitä jaksa tänään enää kiertää.

Westiet aloittavat kisan. Vuosi sitten mekin oltiin mukana noissa junnunartuissa, onpa ne pieniä. Pääsisipä pian taas itsekin kisaamaan. Näihin koiriin verrattuna Senni on kyllä todella karvainen, pitää trimmata huomenna...

Junioriluokan uroksia.

Vähän päätä särkee, pitänee syödä. Sitten lähdenkin kotiin ja Itsenäisyyspäivän juhliin linnaan, nimittäin Hämeenlinnaan. Hyvä syy ottaa ilta rauhassa että pääsen aamulla takaisin messuilemaan. Olipas kiva päivä.

Tuuloksen ryhmänäyttely 4.10.2014

Eilen oli kiva päivä. Lähdettiin Sennin kanssa aamuyhdeltätoista ajamaan Hämeenlinnan Tuulokseen, jossa pidettiin koiranäyttely kyläkauppa Tuulosen parkkihallissa. Enpä ennen tiennytkään, että tuo paikka on Suomen toisiksi suurin kyläkauppa. Shoppailut jäivät kyllä tällä kertaa väliin, koska kello oli jo lähes viisi kun pääsin kääntämään ranskattareni keulan takaisin kohti Helsinkiä.

Odotuksia ei oiken ollut, sillä netistä olin saanut tietää, että tuomarimme Anne Sume on usein hämmästellyt narttukoirien suurta kokoa, rodussa kuin rodussa. Salaa tietenkin toivoin, että voitaisiin päättää tämän vuoden näyttelykausi sertin arvoiseen.

Meidän vuoro tuli vasta pari tuntia arvioimani ajan jälkeen, koska tuomari oli perusteellinen, ja lisäksi mukana oli loppupäivästä harjoitusarvostelija. Onneksi kehän laidalta löytyi taas juttuseuraa, joten aika meni nopeasti koirista jutellen ja samalla Sennin turkkia tupsutellen. Eväätkin ehdin poikkeuksellisesti syödä ennen omaa vuoroa. Westiekehän alkaessa juttuseurani huikkaisi oman uroksensa arvioinnin jälkeen, että tuomari mittaa koirat. Apua. Sennihän on nartuksi melko runsas, joten tässä kohtaa vähän lannistuin - ei siis mitään mahdollisuuksia, kun tuomari saa isosta koosta vielä numerollisen vahvistuksenkin.

Senni kuitenkin tsemppasi minua. Koskaan en ole kehässä moista lentoa neidiltä nähnyt - Senni kulki ylväästi jopa hieman edelläni, aivan kuin kunnon show-koiran kuuluukin, kun kaikki kolme nuorta narttua ensin katsastettiin yhtä aikaa. Tästä riemastuneena minäkin menin aivan pystypäin, ja kun vuoromme yksilöarvosteluun oli toisena, laitettiin kaikki paukut kehiin. Tuomarin kommenteista en saanut selvää kuin "eikä edes pienet hampaat" ja (mittatikun jälkeen) "tämäkin on isokokoinen", koska hän keskusteli asiat harjoitusarvostelijan kanssa hieman sivummalla.

Ja kas, sieltä kehäsihteerin papereista nousi punainen lappu, eli Senni oli taas erinomainen westie! Kilpailuluokassa saimmekin sitten kulkea ympyrää koko rahan edestä, sillä tuomari komensi meidät liikkeeseen, ja jäi itse keskelle keskustelemaan harjoitusarvostelijan kanssa. Varmaankin 5-6 kierrosta mentiin kaikki hurjaa vauhtia ympyrää, ja koska kehä oli pieni, alkoi omassa päässäkin jo tuntumaan mielenkiintoiselta, ja tilanne hieman huvitti minua. Enkä ollutkaan ihan kartalla, kun tuomari yhtäkkiä osoitti meitä - oltiinko me nyt vikoja vai ekoja? Ai ensimmäisiä? Wu-huu! Luokkavoiton myötä saatiin sitten se SA:kin, ja onneksi tällä kertaa siitä sai muistoksi ruusukkeen.

Tällä tuloksella päästiin sitten Paras narttu-kilpailuun. Vaikka omat odotukset olikin jo täytetty, niin väkisinkin alkoi sertin kuvat vilkkumaan silmissä tässä kohtaa, koska tuomari oli sijoittanut meidät ykköseksi luokassa. Välihuomiona sanottakoon, että aina jos meidän luokassa on ollut useampi koira, ollaan aina oltu viimeisiä. Varsinainen tasonnosto meiltä siis! SA jaettiin eilen neljälle nartulle kuudesta, joten mahdollisuudet sertiin olivat ihan realistiset, 1/4. Meidän paikka jonossa oli toisena, ja tälläkin kertaa Senni yllätti minut- haukkumalla edellä kulkevalle juniorinartulle. Taas saatiin kulkea rinkiä oikein urakalla, ja Sennistä oli näköjään hauskaa vinoilla edellä kulkevalle vähän väliä. Ei tosin olisi kannattanut, sillä junnunarttu valittiin parhaaksi nartuksi, ja meidän edelle kiilasi vielä avoimen luokan narttukin. Kolmas sija. Ensimmäinen sai sertin, toinen varasertin, joten pykälän päässä oli, että oltaisi menty kotiin kahden ruusukkeen kera.

Kehän jälkeen kävin vielä hakemassa arviointilomakkeen, johon oli kirjattu seuraavaa:

Kookas, erinomainen tyyppi. Hyvä luusto ja mittasuhteet. Erittäin hyväilmeinen pää. Purenta ok. Hyväasentoinen kaula, ylälinja ja hännänkiinnitys. Tasapainoisesti kulmautunut. Hyvä turkki. Erinomaiset liikkeet. Erinomainen tempperamentti.

ERI SA NUK1 PN3

Arvosteluhan on mennyt ihan kehumiseksi, heh. Sanoinkin kehän jälkeen, että ihanaa, kun tämä harrastus alkaa kantaa hedelmää. Sennistä on kasvanut kaunis koira, ja minullakin on nyt paljon paremmat tiedot ja taidot saada Sennistä ne parhaat puolet esiin näyttelyissä. Ensi vuonna 150km säteellä kodistamme on 23 näyttelyä, joten kehän laidalla nähdään!

Hyvinkään ryhmänäyttely 21.9.2014

Sennin sisarpuolet Helmi ja Peetu odottivat yhdessä kehää.

Tasan vuosi sitten oltiin samassa näyttelyssä Hyvinkäällä, ja saatiin meidän toistaiseksi ainoa H (hyvä). Nyt oli aika ottaa revanssi, kun Sennistä on kasvanut kaunis nuori neiti ja minäkin olen paremmin perillä näyttelykuvioista.

Tuomari oli tietysti eri, mutta sää oli sama; harmaa syyssää. Näyttelypaikka on ampumakeskus keskellä ei-mitään, ja siellä on hyvin vaihteleva maasto. Senni otti maastoon tuntumaa jo matkalla autolta näyttelyalueelle, sillä vessakäynnin jälkeen pyllyä kutitti, joten koira pyyhki antaumuksella sen harmaaseen kivipöllyyn. Ja muuttui takaosastaan cairnterrieriksi - tai ainakin sen väriseksi. Onneksi näyttelylaukkuni sisältö on vuodessa kasvanut jo sille tasolle, että tällaisiä tilanteita varten sieltä löytyy kosteuspyyhkeitä...

Senni. Tupeeraus tehty, kohta kammataan. Olisi pitänyt pestä tuo leuka!

Romanialainen tuomari Calin Simu oli vähän pettymys, vaikka me saimmekin sen mitä lähdimme hakemaan, ERI SA NUK2 (erinomainen, sertin arvoinen, nuorten kilpailuluokan toinen). Tuomari tuntui olevan täysin tietämätön muista arvosteluasteikon pykälistä, joten ERIä ja SAta nousi kehäsihteerin käsistä yhtä tiuhaan kuin ympäröiviin metsiin sieniä. Kaikkien koirien kirjalliset arvostelut olivat myös hyvin samankaltaiset, ja kuten kasvattaja-kaverini hyvin totesi, koirien puutteetkin olivat tuomarin mielestä erinomaisuuksia. Historian kirjoihin kirjattiin Sennin kohdalta seuraavaa:

Nice feminine head, correct topline. Well set tail. Very good angulations and movements. Very nice rich coat for the age.

vapaa suomennokseni:

Mukava feminiinen pää, oikea ylälinja. Hyvin asettunut häntä. Erittäin hyvät kulmaukset ja liikkeet. Erittäin hyvä ja runsas turkki ikäisekseen.

Muuten arvostelu on linjassa meidän aiemmin saamien (ja totuuden) kanssa, mutta kulmaukset Sennillä eivät valitettavasti ole erittäin hyvät. En tosin muista kopeloiko tuomari edes takajalkoja, joissa olisi eniten parantamisen varaa.

Turkin laitoin tällä kertaa ihan itse, ja tein myös siistivän trimmauksen kotona viikonloppuna, kasvattajahan trimmasi Sennin kaksi viikkoa sitten. Harjoittelusta oli hyötyä, huomaan kuinka olen saanut varmuutta tuohon hommaan. Kehässä Sennin menoon olisi voinut saada lisää potkua, sillä tuomari arvosti liikettä ja iloista esiintymistä, mutta oma keskittymiseni ei taas siellä ollut ihan kohdallaan.  Oma vuoro ei myöskään kestänyt kauaa, sillä tuomari ei liikuttanut koiria yksinään ollenkaan, liikkeet katsottiin luokan aluksi ja sitten kilpailuluokassa ja paras narttu-kehässä hyvinkin tarkkaan.

Näyttelyn loppuhuipennus oli Sennille vierailu HauHau-myyntiautolle. Ollaan käyty siellä aina jos ovat olleet meidän näyttelyissä myymässä, ja Senni osaa jo istua kiskaluukun kohdalle ja odottaa maistiaisia tutulta myyjältä. Hinnat ovat kaupan hintoihin tosi edulliset, esimerkiksi viisi noita tummansinisiä namipusseja saa kympillä. Viikonloppuna huomasin myös Mustissa&Mirrissä Maailman Voittajasta jääneitä poistomyyntituotteita -50% kannattaa käydä katsomassa jos tarvitsee nahkaluita, valjaita, taluttimia tai pantoja!

Helsingin koiranäyttely 6.9.2014 - wauwauwiva!

Tätä kirjoittaessa juon kuohuviiniä, vaikka olen melkoisessa flunssassa. Kilistelylle on kuitenkin niin hyvä syy, että olisi suorastaan vääryys olla juhlistamatta sitä mitä Sennin kanssa tänään saavutettiin!

Lähtökohdat syksyn ensimmäiselle näyttelylle eivät olleet otolliset; olen siis potenut flunssaa koko viikon, ja lisäksi Senni kärsii juoksujen jälkeisestä masennuksesta ja on hyvin, hyvin flegmaattinen. Kun sitten vielä Senni karkasi ennen kehää minulta ja juoksi vinttikoirakehän läpi väkijoukkoon taakseen katsomatta, oli voittajafiilis aika kaukana...  Helsingin näyttelyyn oli kuitenkin ilmoitettu vain viisi westiä, joten tottakai olin ennakkoon fiilistellyt sitä, että meillä olisi kaikkien aikojen parhaat mahdollisuudet saada kauan odotettu SA.

Narttuja oli viidestä westiestä neljä, meidän lisäksemme kaksi junioria sekä yksi valio (joka on Sennin täti). Turkinlaitossa saimme apua Sennin kasvattajan kumppanilta, tai siis oikeasti hän laittoi turkin kuntoon, ja minä katsoin vierestä ja yritin oppia... ja hienohan Sennistä tuli, harmi ettei ole h-hetkeltä yhtään kuvaa!

Kehässä oltiin yksin, koska muita nuorten luokkalaisia ei ollut mukana ollenkaan - varma luokkavoitto siis. Koska kumpikaan junnunarttu ei saanut SA:ta en mennyt kehään itsevarmana, mutta meillä meni silti hyvin ja Senni seisoi kuin patsas tuomarin sanellessa arviota. Myös liikkeet menivät mielestäni hyvin, ja puolalaistuomari Andrzej Kazmierski (Puolan terrierijärjestön puheenjohtaja) liikuttikin meitä paljon. Arvio oli seuraava:

Quite correct in type, size and general expression. Feminine in face. Excellent in front, long shoulders, hind legs too straight not so deeply angulated. But joints become elastic in movement.

vapaa suomennokseni:

Tyyppi, koko ja yleisilme melko oikeat. Feminiiniset kasvot. Erinomainen etuosa, pitkät lavat, takajalat liian suorat eivätkä hyvin kulmautuneet. Mutta nivelistä tulee joustavat liikkeessä.

Arvostelun jälkeen kehäsihteeri tuli luokse pinkin ruusukkeen kanssa, onnitteli ja pyysi palaamaan paras narttu-kehään - saatiin siis ERI ja SA! Ohhoh sitä riemun määrää kun hypeltiin kehän laidalle, sain melkein siivet selkään. Parempaa oli kuitenkin luvassa, kuten minulle heti kehän laidalla kerrottiin: koska kumpikaan junnunarttu ei saanut SA:ta tänään, eikä meidän jälkeemme ollut valionarttu voi ottaa sertiä vastaan, putoaisi se siis suoraan meidän syliimme!

Mentiin siis vielä paras narttu-kehään (jossa ei myöskään olla oltu koskaan ennen) Sennin tädin kanssa, ja hymyillen ja hihkuen vastaanotettiin pn-2 sekä serti!

Huhhuh, täällä me siis vietetään kotona lauantai-iltaa, ja fiilistellään tätä päivää kuohuviinin ja koiranherkkujen kera. Minun koira sai sertin. Olkoonkin, että tämä oli mahdollista pitkältä sen vuoksi, ettei meidän rinnalla ollut liutaa muita erinomaisia koiria niin kuin yleensä, mutta yhtäkaikki Senni oli tuomarin mielestä sertin arvoinen! Kerran minulla oli lotossa kuusi oikein, mutta ei sekään tuntunut niin hienolta kuin tämä...

Tästä saatiin myös ihanaa uutta intoa jatkaa tätä harrastusta; vihdoinkin saatiin tunnustusta kaikista niistä trimmaukseen käytetyistä tunneista, näyttelyravin ja poseerauksen harjoittelusta, näyttelymaksuista, trimmaustarvikkeista ja kaikesta muusta mitä tämä harrastaminen tällä rodulla vaatii.

Ja tottapuhuen eihän me koskaan sertien takia olla tätä tehty ja vaan huvin ja urheilun vuoksi, mutta kyllä nyt ymmärrän niitäkin jotka näitä ruusukkeita näyttelyistä janoaa. Ihana fiilis, kippis!

Maailman Voittaja 2014 (World Dog Show 2014)

"Ei saa enää tupeerata, en jaksa"

Lauantaina näyttelyviikkomme huipentui komeimmissa mahdollisissa puitteissa, Maailman Voittaja-näyttelyssä Helsingin Messukeskuksessa.


Matkaa kotoa Messukeskukselle on alle 10 km, mutta ruuhkan vuoksi tuo matka kesti yli tunnin. Juuri kun pysähdyimme jonon päähän Hakamäentielle, tuli radiosta liikennetiedote "Hakamäentie Messukeskukselle päin, tie ruuhkautunut koiranäyttelyn vuoksi". Ai ihanko totta? Ensimmäistä kertaa koskaan minulla oli kennelpoikana avustajana näyttelyssä Mies mukana, joten tunnelma autossa pysyi leppoisana, kun en alkanut yksinäni panikoimaan aikatauluista autojonon madellessa hiljaa kohti Messaria. Messukeskukselle pääsimme hieman ennen yhdeksää, ja parkkitaloissa oli vielä yli 3000 paikkaa vapaana.

Häkkialueeltakin löytyi juuri meidän mentävä kolo, ja pystytin leirin. Nartut oli merkitty alkavaksi 11:30, mutta supernopea brittituomari Sue Thompson oli arvostellut urokset jo kello 10:40. Pikkuisen jännitti, aloitetaanko nartut aiemmin, sillä minulla oli Sennin turkin laitto vielä aloittamatta, kun urokset oli arvioitu, mutta onneksi aikataulusta pidettiin kiinni. Kiire minulle silti tuli, ja lisäksi Senni alkoi venkoilemaan, koska pöydän vieressä häkissä ollut nahkacollie halusi tehdä tuttavuutta. Onneksi Mies oli apuna ja piti Sennistä kiinni, kun tupeerasin turkkia. Olisin kovasti kaivannut lisäapuja tähän operaatioon, sillä kun edellisissä näyttelyissä samalla viikolla kasvattaja oli laittanut turkin niin hienoksi, oli oma olo yhtäkkiä aivan kädetön... Ja kyllähän sen kuvistakin näkee, että muiden narttujen rinnalla Senni on vähän maatiaisen näköinen :D Jännitys ennen kehää oli jotenkin ylitsepääsemätön, tunsin sydämessä asti kuinka adrenaliini jyskytti suonissa.

Kaikki nuoret nartut.

Odotellaan omaa vuoroa pöydälle.

"How old is she?" "-22 months"

 
Kehässä ei ollut niin mukavaa kuin Terri-Erissä ja Westie-erkkarissa, en jotenkin päässyt siihen flow-fiilikseen jännitykseni yli. Liikkumiset menivät hyvin, mutta pöydällä en saanut Sennistä parasta irti; unohdin monta asiaa, jotka pitäisi siinä vielä tsekata ennen kuin tuomari kääntää katseensa koiraa kohti, eikä Senni seissyt parhaimmalla mahdollisella tavalla. Neljä muuta nuorta narttua palkittiin ERInomaisella ja luokkaisijoituksella, meille nostettiin sininen lappu EH:n merkiksi. Sitähän me alunperinkin lähdettiin tuolta hakemaan, mutta kyllähän ne kaksi ERIä aiemmin samalla viikolla olivat pikkuisen nostaneet toiveita ylös... Mutta kuten sanottu, meillä oli parantamista turkissa sekä pöydällä, joten arvio on oikeudenmukainen. Sanallinen arvio kuuluu näin:

Feminine head & expression. Good bite, big teeth. Clean shoulders. Level topline. Strong quathers(?). Plenty of substance. Short back.

Vapaa suomennokseni:

Feminiinen pää ja ilme. Hyvä purenta, isot hampaat. Mukavat olkapäät. Tasainen ylälinja. Vahvat ???. Paljon substanssia (materiaalia?). Lyhyt selkä.

Arvostelu ei kerro oikein mitään ja on lyhyin koskaan saamamme. Ei sanaakaan parannettavista kohdista, turkista, esiintymisestä tai liikkeistä, mutta ehkä tämä vähän selittää tuomarin vauhtia; 42 narttua (poislukien poisjääneet) oli arvosteltu tunnissa, ja siinä ajassa oli jo valittu maailman voittaja -narttukin.

Oman vuoron jälkeen katsottiin vielä westie-kehä loppuun Miehen ja Sennin kanssa. Kisaväsymys kuluneesta viikosta oli melkoinen, joten päätimme sitten lähteä suoraan kotiin. Ostosmahdollisuuksia, esityksiä ja luentoja olisi tietysti ollut tarjolla moneksi tunniksi, mutta en vain jaksanut. Joulukuussa pääsee kuitenkin taas Koira 2014 -tapahtumaan keventämään lompakkoa. Ryhmäkehät katsoin toki netistä kotona (joka päivä), vaikka pe ja la lähetys olikin surkealaatuinen ja pätkivä.

Mikä on fiilis WDS:stä sitten nyt, pari päivää tapahtuman jälkeen? Kannattiko meidän maatiaisten osallistua? Kyllä kannatti! Oli hienoa olla mukana noin suuressa tapahtumassa, ja tuskinpa sitä enää koskaan saan olla Maailman Voittajassa oman koiran kanssa. Arvostelulapunkin sai hienossa pahvikansiossa, ja mukaan tuli kunniakirja kennelnimellä painettuna, sekä WDS 2014 -pinssi. Lisäksi kävin ostamassa osallistujaruusukkeen Kennelliiton osastolta muistoksi palkintokaappiin. Hahaa, rahalla saa ruusukkeita jos ei muuten irtoa... Tällä kokemuksella voidaan myös mennä nyt ihan minne vaan, ja ajatella että jos ollaan oltu täällä, niin voidaan kyllä mennä ihan minne vaan.

Nyt pidetään kuukausi kisataukoa, ja harjoitellaan turkin laittoa.