sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Onko hienompaa talvitakkia nähty?!



Tammikuun pakkasilla hytiseviä koiria ulkoiluttaessa aloin harkita talvitakin hankkimista Sennille. Eihän talvitakille täällä Helsingissä ole monena talven päivänä käyttöä, mutta on se hyvä olla olemassa. Ja onhan se nyt kiva pukea koiraa kuin nukkea, kun voi asian itselleen selittää että muuten se palelee. Hupivaatteita meillä ei ole, neideillä kun on kummallakin hyvät turkit olosuhteita vastaan, ja kovilla sateilla Senni saa ylleen Rukan sademanttelin.

Talvitakin hankintapaikka oli Tundradogwear, sillä näin pääsin hyödyntämään viime westietempauksesta voittamamme lahjakortin, ja loppuhinnan maksoin itse. Liikkeen sivuilta valittiin malli ja kankaat, ja sitten koirasta piti ottaa strategiset mitat, eli kaulan-, rinnan ja lantionympärys sekä mitta niskasta häntään. Valmista tuli muutamassa päivässä, ja sitten takki postitettiin kotiin. Mutta voih, mittojen mukaan tehty takki ei mahtunutkaan kiinni! Sennihän on varsin runsas narttu, joten kiinnitysnauha jäi melko keskelle koiraa eikä lantioon, ja siinä kohtaa ympärysmitta on tietysti suurempi. Tundradogwearin liike sijaitsee Espoossa, joten kävin suoraan siellä pidennyttämässä nauhaa, ja työ oli valmis 5 minuutissa. Nyt takki istuu kuin hansikas,ja on supertyylikäs! Päällikangas on villasekoitetta, vuori fleeceä. Moneen viikkoon ei olla takkia tosin päästy käyttämään, mutta tuleehan niitä uusia talvia.

Tundradogwearin sivut täällä.


3 kommenttia:

  1. Meidän westie täällä pohjoisessa ei ilman talvivaatetusta tossujen kera tulisi toimeen ☺ .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu täällä Helsingissä on aika leudot talvet, vain pari kunnon pakkasjaksoa on tähän talveen mahtunut.

      Poista
  2. On tuo vaate kyllä aika hieno!

    VastaaPoista