maanantai 13. huhtikuuta 2015

Helsinki RN 11.4.2015


Blogin nimen olisi viime viikkoina voinut muuttaa muotoon "ollapa koiranäyttelyssä". Tulevien näyttelyiden suunittelu, niiden merkitseminen kalenteriin ilmoittautumisen dead-line-päivineen, Sennin turkin viikottainen siistiminen ja kaikki muu näyttelyihin liittyvä on vallannut ajatukseni täysin. Kirjoituksiakaan en ole saanut aikaan muista aiheista kuin näyttelyreissuista. Moi, olen Riikka, koiranäyttelyhullu.

Miksi näyttelyistä on tullut näin tärkeitä? Ehkäpä tässä lajissa yhdistyy juuri sopivasti kilpailu, koiran kanssa tekeminen ja turhamaisuus. Westie-kehissä 95% koirista on niiden kasvattajien esittämiä, joten meillä on aina myös pieni altavastaaja-asema, tai ainakin siltä minusta tuntuu, kun pyörin kehissä alle kahden vuoden kokemuksella vanhoja konkareita vastaan. Meillä ei siis ole mitään hävittävää, vain voitettavaa. Lisäksi nousujohteinen menestys on saanut nälän kasvamaan syödessä, tosin avoimessa luokassa meidät on pudotettu takaisin maan pinnalle erittäin hienosti menneen nuorten luokan lopun jälkeen. SA, missä olet...

Lauantaina oltiin kisaamassa niin sanotusti kotikentällä, Helsingin Messukeskuksessa. Vaikka matka kotoa näyttelyyn on vain 12 minuuttia, kesti autolta kehän laidalle pääsy lähes puoli tuntia, kun taistelimme parkkitalon hissimatkasta kymmenien lastenrattaiden kanssa. Olin taas yksin reissussa, joten 18 kg painavan trimmipöydän kantaminen ei ollut vaihtoehto.

Näyttelyluettelosta selvisi heti kättelyssä, että kisan taso oli tämän vuoden kovin, vaikka oltiin "vain" ryhmänäyttelyssä. Ehkäpä annoin tämän liiaksi vaikuttaa, pitäisi aina ajatella kehään mennessä että minun koirani on paras. Minua siis pitkästä aikaa jännitti aika paljon, en päässyt sellaiseen flow-tilaan, siitäkin huolimatta että olin jo saanut yhden sertin käteeni. Kyllä, autoin tuttua kasvattajaa paras uros-kehässä esittämällä hänen nuoren koiransa joka oli ensimmäisessä näyttelyssään, ja tuomari valitsi tämän koiran uroksista parhaimmaksi! Kerrottakoon kuitenkin, että yhteistyömme vallattoman nuorukaisen kanssa ei ollut kovin sulavaa, mutta tuomari taisi pitää siitä, että koira haastoi minut ja teki mitä lystäsi.

Belgialainen, erittäin tyylikäs herrasmies Jean-Fancois Vanaken arvioi Sennin seuraavasti:

Strong female, correct head, correct topline, a lot of substance. Good front angulations, deep chest, should be more angulated behind. Correct texture, in action close behind, should offer better carriage.

Vahva narttu, oikeanlainen pää, oikeanlainen ylälinja, paljon substanssia. Hyvät etukulmaukset, syvä rinta, saisi olla paremmin kulmautunut takaa. Oikea turkinlaatu, liikkeessä ahdas takaa, saisi olla ryhdikkäämpi.

EH, AVK3

Sennissä ei ollut sellaista samanlaista draivia kuin yleensä, ja syykin taisi selvitä kun tulimme kotiin. Senni juoksi suoraan vesikupille, ja tajusin että unohdin antaa näyttelyssä Sennille vettä! Onneksi päivä oli lyhyiden matkojen vuoksi ollut lyhyt, mutta silti tuntui pahalta.

Päivän muista kommelluksista mainittakoon Sennin tyhjänvatsan oksennus trimmipöydälle (juu, osa siitä meni sen parhaan uroksen päälle, jota olin juuri lähdössä viemään kehään), Sennin karkaaminen kevythäkistä messuhalliin kun itse olin kahvilla 2. krs kahvilassa (näköyhteydellä Senniin, onneksi) ja Sennin pissaaminen messualueelle (eihän se koskaan pissaa sisään!). Mukavinta oli antaa kymmenien lasten ja aikuisten tutustua Senniin, koiria paijaavia ihmisiä kun riitti välillä jonoksi asti alakerran lapsimessujen vuoksi. Lisäksi DogExpress oli kerrankin kuvannut meidät ja kuva julkaistiin Facebookissa, se on aika sennimäinen:

https://www.facebook.com/dogXpress/photos/a.783194671775855.1073741922.500758396686152/783351918426797/?type=1&theater

 Postauksen kuvista kiitos naapurin Katrille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti