tiistai 30. huhtikuuta 2013

Polven tarina, osa 2

Jalka sai siis sen uuden iskun, jota ei olisi toipilasaikana saanut tulla. Olin varma, että nyt mennään leikkaussaliin, koska nyt kävelyssä näkyi selvästi, kuinka jalka vääntyi polven kohdalta ulospäin. Koska nyt takana oli jo kaksi viikkoa toipilasaikaa, ja tiesin sitä nyt tulevan lisää, olin aivan rikki. Ensimmäisen tapaturman jälkeen olimme jo joutuneet arkirutiinien lisäksi luopumaan koiratanssin alkeiskurssista, ja alkoi tuntua ettei tästä tule yhtään mitään. Viikonloppuna ei tietenkään ollut ortopedi-aikoja jäljellä, ja omalla asemallamme olisimme päässeet vasta torstaina ortopedille, joten lähdimme maanantaina Malmille Apexiin.

Odotushuoneessa vaihdoin pari sanaa naisen kanssa, jonka oma koira oli kuvattavana. Pian nainen kutsuttiin katsomaan kuvia, ja sitten hän tuli takaisin koiransa kanssa - vuolaasti itkien. Hän ei enää tullut viereemme istumaan, vaan meni kauemmas ja pyyhki kyyneliään koiransa valkoiseen turkkiin, halasi tätä ja oli aivan shokissa. Tässä vaiheessa olin kauhuissani ja odotin vain omaa kohtaloamme...

Ortopedi tutki Sennin, ja katsoi oman asemamme lähettämät röntgen-kuvat. Hän oli sitä mieltä, että polvi ei luksoidu, eikä siinä muutenkaan ole mitään huomattavaa vikaa. Senni ei myöskään aristellut tutkimuksia, minkä hän oli ensimmäisellä kerralla tehnyt. Ortopedi sanoi, että parasta olisi kuitenkin ottaa uudet kuvat, jotta niitä voidaan verrata edellisiin. Lisäksi nyt olisi nähtävissä, mikäli ensimmäisellä kerralla olisi tullut hiusmurtumia. Kysyin vielä ennen pennun nukuttamista, miksi jalka näyttää vääntyvän niin pahasti kävelyssä, mutta ortopedi sanoi että tämä johtuu vain siitä kuinka koira laittaa painoa jalalleen.
Tämä oli huojentava tieto, koska ylipäätään tämä polvi-episodi on aiheuttanut minussa paljon enemmän tuskaa kuin Sennissä, koska olen katsonut kävelyn virhettä - koiraa ei ole tuntunut vaivaavan oikein mikään, eikä se ole ollut kipuinen. Ihmetellyt vain miksei enää pysähdytäkään koirapuiston kohdalla...

Koira lähti kuvauksiin ja minä pääsin vetämään henkeä odotushuoneeseen. Olin jo paljon rauhallisempi, ja syvennyin lukemaan vanhaa westie-lehteä, jonka löysin lehtikorista. Pian ortopedi kutsui katsomaan kuvia kanssaan, ja saimme lisää hyviä uutisia; niissä ei näkynyt mitään uutta. Sama pieni ero kasvulinjoissa oli, mutta koska mikään palanen ei ollut lähtenyt liikkeelle tässä vaiheessa, olisi ennuste hyvä. Hoidoksi määrättiin muutamaksi päiväksi kipulääkitys, ja ortopedi antoi luvan hihnassa tapahtuvalle liikunnalle, koska sanoin pennun hepuloivan niin pahasti sisätiloissa lepoon pakotettuna. Sitten ajoimme kotiin kohti auringonlaskua ja elämä tuntui jo paljon helpommalta!

Tämä oli siis maaliskuun puolivälissä, ja oli puhetta, että mikäli vaiva eli polven vääntyminen kävelyssä ei poistu tai uusii, tehdään kontrolli huhtikuun loppupuolella. Polvi ei tuntunut millään parantuvan, ja vääntyily pahentui aina pitkien lenkkien jälkeen, joten aloin olla taas melko epätoivoinen. Pari kertaa lipsahdin ja päästiin Sennin leikkimään kavereiden kanssa hetkeksi puistoon, kun alkoi näyttää paremmalta. Leikkien jälkeen jalka ei näyttänyt pahemmalta, mutta tuskinpa tuosta oli myöskään parantumisen kannalta apua.
Polven vääntymä näkyi vain käveyssä oikeasta etukulmasta katsottuna, nopeammassa vauhdissa jalat menivät kauniisti suoraan. Kävimme toipilas-aikana myös pentujen näyttelykurssin, eikä sielläkään saatu palautetta virheellisestä liikkumisesta. Myös sohvalle hyppääminen opittiin tänä aikana...

15.4. maanantaina jouduin hieromaan silmiäni; Senni käveli jalka suorassa, tuosta noin vain. Jonkinlainen ihmeparantuminen ehkäpä? Noh, ei sillä väliä, pari viikkoa oltiin silti kiltisti hihnassa ja ihastelin koko ajan jalan normaalia liikettä. Senni rupesi myös kävelemään portaita oma-aloitteisesti ylöspäin, alaspäin en vielä antanut. Ajattelin varaavani kuitenkin kontrollin, jotta ortopedi voisi vahvistaa näkemäni. Mutta kuten mainittu, 27.4. Senni loikkasi sohvalta ja teki kuperkeikan alastulossa, jonka jälkeen jalassa on taas näkynyt tuttu vääntymä. Polven tarina siis jatkuu, vaikka kakkososan piti olla päätös.




maanantai 29. huhtikuuta 2013

Polven tarina, osa 1

Senni ja Oscar päivää ennen tapaturmaa helmikuussa 2013
Kun Senni oli 4,5kk vanha, sain kokea ensimmäisen kerran mitä tarkoittaa olla huolissaan omasta koirastaan. Olimme vanhemmillani kylässä, ja päätin leikata heidän borderterrieri Oscarin kynnet. Sakset ja nami mukanani nappasin Oscarin syliin, ja istuin pöydän ääreen työtä tekemään. Namin laitoin tuttuun tapaan pöydälle, koska sen näkeminen motivoi Oscaria olemaan kiltisti operaation ajan.

Senni, jota äitini myös "valkoiseksi tornadoksi" on joskus kutsunut, haistoi tilaisuutensa tulleen. Neidin ahneuden olenkin jo maininnut olevan omaa luokkaansa... Senni syöksyi paikalle, ja yritti hypätä ruokapöydälle, jolla nami oli. Hyppy onnistui melkein, laskeutuminen ei sitten ollenkaan, ja Senni meni mukkelis makkelis.

En itse muista tilanteesta kuin sen miten näin Sennin putoavan. Äitini oli myös huoneessa, ja myöhemmin asiasta keskustellessamme hän sanoi Sennin myös ulvahtaneen alastulossa. Kun sain Oscarin kynnet leikattua, huomasin ettei Senni kävele normaalisti, vaan linkuttaa oikeaa takajalkaa. Oli sunnuntai-ilta, ja vaikka käyttämällämme eläinlääkäriasema Aistilla on 24h päivystys, en kuitenkaan lähtenyt viemään Senniä sinne. En halunnut olla hysteerinen, ja koiranpennut ovat melko joustavia, joten odottelin josko vaiva menisi yön aikana pois.

Kävely sujuikin paremmin maanantaina, mutta koska juostessa Senni edelleen nappasi takajalan kyytiin, eikä käyttänyt sitä, varasin tiistaille ajan Aistiin. Valitettavasti emme päässeet ortopedille, mutta omalle eläinlääkärillemme kyllä. (Sivuhuomautus; tehosterokotteen jälkeen hän sanoi, että seuraavan kerran eläinlääkäriin tarvitsee tulla vasta sitten yksivuotiaana rokotuksiin, ellei mitään satu. Tuolloin jo aavistin että Sennin kohelluksen määrällä tulemme tapaamaan jo aiemmin...) Senni rauhoitettiin ja jalka kuvattiin, ja eläinlääkärimme konsultoi vapaa-iltaansa viettävää ortopediäkin hoidosta. Ortopedi myös katsoi kuvat seuraavana aamuna vielä varmuuden vuoksi. Kuvista näkyi selkeä lihasturvotus, sekä pieni mahdollinen muutos polven kasvulinjassa verrattuna terveeseen jalkaan. Koska muutos oli niin pieni, että se saattoi johtua myös erosta jalan asennoista kuvattaessa, ei mitään korjattavaa löytynyt, ja hoidoksi määrättiin viikon kipulääkitys ja neljän viikon lepo, jonka aikana liikuntaa sai pikkuhiljaa lisätä. Ensimmäisellä viikolla sallittua oli vain ulos kantaminen tarpeille ja takaisin sisään. Lisäksi sanottiin, ettei toipumisen aikana saisi tulla uutta iskua.

Senni on 12 viikon iästä asti käynyt koirapuistossa, jonka merkityksen koiran hyvinvoinnille tajusi lepojakson aikana. Lepojakson aikana Senniä ei väsyttänyt ollenkaan, vaikka kuinka yritin keksiä hänelle virikkeitä. Ruokaa hän ei enää saanut kiposta ollenkaan, vaan kaikki oli lelujen sisällä ja usein vielä pakastettuna haasteen lisäämiseksi. Treenasimme temppuja 5-6 kertaa illassa, ja koitin kaikin voimin olla läsnä Sennin kanssa illat. Senniä polvi ei nähtävästi vaivannut, eikä kipulääkkeen lopetuskaan viikon jälkeen vienyt kävelyä huonompaan suuntaan, joten parantumista oli tapahtunut.

Kahden viikon jälkeen sanoin isälleni puhelimessa; "en näe enää mitään virhettä Sennin kävelyssä". Puoli tuntia tämän jälkeen Senni näki televisiossa tanskandoggin, hyökkäsi tätä päin ja putosi jälleen huonosti alas. Ontuminen alkoi uudelleen, ja olimme lähtöruudussa.






sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Kotiviikonloppu

Nyt oli ensimmäinen viikonloppu piiiiitkään aikaan kun meillä ei Sennin kanssa ollut mitään sovittuja sosiaalisia kontakteja tai menoja. Ollaan oltu kahdestaan ja on ollut tosi mukavaa. Ainut negatiivinen asia oli että lauantai-iltana Senni loikkasi sohvalta alas, teki kuperkeikat laskeutumisessa ja ilmeisesti taas vähän loukkasi sitä polveaan. Pitääkin kirjoittaa koko polvi-stoori auki ensi viikolla.

Kotoiluviikonlopusta huolimatta karkasin lauantaina muutamaksi tunniksi Messukeskukseen PetExpoon, vaikka siellä oli samaan aikaan LapsiMessut koska siellä oli terriereiden ryhmänäyttely. Oli siis mainio tilaisuus opiskella koiranäyttelyiden maailmaa, koska ne eivät pelkkiä sääntöjä lukemalla ole minulle oikein auenneet.

Ennen westieitä katsoin staffien menoa samassa kehässä, ja yritin pysyä perässä tapahtumista. Koiranäyttelyiden opiskelu on kuin opetteli vierasta kieltä; ensin tuntuu ettei ymmärrä yhtään mitään, ja pikkuhiljaa alkaa hoksata asioita sieltä täältä. Koko ajan on kuitenkin tunne, että on miljoona asiaa joita ei ymmärrä, koska kun alkaa tietää jotain, ymmärtää myös mitä ei vielä tiedä!

Oli hyvä että staffeja oli niin paljon (yli 30), koska westejä oli vain 10. Niinpä pelkkien westien tarkkailulla en olisi ymmärtänyt yhtään mitään, koska luokissa oli vain yksi tai kaksi koiraa. Toisin kuin mätsärissä jossa kävimme, nyt kehän ympärillä oli hyvin tilaa ja melkein aina kuulin mitä kehäsihteeri huusi. Pääsin istumaan penkillekin välillä, ja yritin näyttää siltä että olen kovinkin asiantunteva. Hauska ero staffien ja westieiden esittäjien välillä oli, että staffi-ihmiset olivat farkuissa ja koti-vaatteissa, kun taas westie-ihmiset esittivät koiransa jakku päällä. Ja nyt ilmainen vinkki kaikille koira-harrastajille: laita päällesi niin pitkä paita tai korkeavyötäröiset housut ettei peppuvakosi vilku, kun asettelet koiraasi tuomarin eteen ;)

Messuhuumassa tein myös hyviä ostoksia meidän kilpailu-uraa ajatellen:

Näyttelytalutin, numerolapputasku, asiakirjakansio Sennin papereille ja avainnauha. Ostin myös uudenlaisen trimmaus-työkalun mutta siitä lisää myöhemmin!

Tänään oltiin illalla koirapuistossa taas kaksistaan. En ole uskaltanut antaa Sennin leikkiä vapaana muiden koirien kanssa kahteen kuukauteen juurikin polven takia. Saatiin poikkeuksellisesti seuraa, kun ohi käveli pieni ranskis-neiti, ja ajattelin että jos rupeavat painimaan niin nappaan Sennin pois. Senni oli kuitenkin ihan kummissaan ranskiksen hengitysäänistä, eikä halunnut olla sen lähelläkään, joten vaaraa ei ollut ja he lähtivätkin nopeasti pois.




perjantai 26. huhtikuuta 2013

Ainoastaan muutos on pysyvää

Nyt kun olemme eläneet Sennin kanssa yhdessä neljä kuukautta, haluan kirjoittaa siitä, millaisia muutoksia huomaan elämässäni. Tiedän, että kohta en edes muista millaista elämä oli ennen omaa koiraa, joten tämä jääköön minulle muistutukseksi, vaikka kirjoitus onkin melko henkilökohtainen. Ja ehkäpä joku koiraa harkitseva saa tästä apua, tai muut koirahöpsöt voivat vertailla omia kokemuksia.

Ennen haavelilin lottovoitosta, jotta voisin matkustella ympäri maailman ja ostaa mitä haluan.
Nyt haaveilen lottovoitosta, jotta voisin lopettaa työt ja viettää kaiken aikana koiran (tai ehkäpä KOIRIEN) kanssa.

Ennen minulla ei ollut koskaan töistä kiire kotiin, ja kaikki kunnianhimoni kohdistui työhöni.
Nyt en halua tehdä pitkää päivää (ellei koira ole hoidossa), ja kunnianhimo kohdistuu koiraharrastuksiin (koiratanssivalio here we come hihii!).

Ennen olin huono suunnittelemaan vapaa-aikaani, ja illat saattoivat valua hukkaan nukkuessa ja tekemättä mitään. Nyt joka päivä on ajateltava koiran ehdoilla ja aikatauluin, enkä viitsi käyttää yhteistä ilta-aikaamme päiväuniin.

Ennen katselin kotona ja töissä ikkunasta, kun muut ulkoiluttivat koiriaan ja olin kateellinen. Nyt kuljen päivittäin samoilla reiteillä Sennin kanssa (katsookohan joku meitä salaa ikkunoista?).

Ennen kävin monta kertaa viikossa ruokakaupassa. Nyt hoidan viikon ostokset kerralla, ja seuraan paljon tarkemmin paljonko (omaan) ruokaan menee rahaa.

Ennen ostin vaatteita, meikkejä, ja kaikkea muuta kivaa pientä itselle paljon useammin. Nyt saan enemmän kanta-asiakasbonusta Mustista & Mirristä kuin ruokakaupoista...

Ennen siivosin muutaman kerran kuukaudessa. Nyt kura-aikaan joudun imuroimaan monta kertaa viikossa, ja asuntoni uusilta parketeilta olen viime kuukausina siivonnut kymmeniä oksennuksia, pissoja ja kakkoja. Olen oppinut sietämään sotkua, mutta epäjärjestystä ei edelleenkään voi olla - kaikki lattialla oleva on vapaata riistaa Sennin leikkeihin.

Ennen nautin siitä että sain huolehtia vain itsestäni ja viettää aikaa itsekseni. Nyt en ole oikeastaan koskaan yksin. En ole koskaan ollut niin huolissanikaan mistään tai kenestäkään kuin Sennistä, koska vastuu tästä koirasta on vain minulla; ilman minua se ei pärjäisi. Myös se, ettei koiralta voi kysyä vointia tai ajatuksia on välillä raastavaa, mutta onneksi ilon aiheita on ollut enemmän.

Ennen nukuin yksin. Nyt saan joka aamu oman hauvelin kainaloon ja herätessä monta pusua. Huonoja aamuja ei enää ole.

Ennen luin paljon koirablogeja. Nyt luen paljon koirablogeja, ja lisäksi kirjoitan semmoista itsekin!

Ensimmäinen päivä yhdessä.



keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Mahtava yllätys

Joskus viime vuoden puolella löysin blogin ja facebook-sivut, joiden kirjoittaja trimmasi työkseen koiria. Eikä mitä tahansa koiria, vaan enimmäkseen westieitä. Vaikka silloin ei koirasta ollut kuin haavekuvia, ja vielä vähemmän westiestä (westie oli minulle aina semmoinen päiväunirotu - vähän niinkuin nöffikin), jäin seuraamaan blogia, koirahullu kun olen.

Noh, kohtalo puuttui peliin ja joulukuussa minulla yhtäkkiä olikin westie, ja blogin seuraaminen sai ihan uuden näkökulman. Blogissa julkaistiin melko pian Sennin tulon jälkeen kilpailu, jonka pääpalkintona oli ilmainen trimmaus tai muu spa-hoito koiralle. Osallistuakseen piti lähettää kuva omasta koirasta ja perustella, miksi oma koira tarvitsisi hemmottelua. Voittajaksi selviytyisi koira, jonka kuva saa eniten tykkäyksiä Hilkan trimmauspalvelun facebook-sivuilla.

Ja mehän osallistuttiin! Tällä kuvalla:


Tässä Senni (3kk) on juuri ollut koirapuistossa kavereiden kanssa leikkimässä, ja olen nostanut hänet ammeeseen sulamaan. Ulkomuoto oli aika ressukka!

Kilpailua emme voittaneet, vaan eka trimmi tehtiin sitten kasvattajan luona. Tänään posti toi kuitenkin yllätyksen...


Joko saa avata?! Onko se syötävää?!

Kuoressa oli pussukka...

...ja pussukassa Senni-avaimenperä, oh my Dog!


Aivan mahtava yllätys, tästä oli kyllä vihiäkin facebookissa, mutta livenä tämä on vieläkin makeampi! Kaikille kilpailuun osallistuneille tehtiin omat avaimenperät lemmikistään kilpailukuvan perusteella. Onneksi taiteilija on hieman pörröttänyt Sennin turkkia ja jättänyt lumipaakutkin pois :D Avaimenperän on tehnyt Tessukka, iso kiitos sinnekin suuntaan! Tässä mainio lahjavinkki kaikille muille koirahöpsöille...

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Sennistä tuli peluri

 Senni sai "kummitädiltään" puolivuotislahjaksi pelin! Dog tornado on ruotsalaista laatutyötä, ja joutui heti viikonloppuna kahden koiran testiin...
Koloihin laitetaan namit piiloon, ja tasot pyöräytetään takaisin kiinni.

Kyynärpäätaktiikkaa? Ei tarvinnut kahta kertaa rohkaista koiria pelaamaan. 


Herrasmies osaa pelata sääntöjen mukaan...

...kunnes paikalle tulee westiepentu ja kääntää laudan ylösalaisin!

Peli läpäisty. Ei enää panoksia.




Koirat pelasivat ihan kiltisti vierakkäin, mutta aina kun namit alkoivat vähentyä, Senni hääti Oscarin kauemmas. Mukana tuli valkoisia "blokkeja", joilla eri tasoja voi lukita paikoilleen kunnes koira nostaa blogin kolosta pois. Nämä eivät tosin toimineet Sennillä, sillä hän kaatoi joka kerta laudan ylösalaisin! Peli oli hauskaa ajanvietettä koirille (ja niitä seuraaville ihmisille), mutta koirien nokkeluus yllätti minut. Jatkossa peliä voi kyllä vaikeuttaa esimerkiksi piilottamalla vain yhden namin koko peliin ja blokkaamalla kaikki kerrokset.

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Ahneella on...

...toistaiseksi ollut onnellinen loppu, vaikka monta läheltä piti-tilannetta meillä on jo ollut. Suurin kurkusta kaivettu puruluu oli tämän kokoinen:




Senni on lievästi sanoen ahne koira; kaikki mikä vain suusta eteenpäin mahtuu, on nielaistava. Tästä syystä en voi enää antaa mitään puristeluita, koska ne pehmiävät syljestä ja ovat sitten helposti nieltävissä. Tänään annoin iltapalaksi Planet Pet Societyn kanatikun, jossa on kanafileetä ohuen "luu"tikun ympärillä - virhe. Onneksi olin paikalla kun kana oli syöty, sillä Senni yritti nielaista noin 10cm tikun kokonaisena, ja se jäi tietysti jumiin suuhun ja nieluun. Tätä vierasesineen poistoa ja tukehtumisen estoa on harjoiteltu jo niin monta kertaa, että homma meni rutiinilla, ja kehtasi pentu vielä katsoa operaation jälkeen nappisilmillään "saisinko sen takaisin, kiitos".

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Ensimmäinen Match Show

Minulla ei ole mitään kokemusta koiranäyttelyistä. Koiran kanssa harrastaminen ja kaikenlainen yhdessä tekeminen on kuitenkin niin mukavaa, että tätäkin puolta haluan lähteä kokeilemaan. Kävimme jo Sennin kanssa Koirakoulu Kompassissa pentujen näyttelykurssin, jossa Senni oppi seisomaan paikoillaan, ja minulle valkeni hieman mitä kehässä tulee tehdä. Tai oikeastaan mitä kotona pitää tehdä, jotta kehässä kaikki sujuisi!

Länsi-Uudemaan käyttökoirat järjesti sunnuntaina 14. huhtikuuta Kennelliiton hallissa Klaukkalassa Match Shown, jonne mekin lähdimme Sennin kanssa. Ei lähdetty kotoa hyvissä ajoin, sillä ajattelin Sennin kyllästyvän odotteluun, mikäli sitä tulee paljon. Lisäksi ajattelin, että kyllähän tuollaiseen maalaisnäyttelyyn ehtii mennä vähän viime tingassakin - ja niin ajatteli sata muutakin! Jonotettiin sisään melkein tunti, ja kun vihdoin päästiin ilmoittautumaan, oli pikkupentujen kehäkin jo alkanut. Yhteensä luokassa oli 45 osallistujaa, ja meidän vuoro oli 40., joten ehdin kyllä hyvin katsoa muiden suorituksia. Olisi kyllä ollut hyvä olla kaveri mukana, sillä jo takin riisuminen, numerolapun kiinnittäminen ja maksaminen ovat hieman hankalia, kun samalla pitää huolehtia pennusta täpötäydessä hallissa. Tavaroille ei ollut mitään säilytyspaikkaa, mutta koska olin yksin matkassa, oli vain luotettava siihen että ne pysyvät tallessa kanttiinin vieressä sen aikaa kun käymme kehässä.

Odotellessa Senni pysyi todella rauhallisena, ja otti hyvin kontaktiakin minuun namien toivossa. Eli vaikka olin lähtenyt matkaan ihan harjoitus- ja kokemusmielessä, ehdin jo kerätä itseluottamusta ennen kehää. Lisäksi  kehässä mentiin eteenpäin aika vauhdilla, ja kaikki koirakot laitettiin tekemään aivan samat rutiinit - ehdin siis opetella "kuviot" ulkoa. Oli siis pieni toivonkipinä että kyllähän me tämä hoidetaan ja napataan punainen nauha!

Tai sitten ei. Heti kun päästiin kehään oli uudet hajut, uudet kuvakulmat ja niin edelleen, ja Senni unohti minut täysin. Tilanne oli ohi todella nopeasti, minulle jäi muistikuvat siitä että edes seisominen johon luotin täysin, ei mennyt putkeen, vaan Senni haisteli pöytää ja yritti istua. Meidän parina oli chihuahua miehen kanssa, ja kehää kiertäessä Senniä kiinnosti pikkukoiran takamus minun käskyjä enemmän. Sininen nauha siis saatiin, eikä sijoituttu myöskään ryhmäkehässä, mutta tästä päästään vain ylöspäin!

Kehityskohdat ensi kertaa ajatellen:
- minun on muistettava hymyillä
- minun on jännitettävä vähemmän
- Sennin on kuunneltava minua paremmin
- Sennin on seisottava ryhdikkäämmin

Joka tapauksessa päivästä jäi ihana fiilis, mennään varmasti uudestaankin mätsäriin! Eiköhän se esiintyminenkin helpotu, kun Senni saa vähän lisää ikää mittariin :)


Seuraava tavoite: punainen nauha!




Ja mitä tästä kirjoituksesta jätettiin pois:
- Sennin oksentaminen kuljetushäkkiin juuri kun sain auton parkkerattua
- en tajunnut sitoa sinistä nauhaa hihnaan, ja kun kaikki siniset kutsuttiin takaisin, oli se minulla kädessä. Hätäpäissäni sitten sujautin sen Sennin pannan alle, josta se ensimmäisellä ravikierroksella lensi keskelle kehää. Noukittiin se sitten seuraavalla kierroksella talteen :)




torstai 11. huhtikuuta 2013

Ruudussa

video
Ensimmäisestä yhteisestä päivästämme lähtien Senni on ollut innokas tv:n katselija (ja kommentoija). Eniten kiinnostavat eläinohjelmat. Tässä videossa Senni on 11 viikkoa, eikä vielä  paljasta mielipidettään luontodokumentista.

"Pois minun olohuoneestani!"

...kuten nykyään, välillä koiraohjelmat saavat neidissä semmoiset kierrokset aikaan että oksat pois. Tässä katsottiin yhdessä Galaxin koiramestaria, jossa koirat kilpailivat eri lajeissa, ja Senni juoksi yhtä lujaa ympäri olohuonetta kovasti haukkuen.

Satuhäitä Senni meni sohvalle katsomaan ihan yksinänsä kun emäntä seikkaili internetissä. Parin rakkaustarinaa pentu jaksoi kuunnella keskittyneesti, mutta tanssiminen oli sitten varmaan epärytmissä tai väärin askelin, koska sitä Sennin oli pakko arvostella äänekkäästi.

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Puolivuotias

Tänään Senni täyttää puoli vuotta, onnea kultaseni! Painoa on tasan 6 kiloa, ja kasvuvauhti onkin viime viikkoina hidastunut lähes olemattomiin. 3-4 kk ikäisenä sitä saattoi tulla viikossa lisää 250-300g.





Merkkipäivää juhlistimme aloittamalla tänään koiratanssin tmi Rähinällä Marjaana Lohivirran ohjauksessa. Toivon että saisimme siitä jatkuvan harrastuksen, koska laji on hurmannut minut jo kauan sitten, ja ohjaajan ja koiran yhteispelissä vain on jotain taikaa. Alkuhässäkän jälkeen Senni jaksoi keskittyä treenaukseen tosi hyvin, pidimme vain yhden tauon tunnin aikana. Kotona treenatessa teemme yleensä vain 5-10 min kerrallaan, jotta pentu ehtisi sisäistää oppimansa asiat.

Yksin on vaikea ottaa nättiä seisontakuvaa koirasta, mutta tässä parhaat otokseni tältä päivältä. Koska olen itse westie-aloittelija, on mielenkiintoista kuulla kesällä mitä tuomarit ja muut harrastajat sanovat Sennistä. Omaan silmään on tietysti tosi kaunis koira!


tiistai 9. huhtikuuta 2013

Järven jäällä

Olen töissä meren rannalla, ja haikeasti talvisin ikkunan takaa katsellut ihmisiä ja koiria, jotka nauttivat aurinkoisista kevätpäivistä jäällä kirmaillen. Sennin tultua elämääni aloinkin odotella hyviä kantohankia, jotta pääsisimme mekin nauttimaan tuosta väliaikaisesta ulkoilumaastosta.

Valitettavasti Senni loukkasi polvensa helmikuussa, joten liikuntaa oli rajoitettava rajusti monien viikkojen ajaksi (ja rajoitetaan yhä). Koska talvi ei kuitenkaan näyttänyt vetäytymisen merkkejä vielä pääsiäisenäkään, kävimme muutamana päivänä järven jäällä kävelemässä. Senni sai kirmata vapaana ja mukana oli myös Oscar-herra 13-v, joka hänkin jaksoi yllättävän hyvin. Muu perheeni nautti jäästä suksien päältä, mutta minulle oli parasta köpötellä kahden koiran kanssa auringon paistaessa. Kannatti odottaa!

"Vahdi sä oikeaa puolta, mä vasempaa"
Pieni kulkija

Jäällä kulkiessa oli myös hyvä tilaisuus harjoitella luoksetuloa, sillä poikkeuksetta minä havaitsin muut kulkijat koiria ennen. Senni ei kuitenkaan hätkähtnyt hiihtäjistä eikä pilkkijöistä, ja pysyi hyvin mukanani. Hätätilanteita varten minulla oli taskussa pieni vinkuva pupu-lelu, mikäli "tänne"-huudot eivät riittäneet. Autoin pupulla myös erästä mäyräkoiran emäntää, jonka koira ei vapaaksi päästyään olisi enää millään suostunut palaamaan emännän luokse.

Ainoa kerta, kun Senni ei totellut käskyjäni oli, kun hän hoksasi saaresta vanhan leirin ja nuotion. Sinne siis ruoan tuoksun perässä, mutta onneksi retkeilijät olivat jättäneet jälkeensä vain banaaninkuoria.
 

Vinkulelu eli turvavyö.




maanantai 8. huhtikuuta 2013

Tassut näytön toiselle puolelle!

Koirattomina vuosina helpotin koirakuumetta lukemalla koirablogeja. Eiväthän ne kuumetta oikeasti laskeneet, mutta oli ihanaa saada kurkata sellaisiin perheisiin, joissa elettiin koira-arkea, ja haaveilla omasta koirasta.

Asiat elämässäni loksahtivat yhtäkkiä kohdalleen, ja loppuvuodesta 2012 Senni-westie muutti luokseni. Viimeiset kuukaudet ovat olleet elämäni onnellisimpia; nykyään saan joka päivä oppia lisää koirista, ja siinä samalla itsestäni. Toki tähän tarvitaan pohjaton intohimo koiria kohtaan, ja halu ymmärtää tuota eläinlajia, joka niin sujuvasti elää kodissamme ja ymmärtää meitä paljon paremmin kuin me niitä. Koiranomistajana filosofiani on, että tarjoan koiralle sellaisen elämän, jonka haluaisin itselleni, mikäli olisin koira.

Blogini on tarkoitettu kaikille yhtä koirahöpsöille kuin itsekin olen. Toivottavasti joku nauttii tästä yhtä paljon kuin minä olen nauttinut (ja nautin yhä) muiden blogien lukemisesta! Tervetuloa mukaan, tassumme on nyt siirretty tälle puolen.

Senni 12 vk tammikuussa 2013