Onko hienompaa talvitakkia nähty?!

Tammikuun pakkasilla hytiseviä koiria ulkoiluttaessa aloin harkita talvitakin hankkimista Sennille. Eihän talvitakille täällä Helsingissä ole monena talven päivänä käyttöä, mutta on se hyvä olla olemassa. Ja onhan se nyt kiva pukea koiraa kuin nukkea, kun voi asian itselleen selittää että muuten se palelee. Hupivaatteita meillä ei ole, neideillä kun on kummallakin hyvät turkit olosuhteita vastaan, ja kovilla sateilla Senni saa ylleen Rukan sademanttelin.

Talvitakin hankintapaikka oli Tundradogwear, sillä näin pääsin hyödyntämään viime westietempauksesta voittamamme lahjakortin, ja loppuhinnan maksoin itse. Liikkeen sivuilta valittiin malli ja kankaat, ja sitten koirasta piti ottaa strategiset mitat, eli kaulan-, rinnan ja lantionympärys sekä mitta niskasta häntään. Valmista tuli muutamassa päivässä, ja sitten takki postitettiin kotiin. Mutta voih, mittojen mukaan tehty takki ei mahtunutkaan kiinni! Sennihän on varsin runsas narttu, joten kiinnitysnauha jäi melko keskelle koiraa eikä lantioon, ja siinä kohtaa ympärysmitta on tietysti suurempi. Tundradogwearin liike sijaitsee Espoossa, joten kävin suoraan siellä pidennyttämässä nauhaa, ja työ oli valmis 5 minuutissa. Nyt takki istuu kuin hansikas,ja on supertyylikäs! Päällikangas on villasekoitetta, vuori fleeceä. Moneen viikkoon ei olla takkia tosin päästy käyttämään, mutta tuleehan niitä uusia talvia.

Tundradogwearin sivut täällä.

Westiet vaatekaapissani

Se alkoi ihan viattomasti, lähdin ostamaan talvikenkiä sunnuntai-iltapäivänä. Aleksi 13 oli yksi viimeisistä kaupoista, jossa kävin kenkiä etsimässä. Sopivia ei löytynyt, ja nostin katseeni kohti vaateosastoa, ihan vahingossa.

Mitä. Tuolla. On.

Westie-vaatteita, keskellä kirkasta päivää, ihan oikeassa kaupassa eikä missään lemmikkishopissa tai näyttelyssä! Oman mielenterveyteni tähden en jättänyt toppia ja neuletakkia ostamatta, olisihan se nyt ollut vallan hirveää ajatella niitä jatkuvasti, että miten ne siellä kaupassa voivat ja pääsivätköhän ne hyvää kotiin ja pestäänkö ne oikein ja eikai niitä vain säilytetä mytyssä. Niinpä annoin niille kummallekin rakastavan kodin, ja valmistaudun henkisesti tulevaisuuteeni crazy dog ladyna.

Westie kaulaan ja menoksi

Ensimmäistä kertaa näin westie-korun Westiekerhon pisteellä joulukuun Messarin koiratapahtumassa. Shoppalin tapahtumassa kuitenkin niin paljon kaikkea tarpeellista, että kojulla hipelöimäni koru jäi silloin ostamatta budjettisyistä. Kuulin jo silloin, että korut on tehnyt käsityönä suomalainen yhden naisen yritys. Pian tämän jälkeen törmäsin tämän yrityksen Facebook-sivuihin, ja olin ihan myyty - kaikki tuotteet ovat ihan syötävän söpöä ja hei, pitäähän sitä nyt omasta koirasta vähintään kaulakoru olla (seuraavaksi sitten korvakorut, avaimenperä...).

Vaikka korun tilaaminen meni päänsisäiselle things to do -listalleni jo aikoja sitten, on tilaus silti jäänyt tekemättä. Viime viikon Westie-tempauksessa ei siis enää ollut mitään syytä jättää tarvikemyynnistä ostamatta tätä söpöläistä, kun niitä oli yhtäkkiä taas edessäni. Pääsin vielä valitsemaan muutamasta yksilöstä eniten Senniä muistuttavan yksilön.

Jos omassa korulaatikossa on tilaa koirille tai muille eläimille, kannattaa tutustua yritykseen, se on Mrs Denz.

Wälkky westie ja co

 Syksy. Tavallaan mukavaa, ja toisaalta aivan kamalaa.

MAHDOLLISUUDET
- koti-illat kynttilänvalossa koirien kanssa
- lenkillä ei tule enää kuuma, ja koirat jaksavat paremmin
- Senni sai uuden hienon sadetakin

UHAT
- kylmyys ja märkyys
- koirien mukana sisälle kantautuva hiekka, kura ja muu epämääräinen eloperäinen
- työpäivän jälkeen ei ole päivänvaloa kuin hetki jäljellä, lenkit tehdään siis pimeässä

Pimeyttä vastaan kiinnitin ensi töikseni Sennin ja Sellan valjaisiin Westiekerhon heijastimet, ja harkitsen myös vilkkuvien valojen hankkimista neideille. Sennihän näkyy autoilijoille ja pyröräilijöille hyvin niin kauan kuin ei ole lunta maassa, mutta yönmusta Sella ei hämärässä erotu mihinkään. Heijastin on halpa henkivakuutus, ja kyllä, olen kiinnittänyt myös omaan takkiini heijastimen. Itse asiassa kaksi. Bling Bling!

Mamman tyttö ja muita kuulumisia

Sennin pää on vieläkin sekaisin hormoneista juoksun jäljiltä, jo toista kuukautta. Ei huvita leikit Sellan kanssa, eikä oikein paljon muukaan. Ruoka- ja järsimishalut ovat onneksi ennallaan, treenitkin sujuu eikä vedenjuonti ole lisääntynyt, joten olen sulkenut kohtutulehduksen mahdollisuuden pois. Kohta mennään eläinlääkäriin kaksivuotisrokotuksiin, siellä aion ottaa tämän masennuksen esiin ja kysyä neuvoa.

Ilmeisesti tämän masennuksen sivutuotteena hellyys ja läheisyys ovat pop. Monet yöt ollaan Sennin kanssa jaettu sama tyyny, ja iltaisin sohvalla Senni viihtyy sylissäni. Mukavaa minulle ja Sennille, mutta Marko (joka ennen täällä tunnettiin nimellä Mies) alkaa olla aika kypsä yöllisiin tilavarkauksiin ja westienjalkoihin naamallaan...

Koiratanssissa Marjaana-ope on alkanut rohkaista meitä kokoamaan ensimmäistä ohjelmaa. Yksi teema ja biisi minulla olikin, mutta mietin vielä, onko se se oikea. Tarvitsen kappaleen, joka antaa minulle hurjan nosteen, mutta toisaalta Senni on minua paljon hitaampi tekemään, joten nopeat tahdit eivät tahdo sopia sen tassuille. Työmatkat käytänkin miettiessäni temppuja ja liikkeitä, ja yllättäen vaikeinta on miettiä mitä minä teen, koska haluan että se on tanssia (edes jollain tasolla), eikä vain sitä että käskytän koiraa.

Oscarin iäksi voi jo sanoa 14 ja puoli vuotta. Viime viikonlopun vietimmekin Oscarin kanssa maalla koiravaihteina. Ja taas kokeiltiin, kuinka 120 cm leveään sänkyyn mahtuu nukkumaan kaksi aikuista ja kolme pikkukoiraa... Lisäksi sunnuntai-aamuna Oscar herätti minut neljältä ja vei katsomaan upeaa tähtitaivasta pimeyden keskelle, se oli upeaa!

Lauantaina on näillä näkymin meidän tämän vuoden viimeinen näyttely Tuuloksessa. Messariin aion kyllä mennä, mutta ilman Senniä. Tämä olisi voinut olla myös meidän viimeinen näyttely pitkään aikaan, mutta pakko myöntää että serti muutti suunnitelmat - ensi vuonna jatketaan. Vuoden 2015 näyttelykalenterista löytyikin 23 sopivalla etäisyydellä olevaa näyttelyä, joten vaihtoehtoja riittää.

Nyt kun näyttelypuuhat jatkuvat, niin en voikaan lyhentää Sennin masukarvoja talveksi. Kurantorjuntajoukkoihin onkin nyt hankittu uusi upea sadetakki, jossa on leveä vatsaosa suojaamaan masukarvoja.

Valmiina syksyyn, antaa sataa!

Eipä tiennyt Senni mitä pian tulisi tapahtumaan.

Westien näyttelyturkkiin kuuluu, että jaloissa ja mahan alla on pitkää karvaa. Tälläinen turkki on toki kaunis, mutta kerää ulkoillessa itseensä kosteuden mukana paljon hiekkaa, kuraa ja roskia. Olen pitkään selaillut saatavilla olevia koirien sadeasuja turkkia suojaamaan, ja nyt kun Sennin kasvukin on pysähtynyt, oli aika ostaa sellainen. Pieni kärsivällisyys palkittiin, sillä Peten koiratarvike.com:issa oli viime viikolla hyvät alennukset näistä tuotteista. Koska olin jo etukäteen valinnut haluamani haalarin, ehdin tilata sen ennen kuin koot loppuivat. Lisäksi tein toisenkin löydön...

Sadeviitta oli heräteostos, koska hintaa sillä oli enää 15 euroa! Tämä sopii pieneen sateeseen ja pikaisiin ulkoiluihin, ja on nopea pukea koiran päälle. Huppua voi säätää, ja lisäksi selässä on pieni tasku. Tätä pukiessa mietin melkein ääneen, että kaikkea ne osaavatkin ajatella... Suomalaista laatutyötä siis. Viitta on kokoa 35, koko tarkoittaa mittaa niskasta hännän tyveen.

Tähän sadehaalariin Senni ei niin ihastunut, asukokemus oli uusi ja hieman arveluttava. Haalari "halkeaa" vetoketjulla selästä, ja tätä pukiessa tuntui kuin olisin paketoinut koiraa... Tästä haalarista otin isomman westielle suositellun koon, koska halusin sen suojaavaan jalkojenkin karvat. Pienemmässä koossa olisi ollut neljä senttiä lyhemmät lahkeet. Lahkeet voi kiristää tarranauhalla nilkkojen ympärille, kuten näissä kuvissa on tehty. Muutoin mitoitus on hitusen reilu Sennille, mutta rintakehä toivottavasti tuosta vielä vankistuu. Onneksi tässäkin on kiristysnauhat kaulassa ja selässä. Haalari on kokoa 353, ja alennuksen jälkeen maksoi 32,45 euroa. Alkuperäinen hinta on 59,90 e, joten aikamoiset löydöt tein!

Myös itselleni tein hankinnan; ensimmäiset kumisaappaat jotka olen aikuisena omistanut. Senni esitelköön nekin.

Klassikkosaapas kestää terrierinkin hampaissa.

Sataa sataa ropisee

Kun turkki on trimmattu näyttelykuntoon maanantaina, on epämiellyttävää, että keskiviikkona sataa. Onneksi Oscarin vaatekaapista löytyi sadetakki, jonka siskoni ovat tuoneet Jenkeistä vuosia sitten. Pikkuisen isohan tuo oli, mutta suojasi sopivasti Senniä ja sadekin taukosi sopivasti, jotta voitiin lenkin jälkeen herkutella viinimarjoilla.

"Et oo tosissasi. Tämä päällä koirien ilmoille vai?!"