Oscar 17.3.2000 - 5.6.2015

Oscar 14.5.2015, kolme viikkoa ennen lähtöään.

Päivä, jonka kaikki tiesivät tulevan, ja jota kukaan ei odottanut, koitti perjantaina 5.6. Perheeni kunniajäsen, ensimmäinen ja  ainoa koira Oscar nukkui pois.

Papparaisen kunto meni lopulta niin huonoksi, että päätös antaa Oscarin lähteä oli väistämätön. Muutaman tunnin varoitusajalla koko perhe, eli minä, kaksi pikkusiskoani sekä vanhempani olimme Oscarin kanssa eläinlääkäriasemalla sanomassa hyvästejä. Kiitos Oscarille siitä, että valitsi päivän, jolloin kaikki pääsivät paikalle.

Oscar oli kanssamme lähes päivälleen 15 vuotta, sillä saimme hänet kesäloman ensimmäisenä päivänä vuonna 2000. Se, että saa tuntea koiran noin kauan on etuoikeus, etenkin kun Oscar sai elää terveen elämän, vain viimeiset pari vuotta koira oli selkeästi vanhus. Oscar teki minusta lopullisesti koiraihmisen, ja vielä tarkemmin terrieristin.

Ikävä on kova, enkä vielä tiedä miltä tuntuu mennä lapsuudenkotiini, jossa ei olekaan vastassa borderiherraa.

Mitäs Oscarille kuuluu?

Oscar täytti kuukausi sitten viisitoista vuotta. Viisitoista! Eli jos Oscar ei olisi koira vaan pikkuveljeni, niin nyt sillä olisi oikeus hankkia mopokortti, käydä rippikoulu ja kasiluokka olisi juuri päättymässä. Huh.

Huomattavaa virkistymistä oli ilmassa, kun taannoin Sennin juoksujen aikaan vierailimme Oscarin luona, eipä taida mikään muu enää saada papparaisen häntää heilumaan yhtä vauhdikkaasti. Oscarin isäkin oli aikanaan  9-vuotias Oscarin pentueen syntymän aikaan, eli suvussa on todistettavasti ollut virkeitä pappoja.

Muutoin Oscarin kunto on pysynyt aika samana, mitään ei kuule ja on vähän höppänä. Turkki ohenee ilmeisesti kilpirauhasen vajaatoiminnan seurauksena entisestään, vaikka turkkia edelleen hoidetaan nyppimällä, ja kilpparilääkitys on arvojen mukaan kohdillaan. Selkäranka tuntuu nahan läpi ihan selvästi, eli lihaskunto alkaa olla aika olematon. Animagin seniorilaskurin mukaan Oscar on nyt ihmisen iässä 91-vuotias, joten onko tuo ihmekään!
 

Pappa-Oscarin uudet sukat

Ongelmien ratkaisut ovat usein hyvin yksinkertaisia.

Reippaasti kohti 15-vuotissyntymäpäiviä kulkeva Oscar kulkee vanhempieni lakatuilla parkettilattioilla jo hieman liukastellen, kun lihasmassa ja nivelet ovat iän myötä hitaat ja jäykät. Myös nuoret neidit Senni ja Sella saavat vieraillessaan Oscarin tasapainon järkkymään fyysisesti, kun tahattomasti tönivät vanhaa herraa. Oscar on myös sellainen jaloissa hiippailija, joka saa välillä töytäisyjä myös ihmisten jaloista, kun koira on salakavalasti tullut jalkoihin, ja ihminen lähtee liikkeelle sitä huomaamatta.

Lapsena minulle laitettiin mummulassa aina liukusukat jalkaan etten vaan kaatuisi, ja nyt laitoin hyvän kiertämään; ostin Oscarille pari paria (vai nelikkoa?) liukusukkia. Eikä sukkien pidosta ole tullut edes vaikeaa, joko Oscar ei välitä tai huomaa niitä, tai sitten on vain mukavempaa kulkea ja nousta ylös sukat tassuissa.

Suosittelen sukkia lämpimästi kaikille pappa- ja mummukoirille.

Karvaisen valkeaa joulua

 

Ei saa säikytellä

01: 15 Oscar miettii, miksi ei ole kotonaan nukkumassa

 Sennin 2-vuotisrokotuksissa menin eläinlääkäriasemalla ajattelemaan, että onpas mukavaa olla täällä kerrankin ilman mitään oikeaa hätää. Karma on narttu ja sitä rataa, ja alle viikkoa myöhemmin vietin pari tuntia Aistin päivystyksessä Oscarin ja äitini kanssa keskellä yötä. Oscar oli saanut jonkinlaisen kohtauksen yhdeksän aikaan illalla, ja lysähtänyt x-asentoon lattialle pääsemättä itse ylös. Myös hengitys oli ollut vaikeaa ja raskasta, joten papparainen vietiin päivystykseen kaiken varalta, sillä myös sydänkohtaus olisi sopinut oireisiin. Koska en ollut nähnyt Oscaria viikkoihin, ja huoli koirasta oli minullakin kova, menin mukaan asemalle.

Omaa vuoroamme saimme odottaa kauan, ja siinä ehti Oscarikin jo virkistyä. Mitään vikaa koirasta ei löydetty, eikä jatkotutkimuksia tehty, joten saimme kotiutuskäskyn puoli kahden aikaan yöllä. Kohtauksen syy jäi hämärän peittoon, epilepsiaan siinä oli kai eniten viitteitä.

Alle viikko tästä, ja Senni pääsi yllättämään. Roskiksesta putosi vahingossa lattialle puolikas koirien broilerijauhelihapötkön muovikuori, suoraan Sennin ulottuville. Senni nappasi muovikuoren suuhunsa, ja kun alkoi uhkaavasti näyttää siltä, että minä aion avata koiran leuat ja takavarikoida tämän aarteen, päätti Senni nielaista kaiken. Onneksi en ollut varma kuinka suuren palasen koira söi, sillä olisin ollut huolesta sekaisin, jos olisin tiennyt. Tästäkin tapauksesta selvisimme säikähdyksellä, sillä Sennin vatsan omavalvonta ei päästänyt muovikuorta suoleen asti, ja se tuli yläkautta ulos yöllä noin 9 tunnin kuluttua sen nielemisestä. Pikkaisen kyllä tärisytti, sillä kuoressa oli vielä metallisuljinkin kiinni.

Tälläisiä pelotteita meillä tällä viikolla, taas osaa hetken arvostaa niitä päiviä, jolloin kaikki on hyvin.

Oraakkeli-Oscar

Oscar tietää mitä on tulossa.

Neljäntoista vuoden kokemuksella herra Oscar on taas voimakkaasti ilmaissut, että Sennin juoksuaika on lähellä. Kellään muulla -muut uroskoirat mukaanlukien- ei ole mitään tietoa asiasta, mutta Oscar on nyt lopettanut Senniä kohtaan normaalisti pitämänsä jääkauden, ja ilmaissut vapaaehtoisuutensa olla Sennin syntymättömien pentujen isä. Mikäli aikataulu on sama kuin talvella, on odotettavissa että juoksuaika alkaa siis noin kahden viikon kuluttua tästä ennustuksesta. Kiitos Oscar!

Kesäinen herkkuhetki osui emännän nilkkaan

Senni ja Oscar saivat lauantaina herkutella savustetuilla naudan nilkoilla ulkosalla. Syömistä näissä riittää vaikka kuinka, ja koirat ovat ihan hulluina savustettuun lihaan - vain luut jäivät jäljelle.

Ja siitähän ei tarvitse mainita mitään, että kummankin luonnontuote muistutti sunnuntaina suklaakastiketta. Eikä varsinkaan sitä, että suurin osa Sennin suklaakastikkeesta levitettiin vanhempieni lattioille.

Pääsiäinen 2/2

Tässä kuvassa Sennin trimmi on melkein valmis. Nypin karvaa joka päivä pääsiäisenä, mutta vaikka pihamaa alkoi jo näyttää lumiselta kaikesta karvasta, Senni oli aina vaan epäsiistin näköinen. Senniä ei myöskään kiinnostanut pöydällä paikoillaan olo, kun pihalla oli niin paljon tutkittavaa ja seuralaisia, joten trimmaus oli paljon vaikeampaa kuin kotona rauhallisissa olosuhteissa. Mikäli tänä vuonna saadaan näyttelyistä semmoista palautetta, ettei sitä touhua ole enää järkeä jatkaa, niin voin lohduttautua sillä, että saan vihdoin nyppiä nuo pitkät kurankerääjät vatsakarvat pois.

Oscar voi vanhempieni luona hyvin, mutta liikkuminen alkaaa näyttää jo aika verkkaiselta. Eläinlääkärimme epäilee, että 14-vuotiaan nivelissä on jo rikkoa, ja nyt Oscarilla kokeillaankin uutta MSM:ää, Aptus Glyco-Flexiä, joka annostellaan kätevinä luumuotoisina purutabletteina. Pussilla on kyllä hintaa, yli 70 euroa... Mutta mikäli ne helpottavat vanhan koiran oloa, niin kyllä minäkin maksaisin tuon hinnan.

Oscarilla on vanhuuden mukana tullut hassu tapa vaeltaa vanhempieni kotona pois muun porukan luota, ja ryhtyä sitten jossain talon nurkassa haukkumaan ei-millekkään. Siskoni ja hänen poikaystävänsä tosin epäilivät, että Oscar vain eksyy isossa talossa, ja huutaa näin apua paikalle. Muutoin muisti pelaa hyvin, aina kun ihmiset ovat syöneet, tulee Oscar ilmoittamaan vinkumalla, että nyt on hänen vuoronsa saada ruokaa.

Pääsiäisenä teimme pitkiä lenkkejä metsässä, ja Senni kulki kiltisti aina polkua pitkin meidän ihmisten mukana. Oscaria ei maastoon enää otettu, sillä kilometrien pituiset lenkit maastossa ovat papparaiselle jo liian rankkoja. Saimme myös mukavan luonto-shown, kun metsälammen poikki meitä uiskenteli tarkastelemaan kaksi valkoposkihanhea, jotka vain poseerasivat pitkään edessämme. Kaikki ihmiset olivat tästä ihastuksissaan, mutta Senni olisi halunnut maistaa hanhenrintaa...

Hyvää 14. syntymäpäivää Oscar!

Toivottavasti saat perinteisen maksalaatikko-kakun nakkikynttilällä!

Kuva viimevuotisilta syntymäpäiväjuhlilta:

Onnea ja pitkää ikää, papparainen.

Oscarin vauhtiviikonloppu

Tyttöjä! Vanha herra Oscar sai viime viikonloppuna nauttia kahden nuoren neidin seurasta, kun vanhempani lähtivät reissuun, ja me kaupunkilaiset lähdimme maalle koiravahdiksi. Saisiko olla tummaa vai vaaleaa, Oscar? Neitiseuran kunniaksi Oscar pääsi myös "parturiin".

Oscarin turkki on nykyään vanhuuden ja kilpirauhasen vajaatoiminnan vuoksi menettänyt jo nuoruusvuosien tuuheuden, mutta kyllä vanhankin papan turkista tuli hieno, kun kupillinen karvaa siitä nypittiin irti. Monet lopettavat vanhojen koirien turkin nyppimisen ja ajelevat turkin, joko omaa tai koiran etua ajatellen. Mutta ainakin meillä oikeanlainen trimmaus on nykyään paljon helpompaakin kuin nuorena, eikä Oscar laita yhtään vastaan, vaan nauttii käsittelystä ja saamastaan huomiosta. Lisäksi ajelu veisi karkeasta karvasta sen parhaat ominaisuudet, eikä leikattu turkki ei ole yhtä lämmittävä ja likaa hylkivä, joten meillä nypitään edelleen, kohta jo viidettätoista vuotta!

Oscar ennen trimmiä...

...Päivän saalis...

...ja tyylikkäänä trimmin jälkeen.

Sella ja Oscar eivät olleet ennen tavanneet, mutta Oscar hyväksyi Sellan vieraakseen.Yötkin nukuimme sulassa sovussa 120 cm leveässä sängyssä, Mies, minä, ja kolme koiraa... Ahdasta? Kyllä. Mukavaa? Kyllä. Kaikki rakkaat samassa kasassa!

Kun vielä oli lunta ja pakkasta

Oscarille takki päälle, kamera mukaan ja koirien kanssa pelloille kävelemään. Kantohankia ei vielä ollut, mutta sisulla pääsimme pellon toiselle puolelle. Sorelit muuten ovat loistavat jalkineet väylän tekemiseen perässä tarpoville. Oli ihanaa pitää pitkästä aikaa Senniä vapaana, kävely on paljon rennompaa ja koirakin pääsee irroittelemaan omaan tahtiinsa. Oscarilta meinasivat puolestaan voimat uupua, ja loppumatkan papparainen saikin sylissä. Mutta sitä ennen mentiin eikä meinattu:

Vielä jaksaa vanhakin tanssia

Sennin toiset juoksut alkoivat tammikuussa, emmekä niiden aikana vierailleet Oscarin luona ollenkaan. Kun juoksujen alkamisesta oli kulunut jo neljä viikkoa, lähdimme vihdoin maaseudun rauhaan. Oman naapurustomme uroksetkin olivat jo luopuneet leikistä, joten en ollut huolissani koirien soidinmenoista.

Vaan kuinkas sitten kävikään. Oscar nuortui silmissä, ja alkoi heti liehitellä Senniä. Hetken Sennikin oli onnessaan, onhan Senni ollut vanhaan herraan kovin ihastunut, ja turhaan yrittänyt saada Oscariin kontaktia jo yli vuoden ajan. Osat vaihtuivatkin kertaheitolla, sillä hyvin nopeasti Senni kyllästyi totaalisesti hännän seudulla hääräilevään papparaiseen, ja jopa murisi päästäkseen innokkaasta ihailijasta eroon. Oscaria tämä ei tietenkään haitannut yhtään, sillä hän on jo kuuro.

Onneksi Senni ei lähtenyt Oscarin peliin mukaan, joten kenenkään ei tarvinnut olla huolissaan westie-border-pennuista.Ihailtavaa kyllä, että Oscar vielä lähes 14-vuoden iässä olisi halukas sukuaan jatkamaan. Senni on kyllä melko fiksu tyttö, ja käytti ovelasti päätään suojatakseen takamuksensa, muun muassa änkemällä ihmisten syliin nojatuoleihin, tai nojaamalla seiniin. Mutta ei Oscar silti uskonut olevansa kaksi viikkoa myöhässä...
   

Apua.

Sanokaa joku tolle ettei kiinnosta!

Terrierit metsässä, katso kuvat!

Olimme viikonlopun maalla, ja kävimme kahdesti metsälenkillä koirien kanssa. Vielä alkuvuonna en viihtynyt metsässä ollenkaan, mutta nyt olen oppinut nauttimaan siellä kävelystä. Ja olen huomannut, ettei siellä tulekaan petoja vastaan, ellei naapurin (mukavia) koiria lasketa sellaisiksi.

Senni nauttii vapaana juoksentelusta todella paljon, mutta malttaa myös tulla luokse kutsuttaessa lähes aina. Metsään otan aina jotain leikkelettä mukaan, jotta tottelevaisuudesta saa superhyvää palkkaa. Kahtena päivänä Senni jätti yhden kerran palaamatta luokseni, ja lähti jonkin hajun tai eläimen perään. Ja minä tietysti sitten koiran perään... Eikä olisi millään antanut ottaa kiinni, mutta onneksi toistaiseksi minä olen ovelampi. Rapistelin namipussia niin, että sain Sennin huomion, ja sitten "vahingossa" pudotin sen jalkojeni juureen. Johan tuli koiralle kiire juosta se nappaamaan, ja minä sain napattua koiran, hah!

Oscar voi todella hyvin, kilpirauhaslääkitys on tehonnut hienosti, ja vanhuuden vaivat ovat muisto vain. Kuuloa tosin ei niilläkään saa takaisin, mutta hienosti pappa jaksaa kanssamme metsässä kulkea. Oscar tosin kulkee visusti polulla, ja harhautuu siltä maksimissaan parin metrin päähän. Senni sitten kulkee Oscarinkin edestä omia polkujaan, mutta valkoisen salaman erottaa syksyisestä metsästä helposti. Tässä parhaita kuvia retkiltämme: