Senni-koira polvitohtorilla

Viime viikolla kannoimme kortemme kekoon westieiden terveystutkimusten suhteen, ja osallistuimme Westiekerhon järjestämään silmä- ja polvitarkastuspäivään yhdessä noin 30 muun koiran kanssa. Myös muun rotuiset olivat tervetulleita, sillä westieitä ei ollut tarpeeksi paikalla. Ymmärrän kyllä, että useimpien kotikoirien (eli sellaisten koirien, joiden ei ole tarkoitus jatkaa sukua tai joilla ei harrasteta) omistajia tällaiset eivät kiinnosta, mutta rodun kannalta olisi tietysti aina kannattavaa saada mahdollisimman suuri osuus koirista tarkastettua.

Omistajien piti täyttää tarkasti kaavakkeet, koirien pupillit laajennetiin tipoilla, ja sitten koira kerrallaan tarkistettiin mikrosirut, ja päästiin eläinlääkärin ronkittavaksi. Tuloksen sai kuulla heti: tällä koiralla kaikki priimaa. Sennin polvet eivät siis luksoidu, eikä silmissä ole perinnöllisiä silmäsairauksia. Huojentava tulos sinänsä, että pentuna Sennillä oli useiden kuukausien ajan ongelmaa toisen takajalan polven kanssa tapaturman vuoksi, mutta polvesta on tästä huolimatta kasvanut vahva ja oikearakenteinen. Ja kyllähän sillä kelpaa Sellan kanssa juosta, kuten kuvasta näkyy.

Köh köh ja kalenteri uusiksi

Viime viikonlopun piti olla pitkästä aikaa Sennin Superviikonloppu. Lauantaille Senni oli ilmoitettu Hyvinkään ryhmänäyttelyyn, ja sunnuntaille koiratanssin möllikisoihin (mölli=epäviralliset). Suunnitelmissa oli esittää erikoisnäyttelyn tirehtöörinumero pienellä parannuksilla, sillä jos selvittiin siitä koiranäyttelyssä, selvitään siitä varmasti myös kisa-olosuhteissa (koska Senni ei voi sisätiloista karata, heh).

Suunnitelmat menivät kuitenkin uusiksi, kun syyskuun alussa kumpikin meidän koira sairastui kennelyskään. Ja koska yllättävän moni koiratuttumme ei tiennyt mikä se on kun ulkoillessa huutelin muille koirakoille että älkää tulko moikkaamaan, meillä on kennelyskä, niin tässä pähkinänkuoressa kennelyskä, olkaa hyvä:
- virusperäinen, kuin koirien flunssa
- rokote antaa jonkin verran suojaa, mutta ei kaikkia tyyppejä vastaan (vrt. influenssa-rokote)
- jos koiran yleiskunto hyvä, ei tarvita eläinlääkäriä, vain lepoa
- oireet kuin flunssassa, yskää, nuhaa, kuumeilua
- itämisaika noin viikko - 10 päivää
- oireiden päättymisen jälkeen suositellaan vielä kahden viikon karenssia muista koirista tartuntavaaran vuoksi

Eli ei kuolemanvaarallista, mutta supertarttuvaa. Me tapasimme naapurin oireettoman Kukan yhtenä maanantaina, kun Kukalla ilmeisesti jo oli tuo virus, ja keskiviikkona Kukka alkoi yskiä. Mekin lopetimme kaikki koirakontaktit saman tien tämän kuultuamme, mutta tartunta oli jo saatu, ja seuraavan viikon tiistaina sairastui Sella, ja torstaina Senni. Meillä tytöt jakoivat oireet puoliksi; Sella otti yskän ja Senni nuhan.

Koska paheksuisin suuresti, jos joku muu olisi tässä tilanteessa vienyt koiran muiden koirien ilmoille, oli pakko jättää nämä kaksi menoa väliin, vaikka Senni olikin jo oireeton. Tämä oli kuitenkin vasta ensimmäinen kerta tänä vuonna kun näin käy, joten pitää olla onnellinen ettei kyse ollut mistään vakavemmasta. Tuleehan noita kisoja!

Senni lähettämässä tavaraa HESYlle.

Yllättävä kotiviikonloppu oli sitten käytettävä hyödyllisesti, ja jatkoin suurella tarmolla alkuviikosta aloittamaani Konmari-siivousta. Jos tuntuu, että koti kaipaa uutta henkeä ja aina on vähän liian sotkuista, kannattaa tutustua kirjaan Marie Kondo: Konmari - Siivouksen elämänmullistava taika. Meiltä on lähtenyt nyt tavaraa ja vaatetta kierrätykseen tai roskiin kuusi IKEA-kassillista, neljä mustaa jätesäkillistä ja yli kymmenen muovipussillista! Eikä poisheittäminen ole ollut vaikeaa, päin vastoin olo vain kevenee. Kirjassa on myös ohjeet jäljelle jääneiden tavaroiden säilömiseen, ja meillä koti alkaa tuntua kuin uudelta!

Kaikkea ei viitsi heittää roskiin (vaikka tämä projekti tarvitsee kuulemma tehdä vain kerran elämässä), joten halusin lahjoittaa hyväkuntoista tavaraa ja vaatetta myös hyväntekeväisyyteen. Kohteeksi keksin Helsingin Eläinsuojeluyhdistyksen. Lahjoitin heille kirpputorilla myytävää tavaraa ja vaatetta toiseen pisteeseen. Toiseen paikkaan vein vanhoja lakanoita ja pyyhkeitä huostaanotetuille eläimille alustoiksi, sekä koiranruokaa, leluja ja ulkoiluvälineitä. Jos kiinnostus heräsi, täältä saa lisätietoa lahjoittamisesta.

Tällaisestakin järkytyksestä voi siis selvitä ehjin nahoin

Julkaisinko juuri kuvan koiran oksennuksesta? Taisinpa julkaista.

Maanantaina meitä odotti työpäivän jälkeen kotona oksennusten sarja, josta osa on kuvattu oheiseen kuvaan. Punainen oksennus, ei vaikuta oikein hyvältä. Kysymys kuuluikin, kumpi koira on kyseessä? Kumpikin oli virkeä ja nälkäinen. Ensin avuksi google, "koira oksentaa verta". Tulos: jos oksennuksessa on verta, vie koira lääkäriin. Ja meillähän oli jo pelkkää punaista, joten jo ajattelin, että kumpikohan koirista nyt kuolee, ja millaista elämä on vain yhden koiran kanssa...

Eläinlääkäri oli kuitenkin sitä mieltä, että tällainen tapaus voi jäädä täydeksi mysteeriksi, eikä syytä paniikkiin ole. "Jääkää kotiin. Jos jomman kumman koiran yleiskunto huononee, niin tulette sitten, nyt vain ruokaa koirille". Tuli vähän tyhjä fiilis, olinhan jo valmis ajamaan renkaat vinkuen eläinlääkäriasemalle.

Jäätiin kotiin ja kas, olemme kaikki vielä hengissä! Tarinan opetus; vaikka koira oksentaa verta, elämä saattaa jatkua aivan kuten ennenkin. Kumpikaan koirista ei ole tekoa tunnustanut, eikä vasikoinut toisesta. Ruoat ja vesi ovat maistuneet erinomaisesti, ja ne on poistettu elimistöstä asianmukaisesti, lenkilläkin on käyty. Selvittiin siis isolla säikähdyksellä.

Täälläkin puhutaan punkeista

Jos joskus on hiljaisia hetkiä koiranomistajien kesken, tässä ilmainen vinkki; aloita Suuri Punkkikeskustelu. Jokainen koiranomistaja jaksaa aina kertoa koiransa punkkihistorian. Milloin kesän ensimmäinen löytyi, montako on ollut yhteensä, mitä karkotetta on käytetty, mitä aiotaan käyttää ja millä ne kiskotaan koirasta pois. Ja välillä saa tämän vuoden raportin lisäksi tietopaketin myös viime vuoden tilanteesta, sekä vertailun eri vuosien välillä. Tämä on varmasti kesän kuumin puheenaihe, jokaisen tutun ja puolitutun koiraihmisen kanssa tulee vaihdettua näitä kokemuksia, tänäkin vuonna jo huvittavan monta kertaa.

Aihe on kuitenkin todella tärkeä, onhan meilläkin koirat öisin samassa pedissä kanssamme, joten parasta olisi jos ei niitä kuusijalkaisia kotiin asti kannettaisi.

Sennin kohdalla punkit torjutaan jo kolmatta vuotta Fixodida Zx-tuotteella (tuotteen nimi kannattaisi kyllä muuttaa helpommaksi ja myyvemmäksi). Purkista laitetaan pieni mitallinen jauhetta ruoan sekaan kerran päivässä. Se ei sisällä myrkkyjä, kemikaaleja tai muuta epäilyttävää, vain kuitua ja fulvahappoa sekä muita luonnollisia ainesosia. (Koko ainesosaluettelon ja lisätietoa saa esimerkiksi täältä.) Aine nostaa koiran omaa vastustuskykyä ja ilmeisesti muuttaa ihon hajua niin, etteivät öttiäiset halua tarttua koiraan. Mikä parasta, tällä ei ole sivuvaikutuksia.

Tästä kirjoittaessani vielä huomasin, että annostus-ohje on taidettu tuplata kahden vuoden takaisesta ohjeesta kahteen mitalliseen per päivä alle 10 kiloisilla koirilla, mutta olen antanut vain yhden mitallisen Sennille, ja punkit ovat pysyneet poissa. Viime vuonna lopetin tämän syöttämisen syyskuun alusta, ja sen vuoden ainoat punkit löytyivät kaksi viikkoa tämän jälkeen. Tänä vuonna Sennillä ei ole ollut yhtään punkkia, vaikka naapurusto panikoi niiden runsaan määrän kanssa - toimii siis täydellisesti.

Mutta mutta, ei tämäkään pomminvarma ratkaisu kaikille ole. Viime vuonna Sellakin alkoi mutustella samaa jauhetta ruokansa seassa jo keväällä. Silti turkista löytyi punkki. Ja toinen. Ja kolmas... Juhannukseen menessä Sellasta oli irrotettu kahdeksan punkkia, ja oli pakko ottaa vahvemmat aineet käyttöön, ja laittaa Expot-liuos Sellan niskaan. Senni ja Sella pyörivät tasan samoissa pusikoissa, mutta öttiäiset jättivät Sennin täysin rauhaan, ja hyökkäsivät kaikki Sellan kimppuun! Tuli siis empiirisesti todistettua, että se mikä sopii yhdelle, ei sovi toiselle. Sella sietää niskaliuoksia onneksi hyvin, ja ne myös pitävät punkit poissa.

Juoksumasennuksen parempi puoli

...on tämä. Muulloin niin itsenäinen ja itsepäinen terrierini kaipaa juoksujen alkamisesta alkaen noin kolmen kuukauden ajan läheisyyttä ja hellyyttä, kun hormoonit heittävät häränpyllyä. Tässäkin kuvassa Senni on itse kiivennyt syliini lepäämään, ihan omasta vapaasta tahdostaan. Awww. Kysymys kuuluukin, jos Senni steriloidaan, jääkö tämä asetus pysyvästi off-asentoon?

Ei saa säikytellä

01: 15 Oscar miettii, miksi ei ole kotonaan nukkumassa

 Sennin 2-vuotisrokotuksissa menin eläinlääkäriasemalla ajattelemaan, että onpas mukavaa olla täällä kerrankin ilman mitään oikeaa hätää. Karma on narttu ja sitä rataa, ja alle viikkoa myöhemmin vietin pari tuntia Aistin päivystyksessä Oscarin ja äitini kanssa keskellä yötä. Oscar oli saanut jonkinlaisen kohtauksen yhdeksän aikaan illalla, ja lysähtänyt x-asentoon lattialle pääsemättä itse ylös. Myös hengitys oli ollut vaikeaa ja raskasta, joten papparainen vietiin päivystykseen kaiken varalta, sillä myös sydänkohtaus olisi sopinut oireisiin. Koska en ollut nähnyt Oscaria viikkoihin, ja huoli koirasta oli minullakin kova, menin mukaan asemalle.

Omaa vuoroamme saimme odottaa kauan, ja siinä ehti Oscarikin jo virkistyä. Mitään vikaa koirasta ei löydetty, eikä jatkotutkimuksia tehty, joten saimme kotiutuskäskyn puoli kahden aikaan yöllä. Kohtauksen syy jäi hämärän peittoon, epilepsiaan siinä oli kai eniten viitteitä.

Alle viikko tästä, ja Senni pääsi yllättämään. Roskiksesta putosi vahingossa lattialle puolikas koirien broilerijauhelihapötkön muovikuori, suoraan Sennin ulottuville. Senni nappasi muovikuoren suuhunsa, ja kun alkoi uhkaavasti näyttää siltä, että minä aion avata koiran leuat ja takavarikoida tämän aarteen, päätti Senni nielaista kaiken. Onneksi en ollut varma kuinka suuren palasen koira söi, sillä olisin ollut huolesta sekaisin, jos olisin tiennyt. Tästäkin tapauksesta selvisimme säikähdyksellä, sillä Sennin vatsan omavalvonta ei päästänyt muovikuorta suoleen asti, ja se tuli yläkautta ulos yöllä noin 9 tunnin kuluttua sen nielemisestä. Pikkaisen kyllä tärisytti, sillä kuoressa oli vielä metallisuljinkin kiinni.

Tälläisiä pelotteita meillä tällä viikolla, taas osaa hetken arvostaa niitä päiviä, jolloin kaikki on hyvin.

Suunnitelmat uusiksi

Tänään minun piti julkaista joku kiva kuva Sennistä ja kukkasista, ja toivottaa hyvää juhannusta. Kuvaussessiot kukkasten kanssa on kuitenkin siirretty tuonnemmaksi, sillä kävimme tutustumassa MeVetin päivystystoimintaan ja valitettavasti ihan aiheesta.

Olen viettänyt pidennettyä juhannusvapaata, ja lähdin Sennin ja Sellan kanssa aamupäivästä pidemmälle kävelylle. Kotimatkalla kotimme vieressä oleva koirapuisto oli tyhjillään, joten päästin koirat vielä juoksemaan vapaasti viimeisiä höyryjä ulos. Ehdin ajatella, että onpas Senni hurjana tänään, se jahtasi Sellaa kuin viimeistä päivää. Eikä aikaakaan, kun huomasin Sennin ontuvan voimakkaasti - joku käännös on ollut liian tiukka, tai maassa on ollut kuoppa, en osaa sanoa missä kohtaa vamma syntyi. Muutaman ontumisaskeleen jälkeen Senni tosin näytti ajattelevan että oho, vähän sattuu, mutta tuo Sella on kyllä vielä napattava... ja juoksi vielä hyvän matkaa ihan täysillä, ja huolestuneet huutoni kaikuivat kuuroille korville, niin hauskaa neideillä oli.

Loputtomiin ei kipeän jalan kanssa karkuun juosta, joten nappasin Sennin kainaloon, ja Sellan hihnaan, ja kiiruhdimme kotiin tilannetta selvittämään. Sen verran pahasti Senni jalkaa ontui, että tiesin kyllä mitä on tehtävä - soitto eläinsairaala Aistiin. He sanoivat suoraan ettei kannata tulla, on täyttä, menkää MeVetiin. Soitin sinne, ja siellä sanottiin että jos tullaan ennen kello 13, päästään päivystykseen. Kello oli 12:04, huh, hyvin ehdittäisiin. Pieni paniikki kyllä alkoi jo hiipiä, sillä huomenna on juhannusaatto, ja Senni on menossa vielä vanhemmilleni hoitoon, joten tämä ei nyt oikein sovi kuvioon. Tuleeko leikkausta, lastoja, kipsejä, pakkolepoa, a-pu-a. Juhannuksen lisäksi Mies täyttää huomenna 30 vuotta (onnea <3) joten juhannuksen lisäksi meillä on toinenkin syy juhlia.

MeVetissä jouduimme odottamaan noin tunnin vuoroamme. Matkalla olin jo ihan paniikissa, mutta laukustani löytyi banaani ja verensokerin tasaus riitti tällä kertaa hysteerisyyden taltuttamiseen, lääkärissä olin jo oma rationaalinen itseni. Tutkimuksissa ongelma paikannettiin selkeästi vasemman etujalan ojentajalihakseen, joka on revähtänyt. Hoidoksi Senni sai laserhoitoa (!), kipulääkettä pistoksena sekä lisää kipulääkettä kotiin viemisiksi. Kuuri kestää 1-2 viikkoa toipumistahdista riippuen, ja vapaana juoksemiset voi unohtaa - kuten myös meidän kahden seuraavan viikon näyttelyt. Vaikka Senni paranisi supernopeasti, on kipulääkkeen käyttö kielletty 28 vuorokautta ennen kilpailuja.

Ihanaa ettei ongelma ollut luissa tai nivelissä, mutta silti kirpaisee ettei päästä missikisoihin, seuraavat meillä kun on vasta elokuussa. Mutta eläinlääkärin sanoin: "jossei koskaan tee mitään, ei tapahdukaan mitään". Tapaturma, ei voi mitään.

Tästä huolimatta, hauskaa juhannusta!

Toinen juoksu

Uudenvuoden aattona Senni oli vanhemmillani hoidossa. Oscar, joka ei normaalisti korvaansa Sennille lotkauta, oli yllättäen aivan innoissaan naisseurasta. Oscar oli kuitenkin aikaansa edellä, sillä varsinaisesti juoksut alkoivat vasta kaksi viikkoa myöhemmin, kun Sennillä oli ikää 15 kuukautta ja kolme päivää. Nämä juoksut ovat menneet paljon helpommin kuin ensimmäiset, eikä sisälle pissailuakaan ole ollut kuin kerran.

Yksikin kerta voi kyllä saada emännän hulluksi, jos se tapahtuu perjantaina kello 24. Ja jos pissat tehdään sänkyyn. Ja jos koiralla on vielä juoksuhousut yötä varten jo valmiina jalassa, jolloin koira levittää housuissa hölskyvää pissaa vielä ympäri makuuhuoneen lattiaa. Ja arvatkaa, olinko juuri vaihtanut illalla puhtaat lakanat, ja peittojakin oli kaksin kappalein sängyssä yövierasta varten... Onneksi patja säilyi kuivana ja peitot imivät kaiken nesteen.

Vinkkinä muille samaan tilanteeseen joutuville; pestyt peitot eivät kuivu -15 asteen pakkasessa, vaan jäätyvät niille sijoilleen. Ainakin pölypunkit kuolivat.

Kun westie valeraskautuu

Viime viikolla Senni istui sohvalle röhnöttäen, niin että näin karvattoman alavatsan. Se pömpötti oudosti, joten nostin koiran seisomaan ja tunnustelin sitä - ja sitten säikähdin! Tuntui kuin pieniä klönttejä olisi ollut ihon alla, ja yliherkkänä pikadiagnoosinani oli tietysti jonkin sortin kasvaimet. Pikaista googlausta, ja lamppu syttyi pääni päällä. Valeraskaus! Juoksujen loppumisesta on nyt 9 viikkoa, joten tässä vaiheessa tälläistä olisi syytäkin jo odottaa. Sennin maitorauhaset siellä vain olivat turvoksissa, joten ei onneksi tarvitse huolehtia. Tämän tajuamisen jälkeen olen pistänyt merkille muitakin valeraskauteen sopivia juttuja, kuten lisääntynyt ruokahalu (joka oli ennen jo mahdoton, nyt sietämätön), petien petaus ja haaveilu eli omiin oloihin vetäytyminen.

Yllättäen Senni on myös ottanut sänkyni röyhkeästi omakseen. Yhdessähän olemme nukkuneet jo monta kuukautta, mutta Senni ei koskaan ole hypännyt sinne itse, vaan meillä on ollut rituaali. Illalla kun mennään nukkumaan, minä menen sänkyyn ja Senni sen alle. Vaihtelevasti sitten hetken kuluttua tai vasta keskellä yötä Senni nostaa tassunsa sängyn reunalle, ja pääsee minun nostamanani sängylle. Aamullakaan en ole antanut itse hypätä pois, vaan olen aina nostanut Sennin alas. Mutta nyt on näköjään uudet säännöt, ja Senni hyppii sängylle ja sieltä pois ihan oman mielensä mukaan. Maanantaina peittoni joutui vimmaisen petauksen kohteeksi ennen kuin kaikki oli valmista yötä varten, tämäkin on siis ihan uusinta uutta.

Onneksi Senni ei hoivaa lelujaan, mutta ruoan kerjäys on mennyt uudelle tasolle. Tällä viikolla meillä on ollut joka ilta treenit, joten voisi luulla että kotona väsyttää. Ehkä väsyttääkin, mutta loppuilta kuluu silti siinä että Senni kerjää ruokaa, ja turhautuu kun ei sitä saa (vaikka masu on täynnä treeninameja). Sitten alkaa keittiön tasoja ja eteisen lipastoa vasten hyppely, koska Sennin mielestä olen ihan pöllö kun en tajua että hauvelin tekee mieli herkkuja. Kun hermostun hyppelyyn ja kiellän sen, saan kuulla kunniani ja Senni yrittää haukkumalla saada asiansa läpi. Sori vaan naapurit, koirani on vähän sekaisin...

Pakkolepo

Tämä viikko on mennyt sohvalla, sillä kova flunssa kaatoi minut petiin jo sunnuntaina, ja sain maanantaina kolme päivää sairaslomaa. Ilokseni Senni on tyytyväisenä nukkunut kanssani päivät, jopa silloin kun minä olen jotain pientä jaksanut puuhailla. Tämä vahvisti minulle sen, että nukkumalla pikkuneiti päivänsä todellakin viettää, kun minä käyn töissä, ja hyvä niin. Eivätkä ne päivät edes tuntuneet pitkiltä, kun sinne tänne laittaa parin tunnin nokoset! Senninkin maha on ollut monta päivää löysällä, mutta luin netistä hyvän neuvon pitää koiralla riisipäivä. Keitin  tummaa ja vaaleaa riisiä sekaisin, ja jo päivässä vatsan toiminta normalisoitui. Nyt lisään pikkuhiljaa normaalia ruokaa riisin joukkoon.

Meiltä on jäänyt tällä viikolla sairastelun vuoksi sekä koiratanssi että toko väliin, mikä on tietysti harmi. Tokossa on ollut ihan mukavaa, mutta emme jatka sitä tämän lyhyen kurssin jälkeen, tanssi on meille sopivampi laji. Kaikista hienointa siellä on ollut nähdä ohjaajan esimerkkikoirien toimintaa; kuinka ne ovatkin niin tottelevaisia! Tuijottavat jatkuvasti ohjaajaa häntä heiluen, odottaen että saisivat käskyn, eivätkä välitä tippaakaan muusta maailmasta. Meidän kanssa koulussa ovat 5 kk vanha sileäkarvainen noutaja ja 7 kk vanha meksikonkarvatonkoira. Senni on siis joukon vanhin, ja myös pienin. Paikallaolo on Sennillä ihan superia, mutta muissa harjoittelemissamme jutuissa muut taitavat pärjätä paremmin. Ohjaajamme on todella taitava, ja olen saanut itselleni pari hyvää vinkkiä koulutukseen. Esimerkiksi, että paikallaolon jälkeen kehutaan rau-hal-li-ses-ti koiraa eikä hihkuen, jottei se ala innostumaan odottaessaan kehuja saapuvaksi. Lisäksi käskyissä, joissa käytetään vielä vartaloapuja olen tehnyt ensin vihjeliikkeen ja vasta sitten sanonut käskyn, vaikka tämän pitäisi mennä juuri toisinpäin. Tokossa minulle vierainta on se, ettei käskyissä saisi olla ollenkaan mitään merkkejä koiralle sanojen lisäksi. Meillä esimerkiksi maahanmenoon on yhdistetty käden heilautus, ja se on mielestäni toiminut hyvänä vahvisteena koiralle.

Pidettiin pitkästä aikaa oikein photo-shoot. Näin joskus netissä aivan ihanan kuvan westiestä, jolla oli helmet kaulassa, ja halusin testata Sennillä samaa. Helmet ovat kauan sitten ostamani rihkamahelmet, jotka taidan nyt lahjoittaa Sennille ennakkoperintönä, hihii.

Oscar, tuo koirien Sean Connery

Tämän blogin tärkeintä vierailevaa tähteä ei ole vielä kunnolla esitelty, joten tässä tulee Oscar:

Pentuna

3-vuotias

5-vuotias

Borderterrieri Oscar tuli vuonna 2000 pentuna lapsuudenkotiini, ja on perheemme ensimmäinen koira. Minä olin raahannut kirjastoautolta koirakirjoja jo ala-asteikäisestä lähtien ja mankunut koiraa (ja välillä jopa hamsteria kun ei koiraa tuntunut irtoavan), ja pikkuhiljaa koko perhe lämpeni uuden perheenjäsenen hankinnalle. Minä ja molemmat siskoni olimme tuolloin 10-14-vuotiaita, ja Oscarista tuli meidän hau-veli. Rotuvalinta oli äitini, koska hän vielä silloin pelkäsi isoja koiria, ja oli lapsena tuntenut kivoja bordereita.


Koiranpitoa ei opi kirjosta, ja olimmekin kaikki ihan kuutamolla kun asiaa nyt ajattelee. Juuri vähän aikaa sitten muistelimme, kuinka veimme puolivuotiaan Oscarin paikalliseen näyttelyyn turistikoiraksi, ja hyvä ettei borderväestä kuulunut kohahdusta kun menimme heitä tervehtimään. "En ole koskaan nähnyt noin karvaista borderia", "saisiko sitä vähän nyppiä", "ei ole koskaan lähtenyt miltään koiralta karva näin hyvin!" - me emme siis olleet kartalla koiran turkin(kaan) hoidosta ollenkaan. Oscar ei tullut kennelistä, vaan perheestä, joka oli halunnut pennuttaa oman koiransa. Meillä ei siis ollut kasvattajan tukea, mistä olisi kyllä meille saattanut olla hyötyä monessakin asiassa. Meidän asenne taisi vähän olla, että kyllähän se koira tietää miten pitää olla ja elää.

7-vuotias

Mutta elämä opettaa, ja Oscar on hellyyttävä tapaus. Ikääntyminen on oikeastaan tehnyt hänelle hyvää, kun terävimmät kulmat ovat käytöksestä leikkaantuneet pois. Esimerkiksi ilotulitteet ovat paljon vähemmän stressaavia, kun niitä ei kuule! Sisimmältään hän ei taida oikein ymmärtää olevansa koira, ja nauttiikin eniten oman perheen seurasta. Oscar on ollut hyvin terve koira, vaikkakin tänä keväänä havaittiin vakava kilpirauhasen vajaatoiminta. Tähän vaivaan on onneksi tehokas lääkehoito, ja papparainen on piristynyt silmissä lääkityksen alettua. Vajaatoiminnan oireet olivat pohjavillan katoaminen, ihon kuivuminen, lihasmassan ja painon alentuminen ja yleinen väsymys ja haluttomuus tehdä mitään. Virheellisesti jonkin aikaa luulimme näitä oireita vanhuuden vaivoiksi, mutta onneksi äitini vei Oscarin "13-vuotis-neuvolaan" eläinsairaala Aistiin. Aistilla on muutenkin ollut suuri rooli Oscarin elämässä, sillä vuoden 2009 synkän syksyn aikana Aistissa pelastettiin Oscarin henki kahdesti; ensin rotanmyrkyn syönnin jälkeen ja kuukautta myöhemmin naapurin labbiksen maistettua borderterrierin lihaa...

Oscar ei ole kovin koiramainen koira, ja on oppinut näiden vuosien aikana kommunikoimaan kanssamme hyvin. 13 vuotta on borderillekin kunnioitettava ikä, ja on hassua ajatella, että jos Oscar olisi veljeni, olisi hän jo ylä-asteella! Vanhakin koira oppii muuten uusia temppuja; tutustuin viime vuonna naksutin-koulutukseen, ja opetin tekniikalla Oscarille peruuttamisen ja kaapinovien sulkemisen tassulla.

7-vuotias

Oscarin elämässä suurimpia muutoksia on ollut lauman jäsenten poismuutto, kun minä ja siskoni olemme lentäneet pesästä. Tämäkin alkoi vasta Oscarin ollessa 7-vuotias, joten kovin seesteistä ainoan koiran (hemmoteltua) elämää hän on päässyt viettämään. Vanhoilla päivillä suurin muutos on ollut Sennin ilmaantuminen minun vierailuitteni yhteyteen, mutta Oscar on yllättänyt meidän kaikki ja kohdellut Senniä hienosti, joskin välinpitämättömästi.  Jälkiviisaana poden huonoa omatuntoa siitä, että olen vasta viime vuosina tajunnut koiran henkisen aktivoinnin tärkeyden. Monet muutkin Oscarin kasvatuksessa  tehdyt virheet ominaisuudet olen Sennin kanssa yrittänyt välttää, ja olen siinä hyvin onnistunutkin.

Oscarin 10-vuotispotretti

10-vuotias

Oscar tulee aina olemaan se koira, johon vertaan muita koiria. On ollut hienoa nähdä koiran pitkä elämä, toivottavasti eläkepäiviä on vielä runsaasti jäljellä!

Oscar nyt, kesällä 2013

Uin koiraa!

Mitä kesälomalla pitää tehdä? No uida! Uinti on hyvää liikuntaa, joten se sopii jalkavaivaiselle Sennille mainiosti. En tietenkään voinut olla varma, onko Senni samaa mieltä, mutta jälleen kerran sain olla ylpeä pikkuisestani! Koska olemme aloittelijoita, meillä oli uittaja mukana altaalla neuvomassa ja opastamassa. Märkäpukuisesta ihmisestä sinisenä hohtavan altaan äärellä tuli tosin vahvat delfinaario-fiilikset...

Meille oli varattu 30 minuutiksi toinen uimalan altaista, se lämpimämpi tietenkin. Altaan vesi on 28-asteista, ja sopii pikkukoirille täten paremmin kuin kylmempi, noin 20-asteinen allas.
Ja kuinkas Sennillä sitten sujui, kuvat kertokoon:

Pieni koira, iso allas

Tällä altaalla sai juosta!

Mami kato mä uin koiraa!

 Senniä uitettiin pienissä pätkissä, altaan päähän pelastusliivistä auttaen ja sitten minä kutsuin Senniä takaisin lähtöpaikkaan. Altaaseen johtaa ramppi, jota pitkin pienikin koira pääsee helposti kuivalle maalle. Senni sai erityismaininnan hyvästä uima-asennostaan ja reippaudestaan, harvoin kuulemma ensi-kertalaisia päästetään yksinään uimaan takaisin päin omistajan luo. Uittamisten välillä Senni sai liikkua vapaasti muutamia minuutteja altaan ympärillä, ja kuten kuvista näkyy, vesi kiinnosti kovasti vaikka pakoonkin olisi päässyt.

Huono puoli uinnissa oli, että uittajan ja koiran menoa katsellessa "rannalla" olisin kovasti halunnut itsekin mukaan! Valitettavasti omistajien ei ole sallittua hypätä veteen, vaikka olisivatkin omatoimivuorolla. Ei siis päästä leikkimään delfiiniä ja kouluttajaa, ainakaan vielä, mutta onhan noita luonnonvesiä (hrrrrrr).

Helsingin koirauimala sijaitsee Itäväylän varressa Mellunmäessä, lisätietoja saa heidän nettisivuiltaan: www.koirauimala.fi. Opetusvuoro maksoi 40,00 euroa, sarjakortilla saisi tuntuvaa etua polskuttelun hintaan. Katsotaan jääkö lomakassaan pennosia sitä varten!

Pissis

Juoksut on nyt ohi, se on testattu jo monen uroksen kanssa. Juoksujen aikana Sennille kehittyi ikävä tapa pissata unissaan "housuun" öisin, ja vaikka muut juoksu-merkillisyydet ovatkin jo käytöksestä hävinneet, on tuo tapa vielä voimissaan. Siksi käytiinkin Aistissa maanantaina pika-pissatestissä, jotta voitiin poissulkea pissatulehdukset - niistä kun voi tulla vähän isompaakin vaivaa pitkään jatkuessaan. Lisäksi arvelin, että juoksujen aikana tapahtunut sisätilojen merkkailu olisi myös voinut johtua pissatulehduksesta, ja googlen avulla löysin tietoa, että monet nartut saavatkin juoksujen yhteydessä tämän kiusallisen vaivan. Vaan eipä löytynyt pissasta mitään erikoista, ja lähdettiin kotiin "tarkkailemaan tilannetta", 135 euroa lomarahakassasta huvenneena. Kallisarvoista JA kallista tietoa siis! Näyte otettiin ultra-äänellä suoraan rakosta, mikä tosin oli kätevää, koska minulta säästyi näytteen metsästämisen vaiva. Haluan kohta kyllä Aistiin kanta-asiakaskortin...

Viime yön Senni pysyi kuivana, ja halusi pitkästä aikaa viereeni nukkumaan - hyvä yhtälö! Ehdin jo melkein huokaista helpotuksesta, mutta nyt kun vietin lomapäivää Sennin kanssa kotona tapahtui taantuma, ja Senni on pissannut kolmesti allensa. Netistä ei löydy oikein muuta selitystä kuin ongelmat virtsa-elinten rakenteissa, sillä muutoin tämä vaiva yhdistetään usein streriloituihin narttuihin. Elättelen vielä toivoa, että tämä liittyy juoksuihin ja niiden jälkihöyryihin, mutta aika mystiseltä vaikuttaa. Pesin tänään kaikki lattiat, ja pyyhin kaikki pissatut kohdat Simple Solutionilla sen jälkeen, ettei Senni saisi tuoksuista vahvistusta touhuilleen. Vaan eipä tuo taida tahalleen tätä tehdä, kun vahinko sattuu aina levätessä. Tarkkailaan tilannetta ja pestään lattioita. Se on myös outoa, ettei Senni tee tätä minun poissaollessani. Olen myös ottanut kaikki hesarit pois lattioilta, koska muuten sisäsiisteys on taas varmaa.

Loppukevennys:
Perjantaina tulin töistä kevein askelin töistä kotiin loman alettua, enkä ollut uskoa korviani ovella; aivan kuin asunnosta kuuluisi ääniä? Kävelin olohuoneeseen, ja siellähän oli TV päällä, radio-kanavista valittu YLE puhe ja ohjelmatietojakin Senni oli päivän aikana tarkastellut! Aika taitava tyttö, hyvä että osaa laittaa itselleen viihdykettä työpäiväni ajaksi!

Uuuuuuuu! YLE Puhe ruuuuuuules!

Kuumaa kiimaa

Huhhuh, viikonloppu on mennyt kuumissa merkeissä ja Sennin juoksukäytöstä ihmetellen. Aikaisempaa kokemusta narttujen juoksuista kun ei ole, on kaikki meille molemmille uutta. Hormonit jylläävät pennun sisällä, ja lauantaina käytös todella kummallista. Sisäsiisteys, joka on ollut muutaman viikon jo melko täydellistä, unohtui täysin. Päivän saldo: sisällä yhdet kakat ja viidet pissat, joista yhdet Senni kävi tekemässä sohvalle! Lisäksi ulkona piti levittää juoksujen ilosanomaa ympäri naapurustoa merkkaamalla, mutta eihän tyttökoira osaa säästää pissaansa tälläiseen... Nesteen loputtua Senni yritti silti pinnistellä tippoja ulos, ja välillä kävelikin pissa-asennossa metrin tai pari. Ehdin jo huolestua virtsarakon tulehduksestakin, mutta tilanne on onneksi tänään helpottunut. Ei enää pinnistelyä ja sisällekin vain yhdet pissat.

Niin, tänään sunnuntaina on sitten ollut masennus-päivä, eikä mikään huvita hauvelia. Lisäksi on ollut kuuma, joten Senni on käyttänyt päivän makoiluun ja nukkumiseen. Normaalistihan Senni kerjää minulta huomiota monta kertaa päivässä, nyt ei ollenkaan... (snif!) Leluilla ei myöskään ole nyt leikitty melkein viikkoon. Ruoka onneksi maistuu, siitä tiedän että siellä jossain hormonien alla on vielä se minun hauska pikku hauvelini, jonka haluan pian takaisin!

Juoksut masentaa.

Senni tahtoo poikaystävän

...eli Sennillä alkoi juoksut! Suurena päivänä Senni oli 7 kuukautta ja 19 päivää vanha. Täydellinen ajoitus, koska nyt jos kaikki menee hyvin, juoksut ehtivät loppua juuri kesälomani alkuun, ja voimme puuhailla neljä ihanaa viikkoa kaikkia koirajuttuja ilman rajoitteita. Parina päivänä Senni on selkeästi ollut huonolla tuulella, ja poikkeuksellisesti haukkunut vastaantulevat koirat ja yöllisen Hesarinkin. Tutulle cairn-urokselle Senni heittäytyi maahan selälleen ja, kröhöm, nautti saamastaan huomiosta jos näin kiltisti sanotaan.

Kasvun pitäisi pysähtyä nyt tähän. Säkää en ole mitannut, mutta painoa on 7,1 kiloa. Rotevuutta Sennille saisi vielä tulla, rintakehän kasvu voisi auttaa myös hieman sivuille sojottaviin etutassuihin. Meidän piti mennä sunnuntaina Mätsäriin Tuomarinkartanolle, mutta jäädään kotiin treenaamaan tanssimuuveja juoksujen vuoksi. Koiratanssissa oli tällä viikolla vain me, joten saatiin tehokasta yksityisopetusta juoksuista huolimatta. Harjoiteltiin pahvilaatikkoon menoa sekä palkaamista kupista, koska Senni on melkoisen keskittynyt oikeaan käteeni sieltä aina saatavien namien vuoksi... Itsenäisesti opetin Sennille minun kiertämisen vastapäivään, toiseen suuntaan liike oli harjoiteltu jo aikaisemmin. Pikkupentuna kun treenattiin vain kaksin, tuli tehtyä paljon enemmän, ja uusia temppuja lisättiin valikoimaan noin yksi per viikko. Nyt kun käydään ohjatuissa treeneissä ja harjoitellaan montaa asiaa yhtäaikaa, tuntuu ettei mitään saa ihan valmiiksi niin nopeasti. Tosin temputkin nyt vaikeutuvat, eikä treenejäkään ole kotona pidetty ihan niin ahkerasti kuin ennen. Kesälomalle onkin suuria treenisuunnitelmia!

Se on kesä nyt!

Aaaah miten ihanalta tämä lämpö tuntuu! Viikonloppuna Sennillä taisi olla kotona jo hieman kuumakin päivisin. Parvekkeen ovi on ollut paljon auki, ja Senni nauttii siellä lokoilusta, ihan niin kuin minäkin. Meidän parveke on hiljaiselle parkkipaikalle ja puistoon päin, joten muiden ääniä kuuluu harvoin. Senni yrittää niistä minua varoittaa haukahtelemalla, mutta silloin käsken koiran pois partsilta.

Viime viikolla oltiin kävelyllä isossa puistossa, ja oli kaunis päivä. Pysähdyittiin nurmikentälle pienen kukkulan laelle ja vain oltiin, minä istuskelin ja Senni tuli makaamaan viereen. Tajusin, että monta vuotta olin haaveillut tuollaisesta hetkestä ja kateellisena katsellut muita koirakoita. Tuollaiset pienen pienet hetket koiran kanssa pistää hymyilyttämään ja olen niin onnellinen siitä, että vihdoin saan kokea niitä! Toinen tuollainen hetki oli jokin aika sitten bussissa, kun Senni oli sylissäni, ja yhtäkkiä antoi minulle pusun. Harmi ettei tälläisistä hetkistä saa helpolla valokuvaa, kun ei ole ketään muuta sitä ottamassa.

Kesän lisäksi meille kuuluu muutenkin hyvää, polvi kuvattin viime viikolla, ja todetiin terveeksi! Tämän jälkeen Senni on tullut alas mukkelis makkelis jo kolmesti, joista yhden kerran hypättyään minun pyörivään työtuoliini ja sieltä alas. Mutta koska jalka on nämä epäonnistuneet laskeutumiset kestänyt, taitaa se olla jo aika vahvaa tekoa... Erään koirakaverimme emäntä ehdotti Sennille lyijyliiviä, jotta hyppimistä voisi vähentää, ei ollenkaan huono idea! Ei vain taida kuulua Mustin & Mirrin perusvalikoimaan.

Polven tarina, osa 2

Jalka sai siis sen uuden iskun, jota ei olisi toipilasaikana saanut tulla. Olin varma, että nyt mennään leikkaussaliin, koska nyt kävelyssä näkyi selvästi, kuinka jalka vääntyi polven kohdalta ulospäin. Koska nyt takana oli jo kaksi viikkoa toipilasaikaa, ja tiesin sitä nyt tulevan lisää, olin aivan rikki. Ensimmäisen tapaturman jälkeen olimme jo joutuneet arkirutiinien lisäksi luopumaan koiratanssin alkeiskurssista, ja alkoi tuntua ettei tästä tule yhtään mitään. Viikonloppuna ei tietenkään ollut ortopedi-aikoja jäljellä, ja omalla asemallamme olisimme päässeet vasta torstaina ortopedille, joten lähdimme maanantaina Malmille Apexiin.

Odotushuoneessa vaihdoin pari sanaa naisen kanssa, jonka oma koira oli kuvattavana. Pian nainen kutsuttiin katsomaan kuvia, ja sitten hän tuli takaisin koiransa kanssa - vuolaasti itkien. Hän ei enää tullut viereemme istumaan, vaan meni kauemmas ja pyyhki kyyneliään koiransa valkoiseen turkkiin, halasi tätä ja oli aivan shokissa. Tässä vaiheessa olin kauhuissani ja odotin vain omaa kohtaloamme...

Ortopedi tutki Sennin, ja katsoi oman asemamme lähettämät röntgen-kuvat. Hän oli sitä mieltä, että polvi ei luksoidu, eikä siinä muutenkaan ole mitään huomattavaa vikaa. Senni ei myöskään aristellut tutkimuksia, minkä hän oli ensimmäisellä kerralla tehnyt. Ortopedi sanoi, että parasta olisi kuitenkin ottaa uudet kuvat, jotta niitä voidaan verrata edellisiin. Lisäksi nyt olisi nähtävissä, mikäli ensimmäisellä kerralla olisi tullut hiusmurtumia. Kysyin vielä ennen pennun nukuttamista, miksi jalka näyttää vääntyvän niin pahasti kävelyssä, mutta ortopedi sanoi että tämä johtuu vain siitä kuinka koira laittaa painoa jalalleen.
Tämä oli huojentava tieto, koska ylipäätään tämä polvi-episodi on aiheuttanut minussa paljon enemmän tuskaa kuin Sennissä, koska olen katsonut kävelyn virhettä - koiraa ei ole tuntunut vaivaavan oikein mikään, eikä se ole ollut kipuinen. Ihmetellyt vain miksei enää pysähdytäkään koirapuiston kohdalla...

Koira lähti kuvauksiin ja minä pääsin vetämään henkeä odotushuoneeseen. Olin jo paljon rauhallisempi, ja syvennyin lukemaan vanhaa westie-lehteä, jonka löysin lehtikorista. Pian ortopedi kutsui katsomaan kuvia kanssaan, ja saimme lisää hyviä uutisia; niissä ei näkynyt mitään uutta. Sama pieni ero kasvulinjoissa oli, mutta koska mikään palanen ei ollut lähtenyt liikkeelle tässä vaiheessa, olisi ennuste hyvä. Hoidoksi määrättiin muutamaksi päiväksi kipulääkitys, ja ortopedi antoi luvan hihnassa tapahtuvalle liikunnalle, koska sanoin pennun hepuloivan niin pahasti sisätiloissa lepoon pakotettuna. Sitten ajoimme kotiin kohti auringonlaskua ja elämä tuntui jo paljon helpommalta!

Tämä oli siis maaliskuun puolivälissä, ja oli puhetta, että mikäli vaiva eli polven vääntyminen kävelyssä ei poistu tai uusii, tehdään kontrolli huhtikuun loppupuolella. Polvi ei tuntunut millään parantuvan, ja vääntyily pahentui aina pitkien lenkkien jälkeen, joten aloin olla taas melko epätoivoinen. Pari kertaa lipsahdin ja päästiin Sennin leikkimään kavereiden kanssa hetkeksi puistoon, kun alkoi näyttää paremmalta. Leikkien jälkeen jalka ei näyttänyt pahemmalta, mutta tuskinpa tuosta oli myöskään parantumisen kannalta apua.
Polven vääntymä näkyi vain käveyssä oikeasta etukulmasta katsottuna, nopeammassa vauhdissa jalat menivät kauniisti suoraan. Kävimme toipilas-aikana myös pentujen näyttelykurssin, eikä sielläkään saatu palautetta virheellisestä liikkumisesta. Myös sohvalle hyppääminen opittiin tänä aikana...

15.4. maanantaina jouduin hieromaan silmiäni; Senni käveli jalka suorassa, tuosta noin vain. Jonkinlainen ihmeparantuminen ehkäpä? Noh, ei sillä väliä, pari viikkoa oltiin silti kiltisti hihnassa ja ihastelin koko ajan jalan normaalia liikettä. Senni rupesi myös kävelemään portaita oma-aloitteisesti ylöspäin, alaspäin en vielä antanut. Ajattelin varaavani kuitenkin kontrollin, jotta ortopedi voisi vahvistaa näkemäni. Mutta kuten mainittu, 27.4. Senni loikkasi sohvalta ja teki kuperkeikan alastulossa, jonka jälkeen jalassa on taas näkynyt tuttu vääntymä. Polven tarina siis jatkuu, vaikka kakkososan piti olla päätös.

Polven tarina, osa 1

Senni ja Oscar päivää ennen tapaturmaa helmikuussa 2013

Kun Senni oli 4,5kk vanha, sain kokea ensimmäisen kerran mitä tarkoittaa olla huolissaan omasta koirastaan. Olimme vanhemmillani kylässä, ja päätin leikata heidän borderterrieri Oscarin kynnet. Sakset ja nami mukanani nappasin Oscarin syliin, ja istuin pöydän ääreen työtä tekemään. Namin laitoin tuttuun tapaan pöydälle, koska sen näkeminen motivoi Oscaria olemaan kiltisti operaation ajan.

Senni, jota äitini myös "valkoiseksi tornadoksi" on joskus kutsunut, haistoi tilaisuutensa tulleen. Neidin ahneuden olenkin jo maininnut olevan omaa luokkaansa... Senni syöksyi paikalle, ja yritti hypätä ruokapöydälle, jolla nami oli. Hyppy onnistui melkein, laskeutuminen ei sitten ollenkaan, ja Senni meni mukkelis makkelis.

En itse muista tilanteesta kuin sen miten näin Sennin putoavan. Äitini oli myös huoneessa, ja myöhemmin asiasta keskustellessamme hän sanoi Sennin myös ulvahtaneen alastulossa. Kun sain Oscarin kynnet leikattua, huomasin ettei Senni kävele normaalisti, vaan linkuttaa oikeaa takajalkaa. Oli sunnuntai-ilta, ja vaikka käyttämällämme eläinlääkäriasema Aistilla on 24h päivystys, en kuitenkaan lähtenyt viemään Senniä sinne. En halunnut olla hysteerinen, ja koiranpennut ovat melko joustavia, joten odottelin josko vaiva menisi yön aikana pois.

Kävely sujuikin paremmin maanantaina, mutta koska juostessa Senni edelleen nappasi takajalan kyytiin, eikä käyttänyt sitä, varasin tiistaille ajan Aistiin. Valitettavasti emme päässeet ortopedille, mutta omalle eläinlääkärillemme kyllä. (Sivuhuomautus; tehosterokotteen jälkeen hän sanoi, että seuraavan kerran eläinlääkäriin tarvitsee tulla vasta sitten yksivuotiaana rokotuksiin, ellei mitään satu. Tuolloin jo aavistin että Sennin kohelluksen määrällä tulemme tapaamaan jo aiemmin...) Senni rauhoitettiin ja jalka kuvattiin, ja eläinlääkärimme konsultoi vapaa-iltaansa viettävää ortopediäkin hoidosta. Ortopedi myös katsoi kuvat seuraavana aamuna vielä varmuuden vuoksi. Kuvista näkyi selkeä lihasturvotus, sekä pieni mahdollinen muutos polven kasvulinjassa verrattuna terveeseen jalkaan. Koska muutos oli niin pieni, että se saattoi johtua myös erosta jalan asennoista kuvattaessa, ei mitään korjattavaa löytynyt, ja hoidoksi määrättiin viikon kipulääkitys ja neljän viikon lepo, jonka aikana liikuntaa sai pikkuhiljaa lisätä. Ensimmäisellä viikolla sallittua oli vain ulos kantaminen tarpeille ja takaisin sisään. Lisäksi sanottiin, ettei toipumisen aikana saisi tulla uutta iskua.

Senni on 12 viikon iästä asti käynyt koirapuistossa, jonka merkityksen koiran hyvinvoinnille tajusi lepojakson aikana. Lepojakson aikana Senniä ei väsyttänyt ollenkaan, vaikka kuinka yritin keksiä hänelle virikkeitä. Ruokaa hän ei enää saanut kiposta ollenkaan, vaan kaikki oli lelujen sisällä ja usein vielä pakastettuna haasteen lisäämiseksi. Treenasimme temppuja 5-6 kertaa illassa, ja koitin kaikin voimin olla läsnä Sennin kanssa illat. Senniä polvi ei nähtävästi vaivannut, eikä kipulääkkeen lopetuskaan viikon jälkeen vienyt kävelyä huonompaan suuntaan, joten parantumista oli tapahtunut.

Kahden viikon jälkeen sanoin isälleni puhelimessa; "en näe enää mitään virhettä Sennin kävelyssä". Puoli tuntia tämän jälkeen Senni näki televisiossa tanskandoggin, hyökkäsi tätä päin ja putosi jälleen huonosti alas. Ontuminen alkoi uudelleen, ja olimme lähtöruudussa.