tiistai 30. kesäkuuta 2015

Karjaa KR 28.6.2015

Nyt kyllä saatan ampua itseäni jalkaan, mutta kahden vuoden näyttelykokemuksella alkaa tuntua siltä, että meidän osallistuminen ulkona järjestettävään koiranäyttelyyn on samalla tilaus aurinkoisesta päivästä. Noin. Nyt saan varmasti kärsiä tästä ylimielisyydestä läpimärkänä loppukesän.

Karjaalla oli siis ihana ilma, samaa mieltä ovat varmasti myös vielä punaisena hehkuvat niskani ja olkapääni. Meillä tosin on uusi ase aurinkoa ja sadetta vastaan; valtava golf-sateenvarjo, jonka sidon trimmauspöydän oksaan kiinni. Ehkäpä ensi viikonloppuna saan kuvat tästä viritelmästä. Pohdin pitkää ostaisinko sellaisen yhden henkilön teltan, mutta tämä viritys tuli edullisemmaksi ja kevyempi kantaa, joten yritämme pärjätä näin.

Takaisin Karjaalle. Westejä oli ilmoitettu 10, viisi urosta ja saman verran narttuja. Kehä oli taas myöhemmässä mitä olin arvioinut, ja silti tuli kiire koska tuli pari muuttajaa. Ensin näin paras uros -kehässä sellaista koiran käsittelyä, mitä en olisi halunnut nähdä, ja häkellyin täysin. Tämän jälkeen ennen Sennin luokkaa piti olla kaksi nuorta narttua, mutta kumpikin oli jäänyt pois, joten meidät huudettiin kehään. Minulla pää ihan sekaisin, Sennin turkki ilman loppusilausta ja namitkin repussa. Ei siis muuta kuin harja mukaan kehään, onneksi Senni oli vasta toisena yksilöarvostelussa, joten ehdin tehdä turkille jotain ennen tuomarin kopelointia.

Tuomari oli Paula Valakari, ja arvioi Sennistä seuraavaa:

Hyväntyyppinen, melko kookas narttu. Hyvä pää ja ilme. Hyvä kaula. Tiivis runko. Saisi olla paremmin kulmautunut takaa. Hyvä karkea karva. Hyvä häntä. Liikkuu hyvin.

EH AVK3

Oma peli ei ollut kehässä kunnossa, tein kolmionkin väärin päin, harja putosi nurmikolle ja unohdin, että EH:llakin pitää mennä kilpailuluokkaan kun meitä oli vain kolme - kiireellä sitten sinnekin juostiin. Narttujen vähyydestä johtuen olisi ollut varma varaserti (koska nyt se jäi jakamatta) jos olisi saatu ERI SA, mutta turha jossitella, eipä olla koskaan saatu suomalaiselta tuomarilta tämän parempaa tulosta. Ulkomaiset kehuvat yleensä että "strong bitch", kotimaiset taas moittivat kookkaaksi. Luulenpa, että sanotaan nyt heipat näille made in Finland -tuomareille ja keskitytään kansainväliseen meininkiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti