Koirapuistopohdintaa

Voi koiranilma sentään, ei päästy tänäänkään mätsäriin sateen vuoksi, vaikka niitä olisi ollut Helsingissä kaksin kappalein. Ollaanhan me sateessa käyty kisaamassa ennenkin, mutta nyt minulla on alla neljä sairaslomapäivää flunssan vuoksi, joten oman kuntoni vuoksi jätettiin menemättä. Toivottavasti pitkäperjantaina on kaunis ilma, silloin on seuraava mahdollisuus avata tämän vuoden kisaputki mätsärissä Viikissä.

Sairaslomalla on todellinen lottovoitto, että koirapuisto on vain kivenheiton päässä kotiovelta. Meillä oli vielä Sellakin hoidossa Miehen työmatkan vuoksi, joten puistossa oli kätevää ulkoiluttaa kaksikko ilman omaa rehkimistä, ja koirat saivat silti juosta sydämensä kyllyydestä. Emme olleet Sennin kanssa puistossa pitkään aikaan käyneetkään sen kuraisuuden vuoksi.

Monet puistokäynnit saivat minut taas miettimään koirapuistoilua ja sen pelisääntöjä, etenkin kun meille kävi yksi läheltä piti-tilanne. Puistossamme on erikseen puolet pienille ja isoille koirille, ja porteissa Helsingin kaupunkin säännöt puistojen käyttöön; pikkukoiran raja on 15 kg. Menimme yksi aamu Sennin ja Sellan kanssa tyhjälle pienten puolelle, ja isojen puolella oli mies mustan paimenkoiransa kanssa. Mies katseli vähän väliä meidän puolellemme, mutta käännyin aina pois näyttääkseni, etten halua että hän tulee ison koiransa kanssa meidän luoksemme.

Olimme olleet puistossa jo puolisen tuntia, kun näin että meille tuttu koira kävelee tietä pitkin puistoa kohti. Lähdin kävelemään heitä kohti, ja koirat tulivat kanssani kohti puiston reunaa edelläni kävellen. Yhtäkkiä minun ohitseni kiitää tuo iso musta koira, ja hyvin uhkaavasti alkaa kiusata Senniä ja Sellaa, jotka hampaita näyttäen yrittävät karkoittaa tulijan luotaan. Katsoin taakseni, ja siellä tämä eräjorma-mies sulkee tyytyväisenä isojen ja pienten puolten välistä porttia, ja on myös tulossa meidän luoksemme. Pyrin pitämään itseni omien koirien ja tämän ison koiran välissä, ja huudan miehelle, että nyt on vähän liian raju kaveri, kannattaisi kysyä lupaa jos haluaa tulla pienten kanssa leikkimään. Hän ei edes pahoittele käytöstään, kommentoi vain "ettei ollut tarkoitus". Siis ihan tarkoituksettomasti avasit väliportin ja päästit koirasi täysin hallitsemattomasti ja yllättäen meidän luoksemme, kun minä olin vielä selin väliporttiin ja itse jäi kauas taakse?! Ei näyttänyt muutenkaan olevan kaikki muumit laaksossa, eikä mies meinannut saada koiraansa pienten puolelta millään pois, sillä se ei antanut ottaa itseään kiinni, eikä korvaansa lotkauttanut kutsuille.

Luulin, ettei kukaan ole niin tyhmä, että päästää isomman koiran pienten puolelle tällä lailla, mutta kaikenlaisia kylähulluja sitä on liikkeellä. Onneksi selvisimme säikähdyksellä, ja sain nopeasti omat koirat luokseni turvaan, ja lisäksi pystyin pysymään tilanteessa rauhallisena. Jälkikäteen olenkin sitten kiehunut ihan riittämiin...

On meillä ollut mukaviakin hetkiä puistossa muiden kanssa tällä viikolla, onneksi. Sella ei ole paljoa vielä puistollut, joten olen tarkasti valinnut meidän puistokavereita, jotta Sella saisi mukavia kokemuksia muiden koirien kanssa olemisesta. Sella onkin reipastunut hurjasti, ja on kivojen kaverien seurassa jo ihan rento ja juoksee muiden mukana leikkimässä. Sen lisäksi että puistossa koirat nauttivat, on se myös minulle rentouttava paikka, varsinkin kun pääsee tuttujen koiranomistajien kanssa jakamaan kokemuksia ja puhumaan vain ja ainoastaan koirista. On harmillista, että päällimmäisenä mieleen jäävät helposti edellisen kaltaiset kurjat tapaukset, kun suurin osa käynneistä on kuitekin positiivisia.