sunnuntai 11. elokuuta 2013

Match Show ilman ampiaisia

Uusi päivä, uudet kujeet! Tänään mentiin Sennin kanssa kahdestaan Ponikoulun ratsastajat ry:n järjestämään mätsäriin Vihdin ja Siuntion rajalle, hevostallille. Paikka oli ihana, hevosmaneesiin oli rakennettu hienot kehät vierekkäin. Koska aurinko paistoi, olivat olosuhteet todella kuumat, sillä vaalea hiekka tehosti auringon vaikutusta entisestään. Ja minä hölmö olin laittanut mustat vaatteet black & white -teemaisesti, sillä odotin pilvistä päivää. Järjestäjillä oli äänentoistolaitteet, joilla kuulutettiin selkeästi ohjeet aluksi ja ilmoitettiin jos jossain kehässä oli alkamassa uusi luokka, mikä oli erittäin yleisöystävällistä.

Pentujen ikäraja oli yksi vuosi, joten tänään taannuimme pienistä aikuisista pieniksi pennuiksi. Pentuja oli 13, ja me olimme viimeisiä ja siten kehässä yksin. Numerolappuni oli tosin kirjoitettu niin epäselvällä käsialalla, että luulin meidän numeron olevan 143 eikä 113, joten tuli pieni hoppu kun meitä alettiin huhuilla kehään enkä edes tajunnut että meitä ne huutaa... Jäi huolellinen valmistautuminen ja kontaktin otto siis tekemättä tällä kertaa. Hunajabroilerinleikkeet taskussa olivat kuitenkin hyvä motivaattori, eikä ampiaisiakaan ollut mailla halmeilla, joten saimme punaisen nauhan! Erityisesti tuomari kehui Sennin liikkumista.
"Anteeksi, luulen motivaationi olevan piilotettuna tähän kassiin, saisinko maistaa jo?"

Punaisten kehässä oli sitten 7 koiraa, joista kolme hyvästeltiin heti alkuun - emmekä me olleet yksi heistä! Tässä vaiheessa rupesi jo hymyilyttämään, sillä tiesin että saadaan sijoitus ja ah, ruusuke. Tsempattiin kovasti kun tuomari vielä käsitteli ja juoksutti neljä viimeistä koirakkoa yksitellen, mutta rahkeet riittivät tänään "vain" neljänteen sijaan. Eiliset pettymykset on siis pyyhitty pois! Tästä on hyvä taas asettaa tavoitteita pikkaisen korkeammalle, seuraavan kerran menemme mätsäriin jo torstaina (jos kelit suovat) Tuomarinkartanolle. Siitä tapahtumasta on tulossa todella iso, tuomaritkin on jaettu ryhmittäin, eli kisaamme aluksi vain muita terriereitä vastaan. Lisäksi tuomarit ovat ihan oikeita näyttelytuomareita, joten helppoja virheitä tuskin annetaan anteeksi. Taidanpa ottaa tupeerauskammankin mukaan!
Arviointipaperille tapahtui onnettomuus kuvaustilanteessa, alla olevan kuvan koira liittyy tapaukseen.
Palkinnot. Hyvä me!

3 kommenttia:

  1. Saattaapi olla, että westejä on jokunen tuolla huomisessa mätsärissä. Itse ehkä tulossa kahden herran kanssa treenailemaan. Jos vaan ei sataisi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollut tänään kuin kaksi westiä, me ja James-herra. Muuten kyllä koiria riitti, ensin kehässä arvosteltiin ryhmän 1 koirat, joten terrierit pääsi alkamaan vasta joskus kahdeksan jälkeen! Harmi ettette päässeet, ensi viikolla on Tuomarinkartanolla uusi mätsäri. Pienten luokan tuomari on tosin Sennin kasvattaja, joten meidän on kohteliasta jättää se väliin...

      Poista
  2. Joo, asun siis kaukana Tampereella, mutta muut suunnitelmat peruuntui siellä suunnalla, joten ei ihan mätsärin takia viittinyt 200km ajella :D Harmi, että pitäisi alottaa työt uudessa paikassa ensi viikolla, koska se oli ihan "herkullisen" oloinen mätsäri mikä oli ensi viikolla, kun lähes kaikki arvostelee myös virallisestikin westejä. Olisi tosin voinut kuvitella, että erkkariin olisi ollut treenailemassa westejä :)

    VastaaPoista