perjantai 2. elokuuta 2013

Kesäretkiä

Oscar oli lomallani meillä hoidossa pari päivää, ja tottahan maalaiskoiralle pitää keksiä kaupungissa tekemistä. Ihan keskustan vilinään ei papparaista viitsi raahata, joten pysyimme kotinurkillamme ja kävimme piknikillä. Minulle mukaan viltti ja lukemista, koirille jäiset poronluut. Sitten etsimme puistosta varjoisan paikan puun luota, ja kytkin koirat puuhun kiinni, jotta ohikulkijat saivat olla rauhassa. Vaikka eivätpä nuo olisi minnekään lähteneetkään, sen verran ahnaasti keskittyivät luiden järsimiseen.



  Maalla kävimme sitten kolmisin metsässä, mustikoita syömässä. Kumpikin koira osaa syödä niitä suoraan pensaasta, paitsi jos huomaavat minun poimivan marjoja. Silloin varsinkin Senni aloittaa intensiivisen kerjäyksen. En mielelläni mene metsään ilman ihmisseuraa, mutta nyt olen ollut jo kahdesti koirien kanssa metsälenkillä. Enkä ole edes eksynyt! Vaikka tiedän etteivät karhut ja hirvet meidän kimppuun siellä hyökkää, silti koen oloni koirista huolimatta hieman turvattomaksi, varsinkin kun ympyrän tekevä kilometrin polkumme on kaikista kauimpana lähtöpisteestään. Metsässä on tosin mukava valokuvata koiria, Sennin uskaltaa laskea vapaaksikin. Oscar puolestaan lähtee kävelemään kotiin päin heti jos mahdollista, joten hihna on välttämätön, kunnes lenkki kääntyy taas kotia kohti - sitten Oscar kävelee ja lujaa!


 

3 kommenttia:

  1. Moi, oispa ollut hauska tavata Oscar. Ei oltu silloin samaan aikaan liikkeellä. Hyviä kuvia sulla!

    t. Katri ja Nemo

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos! Olisi voinut Oscarilla mennä hermo Nemon ja Sennin hössötykseen, jos oltaisiin tavattu tuolloin :) Valtoon me muuten Oscarin kanssa törmättiinkin, mutta pitivät herrasmiesmäistä etäisyyttä toisiinsa ja antoivat Sennin hoitaa tervehtimiset.

      Poista
  2. no siinä kaksi vanhempaa herrasmiestä tapasi. Juniorit saattaa olla vähän arveluttavia. Hyvä, että Valto hoiti homman kotiin :D

    t. Katri

    VastaaPoista