sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Kuumaa kiimaa

Huhhuh, viikonloppu on mennyt kuumissa merkeissä ja Sennin juoksukäytöstä ihmetellen. Aikaisempaa kokemusta narttujen juoksuista kun ei ole, on kaikki meille molemmille uutta. Hormonit jylläävät pennun sisällä, ja lauantaina käytös todella kummallista. Sisäsiisteys, joka on ollut muutaman viikon jo melko täydellistä, unohtui täysin. Päivän saldo: sisällä yhdet kakat ja viidet pissat, joista yhdet Senni kävi tekemässä sohvalle! Lisäksi ulkona piti levittää juoksujen ilosanomaa ympäri naapurustoa merkkaamalla, mutta eihän tyttökoira osaa säästää pissaansa tälläiseen... Nesteen loputtua Senni yritti silti pinnistellä tippoja ulos, ja välillä kävelikin pissa-asennossa metrin tai pari. Ehdin jo huolestua virtsarakon tulehduksestakin, mutta tilanne on onneksi tänään helpottunut. Ei enää pinnistelyä ja sisällekin vain yhdet pissat.

Niin, tänään sunnuntaina on sitten ollut masennus-päivä, eikä mikään huvita hauvelia. Lisäksi on ollut kuuma, joten Senni on käyttänyt päivän makoiluun ja nukkumiseen. Normaalistihan Senni kerjää minulta huomiota monta kertaa päivässä, nyt ei ollenkaan... (snif!) Leluilla ei myöskään ole nyt leikitty melkein viikkoon. Ruoka onneksi maistuu, siitä tiedän että siellä jossain hormonien alla on vielä se minun hauska pikku hauvelini, jonka haluan pian takaisin!

Juoksut masentaa.

3 kommenttia:

  1. Voi suloisuus <3

    Joo juoksut on masentavia, mutta odotappas valeraskautta! (Jos teille sellaista joskus tulee, kaikille ei) Meillä se aika vasta masentavaa onkin... Mutta eipä nuo juoksut kauaa kestä, kohta neiti on taas oma itsensä :)

    VastaaPoista
  2. Voi Senniä! <3

    Hassu juttu, mutta meidän westeillä ei juoksut ole koskaan aiheuttaneet oikein mitään vaivoja. Paitsi lenkillä ovat kyllä haistelleet kovasti ja myös merkkailleet ahkerasti. Mäyräkoira sitten, voi hih ja huoh! :D Hänellä juoksut masentaa ja raivostuttaa. Sisäsiisteys on vaihtelevasti katkolla ja kaikki vaikuttaa olevan huonosti. :D Hmm.., tunnistan vähän itseäni tuosta. Olenkohan oikeasti mäyräkoira? :D

    Empaattisia paijauksia Sennille ja emännälle pitkää pinnaa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommenteista, sympatiaa kaivataan. Viikonlopun kokemuksien pohjalta lisäsin sanomalehteä lattioille ja osasin odottaa, ettei asunto ole ehkä ihan kuiva iltapäivällä kun palaan töistä. Mutta tätä en osannut odottaa: sohvalla oli VIIDET pissat, ja sitä pissaa oli niin paljon, että osa oli valunut lattialle ja matollekin... ja kaikki muut lattiat ja sanomalehdet täysin puhtaana ja kuivina! Ei riitä sanat eikä talouspaperi nyt :D

      Poista