Polven tarina, osa 1

Senni ja Oscar päivää ennen tapaturmaa helmikuussa 2013

Kun Senni oli 4,5kk vanha, sain kokea ensimmäisen kerran mitä tarkoittaa olla huolissaan omasta koirastaan. Olimme vanhemmillani kylässä, ja päätin leikata heidän borderterrieri Oscarin kynnet. Sakset ja nami mukanani nappasin Oscarin syliin, ja istuin pöydän ääreen työtä tekemään. Namin laitoin tuttuun tapaan pöydälle, koska sen näkeminen motivoi Oscaria olemaan kiltisti operaation ajan.

Senni, jota äitini myös "valkoiseksi tornadoksi" on joskus kutsunut, haistoi tilaisuutensa tulleen. Neidin ahneuden olenkin jo maininnut olevan omaa luokkaansa... Senni syöksyi paikalle, ja yritti hypätä ruokapöydälle, jolla nami oli. Hyppy onnistui melkein, laskeutuminen ei sitten ollenkaan, ja Senni meni mukkelis makkelis.

En itse muista tilanteesta kuin sen miten näin Sennin putoavan. Äitini oli myös huoneessa, ja myöhemmin asiasta keskustellessamme hän sanoi Sennin myös ulvahtaneen alastulossa. Kun sain Oscarin kynnet leikattua, huomasin ettei Senni kävele normaalisti, vaan linkuttaa oikeaa takajalkaa. Oli sunnuntai-ilta, ja vaikka käyttämällämme eläinlääkäriasema Aistilla on 24h päivystys, en kuitenkaan lähtenyt viemään Senniä sinne. En halunnut olla hysteerinen, ja koiranpennut ovat melko joustavia, joten odottelin josko vaiva menisi yön aikana pois.

Kävely sujuikin paremmin maanantaina, mutta koska juostessa Senni edelleen nappasi takajalan kyytiin, eikä käyttänyt sitä, varasin tiistaille ajan Aistiin. Valitettavasti emme päässeet ortopedille, mutta omalle eläinlääkärillemme kyllä. (Sivuhuomautus; tehosterokotteen jälkeen hän sanoi, että seuraavan kerran eläinlääkäriin tarvitsee tulla vasta sitten yksivuotiaana rokotuksiin, ellei mitään satu. Tuolloin jo aavistin että Sennin kohelluksen määrällä tulemme tapaamaan jo aiemmin...) Senni rauhoitettiin ja jalka kuvattiin, ja eläinlääkärimme konsultoi vapaa-iltaansa viettävää ortopediäkin hoidosta. Ortopedi myös katsoi kuvat seuraavana aamuna vielä varmuuden vuoksi. Kuvista näkyi selkeä lihasturvotus, sekä pieni mahdollinen muutos polven kasvulinjassa verrattuna terveeseen jalkaan. Koska muutos oli niin pieni, että se saattoi johtua myös erosta jalan asennoista kuvattaessa, ei mitään korjattavaa löytynyt, ja hoidoksi määrättiin viikon kipulääkitys ja neljän viikon lepo, jonka aikana liikuntaa sai pikkuhiljaa lisätä. Ensimmäisellä viikolla sallittua oli vain ulos kantaminen tarpeille ja takaisin sisään. Lisäksi sanottiin, ettei toipumisen aikana saisi tulla uutta iskua.

Senni on 12 viikon iästä asti käynyt koirapuistossa, jonka merkityksen koiran hyvinvoinnille tajusi lepojakson aikana. Lepojakson aikana Senniä ei väsyttänyt ollenkaan, vaikka kuinka yritin keksiä hänelle virikkeitä. Ruokaa hän ei enää saanut kiposta ollenkaan, vaan kaikki oli lelujen sisällä ja usein vielä pakastettuna haasteen lisäämiseksi. Treenasimme temppuja 5-6 kertaa illassa, ja koitin kaikin voimin olla läsnä Sennin kanssa illat. Senniä polvi ei nähtävästi vaivannut, eikä kipulääkkeen lopetuskaan viikon jälkeen vienyt kävelyä huonompaan suuntaan, joten parantumista oli tapahtunut.

Kahden viikon jälkeen sanoin isälleni puhelimessa; "en näe enää mitään virhettä Sennin kävelyssä". Puoli tuntia tämän jälkeen Senni näki televisiossa tanskandoggin, hyökkäsi tätä päin ja putosi jälleen huonosti alas. Ontuminen alkoi uudelleen, ja olimme lähtöruudussa.