 |
| Minä ja Salli oltiin ihan sävy sävyyn, asusteita ja karvoja myöten. |
Minä pidän suurista koirista. Ei, minä pidän valtavista koirista. Nöffeistä, berhandilaista, tanskandoggeista ja mastiffeista. En ole kuitenkaan koskaan tuntenut yhtäkään valtavaa koiraa, mutta juhannuksena minulla oli ilo viettää aikaa mökillä Salli-irlanninsusikoiran kanssa. Ensikohtaaminen tällaisen koiran kanssa on ihan maaginen, kun pelkkä koiran olemus herättää kunnioitusta. Vaistomaisesti valtavaa koiraa lähestyy erilailla kuin hössöttävää pikkuista, kun koira on lähes samanpainoinen kuin itse.
Viime aikoina minusta on Sellan karvanlähdön myötä (mustaa karvaa vaaleassa asunnossani, voih) kuoriutunut aikamoinen siisteysfriikki, joten jättirotuhaaveet on siirretty sinne jonnekin hamaan tulevaisuuteen ja suurempaan asuntoon, koska lisääntyneen karvamäärän myötä useimmat isot koirat myös kuolaavaat runsaasti, ei tosin Salli.
Salli painoi 60 kiloa, mutta ihan kivasti mahduimme jakamaan vuodesohvan kolmisin; minä, Mies ja Salli. Senni & Sella eivät mökillä mukana olleet, mikä oli hyvä ratkaisu Sennin sairasloman huomioon ottaen. Jalka on parantunut hyvin, joten tästä tuskin jää mitään pysyvää vaivaa. Seuraavaksi odotellaankin sitten juoksuja, heinäkuussa pitäisi taas hormonien hyrrätä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti