
Lampaisiin pääsee tutustumaan lähemmin kahden katselupaikan kohdalta, jotka sijoittuvat aitauksen etelä- ja länsiosaan. Katselupaikoilla olevissa opastetauluissa annetaan ohjeita mm. lampaiden syöttämisestä ja varoitetaan aitauksen sähköaidasta.
Ei siis maksa mitään, ja lampaita pääsee katsomaan kosketusetäisyydeltä ihan luvan kanssa - koirat mukaan lukien. Käytöstavat on toki muistettava, ja ruokinnassakin on sääntönsä. Senni ja Sella olivat kuitenkin yhtä kiinnostuneita lampaista kuin lampaat niistä, ja tuttavuutta hierottiin ystävälliseen sävyyn.
Aikuisetkin koirat on välillä hyvä altistaa uusille kokemuksille ja asioille. Hurjin paikka mihin tytöt ovat joutuneet on ollut tulishow Kansalaistorilla, eturivistä katsottuna. Siihen verrattuna lauhkeat lampaat olivatkin ihan iisi juttu.
![]() |
Sella laskee; yksi, kaksi, kolme, neljä... |
![]() |
Valkoisilla on vähemmistökokous. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti