tiistai 25. maaliskuuta 2014

Räksyttävä pikkukoira

- Miksi olette tulleet tänne pentukurssille koiranne kanssa?
 - Haluaisin, että Senni murtaisi stereotypiaa räksyttävistä pikkukoirista, joita ei kouluteta.

Huh. Kovat oli tavoitteet 12-viikkoisen pennun kanssa. Ja hyvä että niitä oli, kyllähän Sennin käytöstä on kehuttu muun muassa fysioterapeutin luona. Mutta nyt on tapahtunut jotain, sillä Sennistä on tullut ulkona aivan mahdoton. Parissa viikossa. Kaikki chihuahuaa isommat koirat saavat kuulla kunniansa, olivat ne lähellä tai kaukana, ja ties mitä solvauksia Senni räksyttäessään niille huutelee.

Mitään erikoista ei ole tapahtunut, meidän kimppuun ei ole hyökätty eikä edes yritetty. Senni on vain saanut päähänsä, että näin tulee käyttäytyä. Haukkuessa Senni vetää itsensä oikein terrieri-kierroksille, eli minun on ihan turha huudella kieltosanoja, tai änkeä Sennin ja kohteen väliin; kohdetta solvataan kunnes ollaan tarpeeksi kaukana tai kohde katoaa näkyvistä. Koirapuistossa ei ole mitään ongelmaa, Senni on tullut toimeen ihan uusienkin koirien kanssa todella hyvin.

Lisäksi Senni jarruttelee, ja haraa neljällä tassulla vastaan etenemisyrityksilleni. Jos jätän vetämättä, jää koira tärkeän näköisenä haistelemaan ja tarkkailemaan ympäristöä, mutta olen yrittänut vain reippaasti valjaista vetämällä saada koiran taas liikkeelle, jottei tästä tule tapaa ja Senni päätä jatkossa tahtiamme. Tässä kohtaa tietysti on helppo ihmetellä, että miksi se koira noin käyttäytyy. Mutta sitten Victoria Stillwellin ääni kuuluu pääni sisältä, ja kysyy mitäs siellä hihnan toisessa päässä tapahtuu? Mitä minä teen toisin kuin ennen?

(Tähän kohtaan hehkulampun kuva pääni päälle)
Kontaktia! Treenejä on nykyään paljon vähemmän kuin ennen, sillä meillä on kahdenkeskistä aikaakin paljon vähemmän! Olen siis saattanut menettää auktoriteettiani, ja Sennin pitää mielestään puolustaa minua, raukkaparkaa. Tai tämä on ainakin oma hypoteesini. Ratkaisuksi olen nyt parina päivänä tehnyt kotitreenejä, ja varustautunut lenkeille nakinpaloin. Olemme tehneet ulkona paljon seuraamista ja muita käskyjä. Vieraiden koirien lähestyessä pysähdymme ja pyydän Senniä katsomaan minua, ja unohdamme tyystin ne ohittelijat. Tämä on toiminut todella hyvin, onneksi koirani on ahmatti...

Katsotaan kuinka meille käy, on nimittäin todella noloa olla siellä hihnan toisessa päässä, kun pienisöpövalkoinenhauveli päästää höyryjä ulos.

Kulmakunnan kauhu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti