Kun koirilla on ikäeroa 12,5 vuotta

Minua voisi kutsua vakiovieraaksi vanhempieni luona, joten yksi huolenaihe ennen Sennin tuloa oli se, kuinka meidän perheen koira Oscar ja minun uusi pentuni tulevat toimeen keskenään. Kuten viime viikolla kirjoitin, on Oscar elellyt aina ainoana koirana, ei liiemmin välitä muista koirista, eikä ole pentuaikojen jälkeen edes leikkinyt muiden koirien kanssa. Lisäksi suuri ikäero mietitytti, Oscarhan voisi ikänsä puolesta olla vaikka Sennin iso-iso-isoisä!

Sennin ja Oscarin tutustuttaminen aloitettiin minun luonani kun Senni oli ollut noin viikon uudessa kodissaan. Oscar oli kauhuissaan, ja Senni aivan innoissaan. Senni hyppi Oscaria vasten ja pyrki koko ajan nuolemaan Oscarin naamaa, kuten pennun kuuluukin. Oscar ei ollut tästä kovin otettu, mutta ei vihamielinenkään, ja pyrki jatkuvasti pakoon tai syliin voimakkaasti läähättäen. Onneksi Senni oli vielä niin pieni, ettei päässyt hyppäämään sohvalle, josta tulikin Oscarin turvapaikka. Parin lyhyen tapaamisen jälkeen vein Sennin vanhempieni kotiin, ja kotonaan Oscar olikin paljon rennompi. Sennillä oli isossa talossa niin paljon tutkittavaa, että sekin osaltaan auttoi tilannetta.

 

"Mitä ihmettä tuo pentu tekee minun taljallani...?"

Näissä ensimmäisissä tapaamisissa me ihmiset yritimme kovasti pysyä rentoina ja näyttää Oscarille, että tämä on ihan normaalia eikä ole mitään pelättävää tai suojeltavaa. Oscar huomioitiin aina ensin esimerkiksi ruokinnassa ja valjaiden pukemisessa, ja rauhallisesta käytöksestä kehuttiin kovasti. Oscar yllättikin meidät kaikki, ja sopeutui nopeasti siihen, että minun vierailuihini liittyy tästedes pieni valkoinen tornado. Ei Oscar Sennistä tykkää, mutta sietää kumminkin.

Senni puolestaan on rakastunut. Nyt kun Senni yltää Oscarin luppakorviin, se osoittaa tavatessa ja  innostuessaan rakkauttaan ottamalla Oscarin korvan suuhunsa, aivan kuin se ottaa ihmisiltä käsiä suuhun mussutettavaksi. Ei siis pure, mutta pitää hellästi kiinni. Pusuja jaetaan myös ahkerasti, ja Oscar koittaa niitä parhaansa mukaan väistää. Välillä noiden kahden meno näyttääkin ihan tanssilta, kun ne samassa tahdissa vaihtavat suuntaa ja Senni yrittää kyhnytä Oscarin kyljessä face-to-face kontaktia ylläpitäen. Muutaman kerran Oscar on saanut tarpeekseen ja ärähtänyt Sennille, mutta niinhän sen pitää mennäkin.

Mutta on yhteiselossa vaikeuksiakin, Senni ei nimittäin pidä jakamisesta. Tai no, pitää siihen suuntaan, että kaikki Oscarin syötävä on myös Sennin omaa... Alusta asti Senni on röyhkeästi komentanut Oscaria luovuttamaan luut ja muut herkut, ja Oscar herrasmiehenä lähti aina herkkunsa luota Sennin haukahduksen kuultuaan. Kunnes sitten Oscar keksi, että jos pysyy koko ajan liikkeessä, ei Senni voi tulla viereen huutamaan. Niinpä nykyään Oscar kulkee ympäriinsä luu suussa sivuilleen vilkuillen.

Ruokinta on myös ongelmallista, sillä Senni hotkii omansa Oscarin läsnäollessa alta aika-yksikön, ja suuntaa sitten suoraan Oscarin ruokakupille. Eikä haittaa yhtään, vaikka Oscarin pää olisi vielä kupissa, reippaasti vain ryöstöretkelle. Oscar-rukka ei näissä tilanteissa ole kuin kerran puolustanut omaansa, joten yleensä tarvitaan ihmisten apua estämään nämä tilanteet. Senni puolestaan puolustaa kaikkea omaansa hurjalla murinalla jos Oscar sattuu tulemaan liian lähelle, muttei ole koskaan ärähtänyt oikeasti, kunhan pelottelee.

Sennin metkuja katsellessa olemme muistelleet myös Oscarin pentuaikaa ja aika monesti joutuneet toteamaan, "ettei Oscar kyllä koskaan tuolla lailla tehnyt". Molemmat ovat valloittavia persoonia, kuten terriereiden kuuluukin! On mukavaa, että koirat pärjäävät hyvin keskenään, ja luottamus on jo edennyt sille tasolle, että koirat ovat saaneet jäädä keskenään vanhempieni kotiin meidän ihmisten käydessä jossain. (Tai niin kun minä sanon; olen jättänyt Sennin Oscarille päivähoitoon).