lauantai 6. heinäkuuta 2013

Tassut ilmaan, tonni täynnä!

Tämän blogin sivuja on nyt ladattu yli 1000 kertaa, en siis kirjoita vain omaksi ilokseni! Mukavaa, että jutuistamme on iloa muillekin, minulle tämä on edelleen mainio tapa purkaa ylimääräistä koirahössötystä.

Minulla on ollut jo kolme viikkoa kesälomaa, ja yksi viikko on vielä jäljellä. Olemme Sennin kanssa viettäneet lähes koko loman maaseudulla vanhemmillani, koska täällä on vain niin ihanaa. Sennillä on seuraa Oscarista, koiria voi pitää vapaana pihalla ja metsässä, ja ulkona oleilu on vaivatonta. Vaikka kaupungissa asummekin ensimmäisessä asuinkerroksessa, on siellä uloslähteminen kuitenkin aina jonkinlainen operaatio, ja minne tahansa menee, on lähellä aina muita ihmisiä ja eläimiä. Täällä maalla puolestaan on ihanan rauhallista, ja luonto alkaa ovelta. Tässä vähän meidän lomatunnelmakuvia:

Grillivahtina

Koiraihmisen viini (saa Alkosta, noin 13 euroa)
 

Neiti kesäheinä
 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti