keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Messari osa II - söpöimmät koirat

Koirattomana messuvieraana sain kiinni siitä tunteesta, joka minulla oli ennen vanhaan ennen omaa koiraa Messarissa käydessäni; voi miten ihania koiria, koiria, koiria, voisinkohan viedä osan niistä kotiin. Sennin myötä olen kyllä oppinut että kaikki koirat eivät näytä samalta kotiolosuhteissa kuin sinisillä kehämatoilla ravatessaan, mutta mitäpä tuosta. Näyttely on näyttely, ja sinne laittaudutaan, niin koirat kuin ihmisetkin. Vinkiksi kuitenkin sille bichon frise-kasvattajalle, että jos siistin näköinen ydinperhe haluaisi tutustua koiraasi, voi heille selittää ystävällisesti miksei siihen koiraan juuri sillä hetkellä saa koskea. Karjuminen ei ole kohteliasta, terveisin nimimerkki "sivustakatsoja".

Seuraavat koirat tarttuivat kameran muistikortille ja ansaitsevat tulla esitellyiksi:


Bichon frise. Kokenut kehäkettu otti messuhälinän rauhallisesti vaikka näennäisesti hänen lähellään ei näkynyt ketään emännäksi sopivaa henkilöä. Vähän vain kurkkaili lattian suuntaan, että joskos tästä uskaltaisi hivuttautua alas... Bichonista saa muuten aika makean näköisen, kun laittaa sille led-kaulapannan, koko koira tuntuu hohtavan neon-valoa! Meidän naapurissa on kaksi bichon-poikaa ja ne hohtavat syysillassa vihreänä ja sinisenä.



Berhandilainen. Juniorivoittajan tittelin lauantaina saanut koira jonotteli kuvauspisteelle jättirotujen rennolla asenteella, mihinkäs tässä on kiire. Koiralla oli todella kaunis kuviointi selässään, ja nuo tassut, oi miten ihanat. Joskus vielä minulla on tuon kokoluokan koira, ja opetan sillekin koiratanssia. Ja halaan sitä usein. Ja nukun sen kainalossa päiväunet, Sennin kanssa meillä on toisinpäin.


Mopsit. Rassukat oli jätetty kahdestaan häkkiin, ja etummaisella oli iso hätä omistajan perään, ja se haukkui tauotta. Taaimmainen kaveri vaikutti todella tympääntyneeltä seuralaiseensa. Ja kun kyykistyin ottamaan kaksikosta kuvaa, mitä tekee äänekkäämpi kaveri? Huomaa tilaisuutensa tulleen, ja hyppää välittömästi kaverinsa selkään humputtamaan. Tympääntyneen kaverin ilme on todella nöyryytetty, ja äänekäs oli vain että äkkiä, ota meistä NYT se kuva! Naurua pidätellen liukenin paikalta, vaikka noissa piiressä olisi varmaankin ollut normaalia kuvata näitäkin puuhia.



Maltankoira. Juu juu tiedetään, tykkään pienistä valkoisista koirista. Maltankoirista on muuten olemassa kiva blogi, Neljä jalkaa, karvat ja häntä, jossa on nykyään mukana myös kääpiövillakoira. Ja Malta on ihana paikka, olen käynyt siellä kerran ja haluaisin mennä toistekin.


Ja lopuksi, viikonlopun söpöin westie. Junioriluokassa kisannut Ebba, joka on samasta kennelistä kuin Senni. Kun olin kaksi päivää katsellut näitä tip-top-westejä, alkoi Senni vaikuttaa kovin epäsiistiltä, ja heti sunnuntai-iltana otin trimmausvälineet esiin ja koiran pöydälle. Ei kerrota kellekään, mutta saatoin ottaa jostain kohtaa vähän liikaa... Onneksi meidän seuraavaan näyttelyyn on vielä kuusi viikkoa aikaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti