keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

Maailman Voittajassa 113 westiä

...ja Senni on yksi niistä! Mukana on 58 narttua, eli meillä on 1/58 todennäköisyys voittaa Maailman Voittaja -titteli. Siis teoriassa. Hahaa, uskon enemmän yksisarvisiin kuin siihen että Sennistä tulisi MV. On vain mukava päästä mukaan, ei sitä joka vuosi kotikaupungissa järjestetä koiranäyttelyä, jossa on yli 21 000 koiraa. Tai noh, kolmasosa niistä on mukana lauantaina, eli suunnilleen saman verran kuin oli joulukuun Nordic Winnerissä yhtenä päivänä.

Samalla viikolla osallistumme myös Terriereiden erikoisnäyttelyyn sekä Westieiden erikoisnäyttelyyn, koska viime vuonna kumpikin jäi väliin minun nössöyteni vuoksi - ei muka oltu tapeeksi "hyviä". Neljän päivän sisällä on siis kolme näyttelyä. Turkin pitää tietysti olla kunnossa näin hienoissa tapahtumissa, joten olen trimmannut viimeisen kuukauden ajan lähes viikottain. Ja silti kasvattaja sanoo, että pitää ottaa karvaa irti rohkeammin! Kasvattaja tekeekin sitten loppusilauksen turkille, minulle on jäänyt ylläpito ja pohjatyöt.

Ja toki emännänkin pitää olla edustava, siksi hankin uuden violetin mekon. Väri on valittu puhtaasti siksi, että se saa toivottavasti Sennin näyttämään vieläkin valkoisemmalta. Nyt vain peukut pystyyn, ettei Senni pääse taas loukkaamaan itseään, ja sössi upeaa suunnittelmaani... Syksyn kalenterissa odottaa sitten vielä neljä näyttelyä ilmoittautumista, jos tuon supernäyttelyviikon jälkeen on intoa jäljellä, ja lisäksi tavoitteena on korkata Sellan kanssa mätsärit. Olenko minä nyt sitten sellainen koiranäyttelyihminen?

2 kommenttia:

  1. Huh! Melkoinen määrä westieitä! Tsemppiä teille kehään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos, sitä tarvitaan! Onneksi saadaan treenata vielä erkkareissa ennen isoa kehää.

      Poista