Lahti KV 22.3.2015

Senni ennen kehää ja puunausta - aika nätti tyttö noinkin.

Kieltämättä pieniä yhtäläisyyksiä tuohon alla olevaan painajaiseen oli eilisessä Lahden kansainvälisessä koiranäyttelyssä, jolla avasimme kevään näyttelykauden. Autoa ei saanut lähellekään Messuhallia, ja jouduin raahaamaan karavaania auton luota kohti määränpäätä. Vuoristoja ei ollut matkalla, mutta lahtelaiset eivät olleet vielä aloittaneet katujen hiekkojen keräämistä, joten aikamoista räminää ja puhinaa se eteneminen yksin trimmipöytäkärryn, tavaroiden ja koiran kanssa oli.

Kehä oli niin myöhässä, että aikataulujen kanssa ei sentään tullut ongelmaa, ja turkinlaittoon sain apua erittäin kokeneelta taholta, joten sekin stressi jäi kokematta. Senni olikin siis parhaimmillaan, mitä nyt juoksut ovat päällä toista viikkoa.

Tuomari oli suomalainen Tiina Taulos, ja meidän luokassa oli neljä narttua. Hauska yksityiskohta oli, että yksi näistä avoimista nartuista oli koira, joka melkein päätyi minun omistukseeni, ennen kuin tiesin Sennin olemassaolosta. Senni arvosteltiin viimeisenä, ja sitä ennen kaikki muut luokassa olivat saaneet EH:n. Tuomarin kanssa arviota teki harjoitusarvostelija, ja heti kun Sennin vuoro oli, kommentoi tuomari hänelle  että "no tässä näet miten tällä koiralla on ihan erilailla rintaa ja tavaraa rungossa" - jes. Koko meidän show meni tosi hyvin, Senni seisoi nätisti paikoillaan ja minä olin rento, liikkeetkin meni hyvin. Silti kehäsihteeri nosti sinisen lapun EH:n merkiksi, joten kilpailuluokkaan lähdettiin kaikki samalta viivalta. Senni siirrettiin kuitenkin nopeasti ykköspaikalle ja se oli sitten siinä, ei jatkoon. Hitsin hitsi. Arvostelu kuuluu näin:

Melko kookas, turhan pitkärunkoinen narttu, jolla erinomainen pigmentti. Kuono-osa saisi olla aavistuksen lyhyempi. Hieno rinta ja erittäin tilava ja hyvin kehittynyt runko. Hyvä häntä. Hyvä takaosa. Erinomainen karvan laatu. Hyvä pitkä askel. Kauniisti esitetty.

EH, AVK1

Haetaanpas tästä ne positiiviset puolet; tämä oli Sennin kolmas luokkavoitto peräkkäin, ja minun toimintani sai kiitosta. Sennistä en saisi millään lyhytrunkoisempaa, eli tehtiin kyllä kaikki mitä tehtävissä oli, ja tuomari arvosti eilen asioita jotka eivät olleet Sennin vahvuuksia. Ja onneksi päästään jo ensi lauantaina Turkuun kokeilemaan uudestaan.

Paras narttu-kehä käynnissä, Senniä ei voisi vähempää kiinnostaa.

Koiranäyttelypainajainen

Saavun näyttelypaikalle suuren messuhallin pihalle, jossa selviää ettei parkkipaikkoja ole enää jäljellä. Jostain ilmestyy mies, joka on jonkinsortin hyvänpäiväntuttu, ja hän kertoo olevansa töissä näyttelyssä. Hän ohjaa minut ajamaan henkilökunnan parkkiin johonkin kellariin. Jo siellä tiedän, etten tule koskaan löytämään takaisin tuohon halliin, tai saamaan autoani sieltä ulos. On kuitenkin jätettävä auto ja lähdettävä kohti kehää.

Siskoni löytyy jostain auttamaan minua, sillä minulla on tavaraa todella paljon. Meidän pitäisi löytää halli numero 11, ja halli toisensa jälkeen raahaan näyttelykärryäni hyvin epätasaisessa maastossa, aivan kuin messuhallin sisällä olisi vuoristo... Siskoni häviää jonnekin, jatkan matkaa yksin.

Halli kerrallaan etenen, ja näen hallista numero 8, että sen vieressä on kaipaamani halli numero 11. Olen ylittämässä niiden välistä rajaa, kun järjestyksenvalvonta tulee paikalle ja kieltää ehdottomasti kulkemasta siitä kohtaa. Olen jo pahasti myöhässä, ahdistus kasvaa. Minut ohjataan kiertämään toista kautta, ja tuohon reittiin sisältyy taas yksi vuori, sekä paljon jalkojeni alta pakenevaa mutaa.

Raahaan kärryä perässäni vuoren yli, kellosta huolehtien. Samalla Senni rupeaa pienenemään. Vihdoinkin saavun hallin numero 11 ovelle, sinne onkin todella hieno sisäänkäynti neon-valoineen ja kaikkineen. Kehien laidoilta tuttuja naamoja tulee minua vastaan, kertoen että heillä on jo kaikki koirat valmiina, he menevät nyt ulos tupakalle. Katson kellosta, että kehä alkaa 15 minuutin kuluttua, ja minun pitäisi vielä laittaa Sennin turkki kuntoon! Ahdistaa. Samalla huomaan, että yorkshirenterrierin kokoiseksi kutistueen Sennin korvat ovat menneet aivan ruskeiksi. Huomaan seinässä vesihanan, jonka alla voin pestä Sennin korvat. Jotenkin onnistun kuitenkin kastelemaan koko koiran hanan alla, eikä turkki ehdi enää kuivua, apua...

Tässä kohtaa onneksi heräsin.

Mimmit mättähillä

 

Kannatti rämpiä umpihangen läpi meidän salaiseen metsäpaikkaan, sillä metsässä oli jo mukavan kuivaa ja lumetonta. Viimeisestä vapaana juoksemisesta (jos koirapuistoa ei lasketa) olikin jo aivan liian kauan aikaa, jopa niin kauan että en tiennyt voinko täysillä luottaa koirien luoksetuloon. Mutta tuo huoli oli turha, sillä kalkkunaleike taskussa on varma vahviste "tänne"-käskylle.

Metsästynlain mukana koirat pitäisi pitää kiinni maaliskuun alusta lähtien, joten olimme metsäretkellä myös lainrikkojia, pientä lisäjännitystä siitä siis. Mutta vannon että metsän eläimiä ei vahingoitettu tämän retken aikana.

Senni kaivoi sammalmättääseen ison kolon ja tunki päänsä sinne. Onkalosta löytyi jotain aivan ihanaa, jota ei todellakaan jaettu Sellan kanssa. Mitä maasta löytyi, emme koskaan saa tietää, koska annoin Sennin nauttia saalistaan rauhassa.

Tässä kohtaa voisi muuten vähän mainostaa Markolta joululahjaksi saamaani objektiivia, 17mm 1:2.8 M.Zuikoa Olympus Peniin. Sopii sekä yleiskuviin että lähikuviin, ja kuvat ovat todella tarkkoja. Kaikki tämän postauksen kuvat on otettu sillä. Nyt kun minulla on sekä 45mm että tuo 17mm, niin tuntuu siltä ettei tarvitse vähään aikaan haikailla muita objektiiveja, ja kameran mukana tullut perusobjektiivikin on jäänyt tyystin käyttämättä.

Sanoiko joku "tänne"?

Kun olimme jo melkein päätepisteessämme, Senni hermostui. Se juoksi joka suuntaan haukkuen, ja oli todella levoton. Onneksi ei kuitenkaan uskaltanut lähteä luotani kauas, ja sain molemmat koirat kytkettyä hihnoihin. ...jonka jälkeen vasta tajusin mikä oli levottomuuden aiheuttanut - naapurin hevoset olivat tulleet aitauksessaan todella pitkälle metsään, ja olimme olleet aivan niiden vieressä koko ajan.

Hetken aikaa ihasteltiin näitä eläimiä yhdessä, ja hepatkin tulivat aitauksessaan aivan meidän luo. Lajienvälinen tervehdys oli koirien puolesta äänekäs, mutta tiedän naapurin hevosten tottuneen koiriin, joten käytin hetken hyödyksi ja yritin saada omat koirat rauhoittumaan, ja se meni ihan hyvin.

 Sellan ilme on paljonpuhuva, "m-m-mitä nuo ovat...?"

Arjen hetkiä: sisääntulo

Meidän laumassa on kaksi eri versiota sisääntulosta, riippuen siitä kuka on tullut koirien kanssa sisään. Jos lenkittäjä on ollut Marko, leikitään leikkiä Senni saalistaa. Sella-parka on tässä pelissä aina saalis, ja saa kimpuunsa olohuoneesta vauhtia asti hakeneen westien.


Jos taas minä tulen koirien kanssa sisään, muistaa Senni pennusta asti harjoitetun käytännön siitä, että eteisestä vapautetaan namilla. Tämä on ollut hyödyllinen taito, sillä näin kurainenkin koira pysyy kiltisti eteisessä paikoillaan, ja antaa minun rauhassa riisutua ulkovaatteista. Tämän jälkeen sitten tehdään tarvittavat tassujen putsaukset tai pesut. Jos taas minä unohdan antaa namin tässä tilanteessa puhtaalle koiralle ja säntään puuhiini koiraa huomioimatta, saatan viiden minuutin päästä löytää Sennin edelleen kököttämässä eteisen nurkasta namia odottaen. Rutiineista on pidettävä kiinni, tuumii Senni.

Arjen hetkiä: lautasen esipesutiimi

Heikkoina hetkinäni kaksi nappisilmää palkitaan intensiivisestä tuijotuksesta, ja karvalapset saavat maistaa että mitäs herkkua se emäntä onkaan syönyt. Tämän touhun ehdoton edellytys on sopuisa työnjako, mutta hyvin ovat musta ja valkoinen aina mahtuneet saman lautasen ääreen; toiselle vasen puoli ja toiselle oikea.

Pappa-Oscarin uudet sukat

Ongelmien ratkaisut ovat usein hyvin yksinkertaisia.

Reippaasti kohti 15-vuotissyntymäpäiviä kulkeva Oscar kulkee vanhempieni lakatuilla parkettilattioilla jo hieman liukastellen, kun lihasmassa ja nivelet ovat iän myötä hitaat ja jäykät. Myös nuoret neidit Senni ja Sella saavat vieraillessaan Oscarin tasapainon järkkymään fyysisesti, kun tahattomasti tönivät vanhaa herraa. Oscar on myös sellainen jaloissa hiippailija, joka saa välillä töytäisyjä myös ihmisten jaloista, kun koira on salakavalasti tullut jalkoihin, ja ihminen lähtee liikkeelle sitä huomaamatta.

Lapsena minulle laitettiin mummulassa aina liukusukat jalkaan etten vaan kaatuisi, ja nyt laitoin hyvän kiertämään; ostin Oscarille pari paria (vai nelikkoa?) liukusukkia. Eikä sukkien pidosta ole tullut edes vaikeaa, joko Oscar ei välitä tai huomaa niitä, tai sitten on vain mukavempaa kulkea ja nousta ylös sukat tassuissa.

Suosittelen sukkia lämpimästi kaikille pappa- ja mummukoirille.

Senni bloggaa

Rakkaat lukijat, emäntä on olevinaan kiireinen, joten nappasin sohvalla lojuneen läppärin tassuihini jakaakseni kuulumiset kanssanne.

Kotikolon tavaramäärä on kasvanut sadoilla ellei tuhansilla tavaroilla. Sella ja Marko aikovat pian anoa helsinkiläisyyttä jotta olisivat tasavertaisia minun ja emännän kanssa, ja sitä varten omaisuus tulee Vantaalta raahata rajan tälle puolen. Saatiin sentään vaihdettua sänky suurempaan samalla, joten loppuu se Markon valitus ahtaudesta - kyllä minulle kuuluu oma tyyny ihmisten välistä, olinhan sentään täällä ensin.

Viime viikolla tapasin velipuoleni Peetun ja pari uutta westiä Espoon westielenkillä. Kuljimme rinta rinnan, Peetu halusi varmaankin isoveljenä minua suojella ja tsempata. Emäntä otti Sellankin mukaan vaikka se onkin väärän värinen, sellainen itä-alamaan mustaterrieri varmaan.

Vähän aikaa sitten emäntä villiintyi ja osti meille uusia raakapullia. Ei ollut hyvää. Yritin osoittaa mieltä emännälle jättämällä kaiken ruoan kuppiin, myös ne hyvät osat. Sella ei ymmärtänyt tätä tehokasta manipulointikeinoa, vaan kävi aina syömässä nirsoillut ruokani. Eihän emäntä edes aluksi huomannut mitä yritin kertoa, ja jäin vielä nälkäiseksi! Nyt se paha vihreä lihapullapussi on vihdoin syöty ja syön taas kuppini tyhjäksi.

Emäntä on lisäksi ollut vitsikkäällä tuulella ja keksinyt minulle ja Sellalle toiset nimet; nyt meidät tunnetaan myös nimillä Senni Samantha ja Sella Sanelma. Että sellaista elämää meillä.

-Senni