Koiranäyttelypainajainen

Saavun näyttelypaikalle suuren messuhallin pihalle, jossa selviää ettei parkkipaikkoja ole enää jäljellä. Jostain ilmestyy mies, joka on jonkinsortin hyvänpäiväntuttu, ja hän kertoo olevansa töissä näyttelyssä. Hän ohjaa minut ajamaan henkilökunnan parkkiin johonkin kellariin. Jo siellä tiedän, etten tule koskaan löytämään takaisin tuohon halliin, tai saamaan autoani sieltä ulos. On kuitenkin jätettävä auto ja lähdettävä kohti kehää.

Siskoni löytyy jostain auttamaan minua, sillä minulla on tavaraa todella paljon. Meidän pitäisi löytää halli numero 11, ja halli toisensa jälkeen raahaan näyttelykärryäni hyvin epätasaisessa maastossa, aivan kuin messuhallin sisällä olisi vuoristo... Siskoni häviää jonnekin, jatkan matkaa yksin.

Halli kerrallaan etenen, ja näen hallista numero 8, että sen vieressä on kaipaamani halli numero 11. Olen ylittämässä niiden välistä rajaa, kun järjestyksenvalvonta tulee paikalle ja kieltää ehdottomasti kulkemasta siitä kohtaa. Olen jo pahasti myöhässä, ahdistus kasvaa. Minut ohjataan kiertämään toista kautta, ja tuohon reittiin sisältyy taas yksi vuori, sekä paljon jalkojeni alta pakenevaa mutaa.

Raahaan kärryä perässäni vuoren yli, kellosta huolehtien. Samalla Senni rupeaa pienenemään. Vihdoinkin saavun hallin numero 11 ovelle, sinne onkin todella hieno sisäänkäynti neon-valoineen ja kaikkineen. Kehien laidoilta tuttuja naamoja tulee minua vastaan, kertoen että heillä on jo kaikki koirat valmiina, he menevät nyt ulos tupakalle. Katson kellosta, että kehä alkaa 15 minuutin kuluttua, ja minun pitäisi vielä laittaa Sennin turkki kuntoon! Ahdistaa. Samalla huomaan, että yorkshirenterrierin kokoiseksi kutistueen Sennin korvat ovat menneet aivan ruskeiksi. Huomaan seinässä vesihanan, jonka alla voin pestä Sennin korvat. Jotenkin onnistun kuitenkin kastelemaan koko koiran hanan alla, eikä turkki ehdi enää kuivua, apua...

Tässä kohtaa onneksi heräsin.

Mimmit mättähillä

 

Kannatti rämpiä umpihangen läpi meidän salaiseen metsäpaikkaan, sillä metsässä oli jo mukavan kuivaa ja lumetonta. Viimeisestä vapaana juoksemisesta (jos koirapuistoa ei lasketa) olikin jo aivan liian kauan aikaa, jopa niin kauan että en tiennyt voinko täysillä luottaa koirien luoksetuloon. Mutta tuo huoli oli turha, sillä kalkkunaleike taskussa on varma vahviste "tänne"-käskylle.

Metsästynlain mukana koirat pitäisi pitää kiinni maaliskuun alusta lähtien, joten olimme metsäretkellä myös lainrikkojia, pientä lisäjännitystä siitä siis. Mutta vannon että metsän eläimiä ei vahingoitettu tämän retken aikana.

Senni kaivoi sammalmättääseen ison kolon ja tunki päänsä sinne. Onkalosta löytyi jotain aivan ihanaa, jota ei todellakaan jaettu Sellan kanssa. Mitä maasta löytyi, emme koskaan saa tietää, koska annoin Sennin nauttia saalistaan rauhassa.

Tässä kohtaa voisi muuten vähän mainostaa Markolta joululahjaksi saamaani objektiivia, 17mm 1:2.8 M.Zuikoa Olympus Peniin. Sopii sekä yleiskuviin että lähikuviin, ja kuvat ovat todella tarkkoja. Kaikki tämän postauksen kuvat on otettu sillä. Nyt kun minulla on sekä 45mm että tuo 17mm, niin tuntuu siltä ettei tarvitse vähään aikaan haikailla muita objektiiveja, ja kameran mukana tullut perusobjektiivikin on jäänyt tyystin käyttämättä.

Sanoiko joku "tänne"?

Kun olimme jo melkein päätepisteessämme, Senni hermostui. Se juoksi joka suuntaan haukkuen, ja oli todella levoton. Onneksi ei kuitenkaan uskaltanut lähteä luotani kauas, ja sain molemmat koirat kytkettyä hihnoihin. ...jonka jälkeen vasta tajusin mikä oli levottomuuden aiheuttanut - naapurin hevoset olivat tulleet aitauksessaan todella pitkälle metsään, ja olimme olleet aivan niiden vieressä koko ajan.

Hetken aikaa ihasteltiin näitä eläimiä yhdessä, ja hepatkin tulivat aitauksessaan aivan meidän luo. Lajienvälinen tervehdys oli koirien puolesta äänekäs, mutta tiedän naapurin hevosten tottuneen koiriin, joten käytin hetken hyödyksi ja yritin saada omat koirat rauhoittumaan, ja se meni ihan hyvin.

 Sellan ilme on paljonpuhuva, "m-m-mitä nuo ovat...?"

Arjen hetkiä: sisääntulo

Meidän laumassa on kaksi eri versiota sisääntulosta, riippuen siitä kuka on tullut koirien kanssa sisään. Jos lenkittäjä on ollut Marko, leikitään leikkiä Senni saalistaa. Sella-parka on tässä pelissä aina saalis, ja saa kimpuunsa olohuoneesta vauhtia asti hakeneen westien.


Jos taas minä tulen koirien kanssa sisään, muistaa Senni pennusta asti harjoitetun käytännön siitä, että eteisestä vapautetaan namilla. Tämä on ollut hyödyllinen taito, sillä näin kurainenkin koira pysyy kiltisti eteisessä paikoillaan, ja antaa minun rauhassa riisutua ulkovaatteista. Tämän jälkeen sitten tehdään tarvittavat tassujen putsaukset tai pesut. Jos taas minä unohdan antaa namin tässä tilanteessa puhtaalle koiralle ja säntään puuhiini koiraa huomioimatta, saatan viiden minuutin päästä löytää Sennin edelleen kököttämässä eteisen nurkasta namia odottaen. Rutiineista on pidettävä kiinni, tuumii Senni.

Arjen hetkiä: lautasen esipesutiimi

Heikkoina hetkinäni kaksi nappisilmää palkitaan intensiivisestä tuijotuksesta, ja karvalapset saavat maistaa että mitäs herkkua se emäntä onkaan syönyt. Tämän touhun ehdoton edellytys on sopuisa työnjako, mutta hyvin ovat musta ja valkoinen aina mahtuneet saman lautasen ääreen; toiselle vasen puoli ja toiselle oikea.

Pappa-Oscarin uudet sukat

Ongelmien ratkaisut ovat usein hyvin yksinkertaisia.

Reippaasti kohti 15-vuotissyntymäpäiviä kulkeva Oscar kulkee vanhempieni lakatuilla parkettilattioilla jo hieman liukastellen, kun lihasmassa ja nivelet ovat iän myötä hitaat ja jäykät. Myös nuoret neidit Senni ja Sella saavat vieraillessaan Oscarin tasapainon järkkymään fyysisesti, kun tahattomasti tönivät vanhaa herraa. Oscar on myös sellainen jaloissa hiippailija, joka saa välillä töytäisyjä myös ihmisten jaloista, kun koira on salakavalasti tullut jalkoihin, ja ihminen lähtee liikkeelle sitä huomaamatta.

Lapsena minulle laitettiin mummulassa aina liukusukat jalkaan etten vaan kaatuisi, ja nyt laitoin hyvän kiertämään; ostin Oscarille pari paria (vai nelikkoa?) liukusukkia. Eikä sukkien pidosta ole tullut edes vaikeaa, joko Oscar ei välitä tai huomaa niitä, tai sitten on vain mukavempaa kulkea ja nousta ylös sukat tassuissa.

Suosittelen sukkia lämpimästi kaikille pappa- ja mummukoirille.

Senni bloggaa

Rakkaat lukijat, emäntä on olevinaan kiireinen, joten nappasin sohvalla lojuneen läppärin tassuihini jakaakseni kuulumiset kanssanne.

Kotikolon tavaramäärä on kasvanut sadoilla ellei tuhansilla tavaroilla. Sella ja Marko aikovat pian anoa helsinkiläisyyttä jotta olisivat tasavertaisia minun ja emännän kanssa, ja sitä varten omaisuus tulee Vantaalta raahata rajan tälle puolen. Saatiin sentään vaihdettua sänky suurempaan samalla, joten loppuu se Markon valitus ahtaudesta - kyllä minulle kuuluu oma tyyny ihmisten välistä, olinhan sentään täällä ensin.

Viime viikolla tapasin velipuoleni Peetun ja pari uutta westiä Espoon westielenkillä. Kuljimme rinta rinnan, Peetu halusi varmaankin isoveljenä minua suojella ja tsempata. Emäntä otti Sellankin mukaan vaikka se onkin väärän värinen, sellainen itä-alamaan mustaterrieri varmaan.

Vähän aikaa sitten emäntä villiintyi ja osti meille uusia raakapullia. Ei ollut hyvää. Yritin osoittaa mieltä emännälle jättämällä kaiken ruoan kuppiin, myös ne hyvät osat. Sella ei ymmärtänyt tätä tehokasta manipulointikeinoa, vaan kävi aina syömässä nirsoillut ruokani. Eihän emäntä edes aluksi huomannut mitä yritin kertoa, ja jäin vielä nälkäiseksi! Nyt se paha vihreä lihapullapussi on vihdoin syöty ja syön taas kuppini tyhjäksi.

Emäntä on lisäksi ollut vitsikkäällä tuulella ja keksinyt minulle ja Sellalle toiset nimet; nyt meidät tunnetaan myös nimillä Senni Samantha ja Sella Sanelma. Että sellaista elämää meillä.

-Senni

Turku Top Dog Show 25.1.2015

Vuoden 2015 näyttelyt alkoivat meidän osalta tänään Turussa. Eihän me ennen olla näin pitkiä (2 h / suunta) näyttelymatkoja tehty, mutta tänä vuonna laitetaankin vitosvaihde silmään, ja otetaan ihan pikkuisen enemmän tosissaan nämä missikisat, ei kuitenkaan liian vakavasti.

Koska viime näyttelystä oli melkein neljä kuukautta, oli minulla väkisinkin vähän perhosia vatsassa. Jo ennen kehän laidalle pääsyä olimme selvinneet kahdesta esteestä, sillä Turun keskustassa navigaattori tilttasi (taas kerran) ja heti messukeskuksen aulassa Senni oksensi tyhjänvatsanlaatan kaiken hulinan keskelle. Whupsista.

Tuomari oli unkarilainen Attila Czeglédi. Meidänhän piti tavata tämä mies jo joulukuun 2013 Helsingin Messarissa, mutta tuomarimuutoksen vuoksi tapaamisemme tuolloin estyi, ja tilalle annettu brittituomari antoi Sennille silloin kaikkien aikojen ensimmäisen ERIn.

Mutta se siitä, tänään oli paitsi tämän vuoden ensimmäinen näyttely, niin myös Sennin ensimmäinen avoin luokka, eli 2-7-vuotiaat. Tässä luokassa oli neljä koiraa, ja me olimme luokan viimeisiä. Kehään mennessä Senni kulki kuono maassa ja oli ihan omissa maailmoissaan, näin jo sieluni silmin miten homma tulee päättymään... Mutta kas, kun Senni oli kopeloitu pöydällä ja oli aika liikkua, Senni sai jonkin hurjan spurtin, ja käytännössä esitti itse itsensä! Minulle jäi tsempparin ja perässäkulkijan rooli, kun neiti kulki ylväästi pää pystyssä edelläni. Niinpä kehäsihteeriltä nousi punainen lappu, ja Senni oli erinomaiseksi todettu.

Siitä sitten juostiin rivin jatkoksi kilpailuluokkaan, johon oli tiensä selvittänyt kolme narttua. Tuomari kävi vielä katsomassa jokaista läheltä, ja vihelteli koirille saadakseen oikeat ilmeet esiin. Sitten hän tuli luokseni, ja olin varma että meidät kätellään tässä kohtaa ulos, kiitos ja hei... Eikun mitämitämitä, hänhän näytti meille rivin ensimmäistä paikkaa! Napattiin siis Sennin kanssa paalupaikka, ja sitten lähdettiin vielä ryhmänä näyttämään koirien liikkeet tuomarille ympäri kehää. Ja miten Senni liikkuikaan, voi miten ylpeä olin tuosta pienestä show-tähden alusta, taisi olla mieluisaa mennä ensimmäisenä. Kierroksen jälkeen tuomari pysäytti meidät "3"-kyltin kohdalle, ja ehdin taas ajatella, että nyt pudottiin sitten takaisin pronssille, kiitos ja hei... Ei vaiskaan, tuomari halusi vielä kopeloida Senniä ja toisena ollutta koiraa, ja sen jälkeen osoitti meille ykköspaikkaa. Ykköspaikkaa! Avoimessa! OMG!

Riemu oli kuitenkin vain hetkellistä, sillä ennen kuin ehdin edes ajatella sitä ihanaa vaaleanpunaista ruusuketta jonka SA olisi meille taannut kotiin viemisiksi, ilmoitti kehäsihteeri, ettei kukaan luokan koirista saa SA:ta.  Siis ei kukaan? Saako näin edes tehdä? Oliko tämä nyt tässä? Ja siinähän se oli, ei ollut enää menemistä paras narttu-kehään tällä tuloksella.

Jäi siis hyvin ristiriitaiset tunnelmat, sillä tavoitteena meillä oli SA, mutta luokkavoitosta useamman koiran luokassa en ollut edes unelmoinut KV-näyttelyssä.

Tässä vielä tuomarin mietteet Sennistä tänään:

Strong bitch. Nicely headed. Excellent neck & shoulders. Good forechest. Nice ribcage. Correct tailset. Correct rear anglulations. Grooming should be better. Good reach & drive, a bit soft topline.