Järven jäällä

Olen töissä meren rannalla, ja haikeasti talvisin ikkunan takaa katsellut ihmisiä ja koiria, jotka nauttivat aurinkoisista kevätpäivistä jäällä kirmaillen. Sennin tultua elämääni aloinkin odotella hyviä kantohankia, jotta pääsisimme mekin nauttimaan tuosta väliaikaisesta ulkoilumaastosta.

Valitettavasti Senni loukkasi polvensa helmikuussa, joten liikuntaa oli rajoitettava rajusti monien viikkojen ajaksi (ja rajoitetaan yhä). Koska talvi ei kuitenkaan näyttänyt vetäytymisen merkkejä vielä pääsiäisenäkään, kävimme muutamana päivänä järven jäällä kävelemässä. Senni sai kirmata vapaana ja mukana oli myös Oscar-herra 13-v, joka hänkin jaksoi yllättävän hyvin. Muu perheeni nautti jäästä suksien päältä, mutta minulle oli parasta köpötellä kahden koiran kanssa auringon paistaessa. Kannatti odottaa!

"Vahdi sä oikeaa puolta, mä vasempaa"

Pieni kulkija

Jäällä kulkiessa oli myös hyvä tilaisuus harjoitella luoksetuloa, sillä poikkeuksetta minä havaitsin muut kulkijat koiria ennen. Senni ei kuitenkaan hätkähtnyt hiihtäjistä eikä pilkkijöistä, ja pysyi hyvin mukanani. Hätätilanteita varten minulla oli taskussa pieni vinkuva pupu-lelu, mikäli "tänne"-huudot eivät riittäneet. Autoin pupulla myös erästä mäyräkoiran emäntää, jonka koira ei vapaaksi päästyään olisi enää millään suostunut palaamaan emännän luokse.

Ainoa kerta, kun Senni ei totellut käskyjäni oli, kun hän hoksasi saaresta vanhan leirin ja nuotion. Sinne siis ruoan tuoksun perässä, mutta onneksi retkeilijät olivat jättäneet jälkeensä vain banaaninkuoria.
 

Vinkulelu eli turvavyö.