perjantai 10. tammikuuta 2014

Syy, seuraus ja Sella

Pimeänä marraskuun iltana minä ja Senni matkustimme naapurikaupunkiin. Siellä meitä odottivat Mies ja koira, ja oli tapahtumassa sosiaalinen tapahtuma nimeltä sokkotreffit. En ollut ennen ollut sokkotreffeillä, joten Senni oli tervetullut tuki hihnan päässä. Pientä lisämaustetta toi tosin pelko siitä, että mitäs jos ihmiset tuleekin toimeen ja koirat ei... Mutta näin ei onneksi kaikki tykkäsivät toisistaan, ja tämä tarina jatkuu edelleen.

Sosiaalinen elämä on vienyt paljon aikaa, ja on siis syynä siihen, ettei meidän kuulumisia ole nettimaailmassa enää niin usein ollut. Miestä ei täällä nyt esitellä, mutta koiran esittelyyn on pyydetty ja saatu lupa. Saanko siis esitellä; Sella.




Sella on Senniä vain kolme kuukautta vanhempi sekarotuinen narttu. Sella on todella kiltti ja iloinen, eikä hauku. Tai ei ainakaan vielä, sillä Senni yrittää kovasti opettaa Sellalle rapun vahtimista... Sellan isä on japaninpystykorva, ja äiti on mielenkiintoinen neljän rodun sekoitus (mäyräkoira, havanankoira, jack russel ja tiibetispanieli). Geeneissään Sella kantaa siis viittä rotua. Onneksi mukana on vähän terrieriäkin, antamaan Sennille vastusta. Kertaakaan tytöt eivät ole tapelleet, vaan ovat tulleet toimeen yhtä hyvin kuin isäntänsä ja emäntänsä.

Blogimme on nyt siis muuttunut mustavalkoiseksi.



2 kommenttia:

  1. Siis, APUA, miten ihanaa!! ♥ Mähän olen sellainen super-romantikko ja rrrrrakastan tällaisia tarinoita! Onnea teille kaikille neljälle, että olette löytäneet toisenne!! ♥

    Ja hei - SENNI ja SELLA - whaaat!?!? Todellinen 'match made in heaven'! Blogin muuttumisesta mustavalkoiseksi > GIANT 'thumbs up'!

    PS. Mun tosi hyvä ystävä tapasi miehensä aikoinaan sokkotreffeillä. Yhteisiä vuosia on heillä takana jo yli kymmenen ja lapsiakin pyörii jaloissa kolme kpl. :)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kerrankin joku tajusi tuon tyttöjen nimien taian, lähes kaikki tuttuni on vaan pyöritelleet silmiään, kun olen siitä hihkunut... Kiitos! :D

      Poista