Tuulos RN 3.10.2015

Meidän näyttelyvuoden 2015 viimeinen näyttely oli kuun alussa Tuuloksessa. Näyttely on siitä erikoinen, että se järjestetään kauppakeskuksen parkkihallissa - se ei siis sovellu heikkohermoisille koirille. Tai no, ei heikkohermoisille omistajillekaan, sillä tila on melko kaikuva, ja koirien haukunta on muita näyttelyitä paljon korviinkuuluvampaa.

Koko vuosi ollaan nautittu varsin harvalukuisista osallistujamääristä westeissä, mutta Tuuloksen vetovoima oli houkutellut 23 ilmoittautumista rotuun, vaikka kyseessä oli vain ryhmänäyttely. Oli siis jo ennakkoon selvää, ettei niitä muotovaliobileitä päästäisi juhlimaan vielä tällä kertaa, koska noin isoon joukkoon mahtuu aina niitä parempia narttuja.

Meidän parkkipaikka oli juuri puitu viljapelto. Onneksi ei ollut satanut lähiaikoina. 18 kilon painoisen pöydän + muun kuorman vetäminen parkista näyttelyalueelle ballerinat jalassa oli taas jonkinmoinen suoritus. Parkki oli kuitenkin ilmainen, joten siitä plussaa järjestäjille (onko jotenkin hullua iloita siitä, että sain pysäköidä autoni ilmaiseksi pellolle???).

Sennin avoimeen luokkaan oli ilmoitettu kahdeksan narttua, joista kuusi tuli paikalle. Tuomari Juta Haranen arvioi kaikki erinomaisiksi, joten kaikki jatkoivat kilpailuluokkaan. Sennin esiintyminen meni ihan nappiin, koira oli sopivan nälkäinen ja kiukkuinen, ja valmis tekemään töitä tonnikalanamiensa eteen. Kilpailuluokassa se jopa kipitti edelleni, esittäen itsensä itse. Suoritus palkittiin kolmannella sijalla sekä SA:lla! SA:t on meille olleet todella tiukassa tänä vuonna, siispä en ole koskaan ennen juhlinut kolmatta sijaa niin paljon kuin tuolla. Paras narttu-kehässä ei enää sijoituttu neljän parhaan joukkoon, mutta tällä tuloksella Tuuloksesta oli mukava taputella näyttelykausi pakettiin.

Tässä tuomarin arvio Sennistä:

Hyväntyyppinen narttu, feminiininen ilme ja hyvät korvat ja silmät, pigmnetti ja hyvä kirsu. Hyvä rintakehä ja luusto. Vahva selkä. Liikuu hyvällä askeleella. Esitetään hyvin. Hyvä temperamentti.

ERI SA AVK3

Tämä oli muuten ensimmäinen kerta, kun Sennin arvosteli toiseen kertaan sama tuomari. Jos haluat lukea, mitä Haranen sanoi Sennistä helteisessä Järvenpäässä puolitoista vuotta sitten, klikkaa tänne.

Senni-koira polvitohtorilla

Viime viikolla kannoimme kortemme kekoon westieiden terveystutkimusten suhteen, ja osallistuimme Westiekerhon järjestämään silmä- ja polvitarkastuspäivään yhdessä noin 30 muun koiran kanssa. Myös muun rotuiset olivat tervetulleita, sillä westieitä ei ollut tarpeeksi paikalla. Ymmärrän kyllä, että useimpien kotikoirien (eli sellaisten koirien, joiden ei ole tarkoitus jatkaa sukua tai joilla ei harrasteta) omistajia tällaiset eivät kiinnosta, mutta rodun kannalta olisi tietysti aina kannattavaa saada mahdollisimman suuri osuus koirista tarkastettua.

Omistajien piti täyttää tarkasti kaavakkeet, koirien pupillit laajennetiin tipoilla, ja sitten koira kerrallaan tarkistettiin mikrosirut, ja päästiin eläinlääkärin ronkittavaksi. Tuloksen sai kuulla heti: tällä koiralla kaikki priimaa. Sennin polvet eivät siis luksoidu, eikä silmissä ole perinnöllisiä silmäsairauksia. Huojentava tulos sinänsä, että pentuna Sennillä oli useiden kuukausien ajan ongelmaa toisen takajalan polven kanssa tapaturman vuoksi, mutta polvesta on tästä huolimatta kasvanut vahva ja oikearakenteinen. Ja kyllähän sillä kelpaa Sellan kanssa juosta, kuten kuvasta näkyy.

Kolmas vuosirengas

Aleksis Kiven päivänä (10.10.) syntynyt Senni täytti eilen kolme vuotta.

Kaksivuotiaan Sennin kanssa saimmekin paljon aikaan:
- kaksi vara-sertiä ja yhden sertin
- Westietempauksen vsp-tuloksen
- opimme ketjuttamaan temppuja ja tekemään töitä paremmalla vireellä
- ensimmäinen koiratanssikoreografia
- hellittelyä ja leikkiä on nykyään joka päivä, Senni on alkanut hakea huomiotani
- rakenteellisesti terve vuosi, ei yhtään venähdystä tai ontumista!
- uusia ystävyyssuhteita niin koiriin kuin ihmisiinkin

Senni, ihana ja kaunis koirani, et koskaan päästä minua helpolla, ja hyvä niin. Toivottavasti meillä on yhteisiä ja onnellisia vuosia vielä toistakymmentä.

Köh köh ja kalenteri uusiksi

Viime viikonlopun piti olla pitkästä aikaa Sennin Superviikonloppu. Lauantaille Senni oli ilmoitettu Hyvinkään ryhmänäyttelyyn, ja sunnuntaille koiratanssin möllikisoihin (mölli=epäviralliset). Suunnitelmissa oli esittää erikoisnäyttelyn tirehtöörinumero pienellä parannuksilla, sillä jos selvittiin siitä koiranäyttelyssä, selvitään siitä varmasti myös kisa-olosuhteissa (koska Senni ei voi sisätiloista karata, heh).

Suunnitelmat menivät kuitenkin uusiksi, kun syyskuun alussa kumpikin meidän koira sairastui kennelyskään. Ja koska yllättävän moni koiratuttumme ei tiennyt mikä se on kun ulkoillessa huutelin muille koirakoille että älkää tulko moikkaamaan, meillä on kennelyskä, niin tässä pähkinänkuoressa kennelyskä, olkaa hyvä:
- virusperäinen, kuin koirien flunssa
- rokote antaa jonkin verran suojaa, mutta ei kaikkia tyyppejä vastaan (vrt. influenssa-rokote)
- jos koiran yleiskunto hyvä, ei tarvita eläinlääkäriä, vain lepoa
- oireet kuin flunssassa, yskää, nuhaa, kuumeilua
- itämisaika noin viikko - 10 päivää
- oireiden päättymisen jälkeen suositellaan vielä kahden viikon karenssia muista koirista tartuntavaaran vuoksi

Eli ei kuolemanvaarallista, mutta supertarttuvaa. Me tapasimme naapurin oireettoman Kukan yhtenä maanantaina, kun Kukalla ilmeisesti jo oli tuo virus, ja keskiviikkona Kukka alkoi yskiä. Mekin lopetimme kaikki koirakontaktit saman tien tämän kuultuamme, mutta tartunta oli jo saatu, ja seuraavan viikon tiistaina sairastui Sella, ja torstaina Senni. Meillä tytöt jakoivat oireet puoliksi; Sella otti yskän ja Senni nuhan.

Koska paheksuisin suuresti, jos joku muu olisi tässä tilanteessa vienyt koiran muiden koirien ilmoille, oli pakko jättää nämä kaksi menoa väliin, vaikka Senni olikin jo oireeton. Tämä oli kuitenkin vasta ensimmäinen kerta tänä vuonna kun näin käy, joten pitää olla onnellinen ettei kyse ollut mistään vakavemmasta. Tuleehan noita kisoja!

Senni lähettämässä tavaraa HESYlle.

Yllättävä kotiviikonloppu oli sitten käytettävä hyödyllisesti, ja jatkoin suurella tarmolla alkuviikosta aloittamaani Konmari-siivousta. Jos tuntuu, että koti kaipaa uutta henkeä ja aina on vähän liian sotkuista, kannattaa tutustua kirjaan Marie Kondo: Konmari - Siivouksen elämänmullistava taika. Meiltä on lähtenyt nyt tavaraa ja vaatetta kierrätykseen tai roskiin kuusi IKEA-kassillista, neljä mustaa jätesäkillistä ja yli kymmenen muovipussillista! Eikä poisheittäminen ole ollut vaikeaa, päin vastoin olo vain kevenee. Kirjassa on myös ohjeet jäljelle jääneiden tavaroiden säilömiseen, ja meillä koti alkaa tuntua kuin uudelta!

Kaikkea ei viitsi heittää roskiin (vaikka tämä projekti tarvitsee kuulemma tehdä vain kerran elämässä), joten halusin lahjoittaa hyväkuntoista tavaraa ja vaatetta myös hyväntekeväisyyteen. Kohteeksi keksin Helsingin Eläinsuojeluyhdistyksen. Lahjoitin heille kirpputorilla myytävää tavaraa ja vaatetta toiseen pisteeseen. Toiseen paikkaan vein vanhoja lakanoita ja pyyhkeitä huostaanotetuille eläimille alustoiksi, sekä koiranruokaa, leluja ja ulkoiluvälineitä. Jos kiinnostus heräsi, täältä saa lisätietoa lahjoittamisesta.

Kesäkuvia kännykästä

Syyskuu. Tuonkin nyt kesäisen tuulahduksen menneestä kesästä niin,
kuin kännykkäni kamera sen on ikuistanut!

 Kärpänen häiritsi Sennin poseerausta.

 Tässä asetelmassa vietettiin paljon aikaa; minä luen kirjaa,
ja Senni chillaa tuolin alla. Tänä kesänä meni myös luotto Sennin pihalla pysymiseen, siksi punainen lieka...

 Valmistautumista koiratanssiesitykseen,
äitini teki tirehtööritakin vanhasta lakanakankaasta käyttäen mallina tuota punaista jakkua.

 Turun näyttelyssä oli kaljateltta, mikä sattui sopivasti kun meidän piti odotella ryhmäkehiä noin neljä tuntia! Sain nauttia rauhassa yhden omenasiiderin SERT- ja ROP-pokaalien seurassa, Senni söi samalla pöydän alla kanatikkuaan

 Senni nautti usein parvekkeella auringonpaisteesta. Ja kun tuli liian kuuma, siirtyi sohvan alle vilvoittelemaan.

Muutamana päivänä oli tänä kesänäkin niin kuuma, että westien kone piti viilentää märällä pyyhkeellä.

Sellan perus-nukkuma-asento.

Senni käyttää aina maalla Oscarilta jääneitä valjaita.

Sain ystävältäni ihanan avaimenperän.
Mummuni  jopa kysyi, koska hän oli ehtinyt napata noin hienon kuvan Sennistä, hih.

 Mikään ei ole niin kiinnostavaa, kuin ruoanlaitto.

Kesäprojektina koiratanssia westie-erikoisnäyttelyyn

Tammikuisen koiratanssikurssin jälkeen syntyi muutaman henkilön toimesta ajatus tehdä westiemäinen koiratanssiesitys rodun erikoisnäyttelyyn elokuun 15. päivä. Minua ei ollut vaikeaa suostutella tähän projektiin mukaan, sillä juuri tällaisia ennenkokemattomia juttuja on ollut Sennin kanssa mahtavaa tehdä. Ei sitä tässä aikuisen elämässä enää monessa kohtaa jännitä niin, että mahaa vääntää.


Show koostui kahdesta palasta; näyttelyn alussa olevasta viisiminuuttisesta avausnumerosta, ja näyttelyn puolivälissä olevasta noin 15-minuuttisesta Westie-sirkuksesta, jossa jokaisella oli soolo (ja koiratanssikonkari-Sallalla monta sooloa).

Ryhmämme, johon kuului yhteensä viisi naista ja kahdeksan westietä, kokoontui kesän aikana kahdesti. Kilometrejä välillämme oli suuntaan jos toiseenkin melkoisesti, aikataulujen yhteensovittamisen haasteista puhumattakaan. Yhteistreeneissä keskityttiin avausnumeron harjoitteluun, jossa olimme kaikki mukana yhtä aikaa. Soolot kunkin tuli harjoitella esityskuntoon itse, ja sitten niitä vain vähän hiottiin yhdessä. Sosiaalista mediaa hyödynnettiin suunnitteluvaiheessa toki myös, Facebookin viestiketjussamme on 300 viestiä. Miten sitä ennen pärjäsi ilman tällaisia apuvälineitä?

Vaatetus on tärkeä osa koiratanssiesityksiä oikean tunnelman ja teeman luomiseksi. Omasta sirkustirehtöörin takistani kiitän ompelutaitoista äitiäni, joka alkuhämmennyksen jälkeen sai hyvin kiinni ideastani ja teki takin alusta loppuun, vanhaa lakanakangasta hyödyntäen.

Sennin kanssa harjoittelimme kotona niin kauan, että minä osasin koreografian, ja show'n lähestyessä harjoittelimme myös ulkotiloissa, esimerkiksi tyhjässä koirapuistossa. Suurin huoleni (vanhana zumba-konkarina) ei ollutkaan muistanko koreografian, vaan kuinka Senni pysyy mukanani täysin rajaamattomassa ympäristössä, jossa on paljon yleisöä, muita koiria ja kaiken maailman ärsykkeitä.

No miten esitys sitten meni?
Avausnumerossa jouduin yllättymään kolmesti. Ensin siitä, että heti alkutahdeista Senni teki kaiken mitä pyysin. Sitten siitä, että yleisö ihan villiintyi, ja lähti taputtamaan rytmissä käsiään yhteen. Ja viimeinen yllätys oli, että Senni piti tätä taputusta hyvin arveluttavana käytöksenä, lopetti oman tekemisensä ja säntäsi pusikkoon. Onneksi kovin kauas ei uskaltanut vieraassa paikassa, vaan juoksi takaisin jalkoihini, mutta siinä vaiheessa meidän osuus tanssista oli jo ohi.

Westie-Sirkuksen alkaessa pyysimmekin yleisöä taputamaan Sennille vasta ohjelman lopussa, ja minun oli vain luotettava koiraan. Ilman rytmikästä taputusta Senni saikin tehtyä ohjelmamme alusta loppuun kanssani todella hienoon, Sennin kissamaiseen tyyliin. Kokonaisuutena esitys ainakin voitti yleisön puolelleen, vaikka kaikki ei mennytkään niin, kuin me taiteilijat olimme suunnitelleet.

Projekti oli ikimuistoinen, ja teki todella hyvää minun ja Sennin väliselle suhteelle, koska tuli treenattua niin paljon, ja ilmeisesti ihan oikeaan suuntaan. Esityksessähän pystyin palkkaamaan Senniä nameilla, toisin kuin kisoissa voi tehdä, mutta eipä olisi vielä vuosi sitten onnistunut tehdä neljää-viittä temppua putkeen ilman palkkaa niin kuin nyt. Kannatti lähteä mukaan!

Eläköön Koirat ja Victoria Stillwell

Kymmenisen vuotta sitten keskiviikot olivat kultaa. TV2:lta tuli silloin lempiohjelmani Koirani vai minä  (It's me or the Dog), ja linnoittauduin lapsuudenkotini takkahuoneeseen tuota ohjelmaa rauhassa katsomaan. Olin aivan myyty Victoria Stillwellin koulutusmetodeille ja hänen persoonalleen, ja opin todella paljon koirista tuon ohjelman kautta.Victoria osaa pukea sanoiksi juuri sen, millainen ihmisen suhde koiriin minunkin mielestäni pitäisi olla.

Stillwell kävi kolmisen vuotta sitten pitämässä luennon Suomessa, mutta tuolloin en valitettavasti päässyt paikalle. Alkuvuonna HauHau sitten ilmoitti hänen olevan pääesiintyjä tämän viikonlopun Eläköön Koirat! -tapahtumassa Olympiastadionilla, joten sain uuden mahdollisuuden. Kun lippujen hinnatkin tällä viikolla puolitettiin, oli vain mentävä, vaikka minua olisi tänään tarvittu myös muualla. Ja päätös oli  oikea, show oli ihana!

Jouduin jopa yllättymään omasta reaktiostani showssa näytettyyn videoon, johon oli kerätty palasia tuosta vanhasta lempiohjelmastani - olin liikuttunut. Eikä video siis sisältänyt mitään nyyhkykohtia, vaan oli jopa hauska. Oli vain niin mukavaa olla kuuntelemassa Stillwelliä. Yli kolmen tunnin luennon sisältö oli monipuolinen, eikä tässä jälkihöyryissä edes pysty sisäistämään mitä kaikkea tuli nähtyä ja kuultua. Mukana oli niin suomalaisia demokoiria, videoita tulevasta nettisarjasta, asiaa koirien aisteista ja koulutustavoista, kuin kettuilua Cesar Milanillekin! Ja paljon paljon muuta.

HauHau oli avannut omat myyntipisteensä jo tänään perjantaina, viikonloppuna myyjiä tulee kuulemma vielä paljon enemmän. Ja eihän niitä tarjouksia voinut ohittaa... Harmi etten ollut omalla autolla liikenteessä, ostosten määrä oli mitoitettava käsien kantokyvyn mukaan. Lippua hankkiessa olin maksanut muutaman euron lisää, ja ostanut lipun johon kuului 20 euron arvoinen tuotepaketti HauHaun tuotteita. Paketti oli ihan hyvä, siellä oli tuubihuivi, kana-ateria, jättipussi kuivatua kanafilettä, talutushihna, heijastin ja jonkinlainen muovialusta.

Stadionilla oli muuten vain A-katsomot eli toinen pitkä sivu käytössä, mutta paikalla oli todella vähän ihmisiä. Sääli, sillä Stillwellin opeilla ja asenteella maailma olisi kaikille koirille aika lailla parempi paikka.