Kesäprojektina koiratanssia westie-erikoisnäyttelyyn

Tammikuisen koiratanssikurssin jälkeen syntyi muutaman henkilön toimesta ajatus tehdä westiemäinen koiratanssiesitys rodun erikoisnäyttelyyn elokuun 15. päivä. Minua ei ollut vaikeaa suostutella tähän projektiin mukaan, sillä juuri tällaisia ennenkokemattomia juttuja on ollut Sennin kanssa mahtavaa tehdä. Ei sitä tässä aikuisen elämässä enää monessa kohtaa jännitä niin, että mahaa vääntää.


Show koostui kahdesta palasta; näyttelyn alussa olevasta viisiminuuttisesta avausnumerosta, ja näyttelyn puolivälissä olevasta noin 15-minuuttisesta Westie-sirkuksesta, jossa jokaisella oli soolo (ja koiratanssikonkari-Sallalla monta sooloa).

Ryhmämme, johon kuului yhteensä viisi naista ja kahdeksan westietä, kokoontui kesän aikana kahdesti. Kilometrejä välillämme oli suuntaan jos toiseenkin melkoisesti, aikataulujen yhteensovittamisen haasteista puhumattakaan. Yhteistreeneissä keskityttiin avausnumeron harjoitteluun, jossa olimme kaikki mukana yhtä aikaa. Soolot kunkin tuli harjoitella esityskuntoon itse, ja sitten niitä vain vähän hiottiin yhdessä. Sosiaalista mediaa hyödynnettiin suunnitteluvaiheessa toki myös, Facebookin viestiketjussamme on 300 viestiä. Miten sitä ennen pärjäsi ilman tällaisia apuvälineitä?

Vaatetus on tärkeä osa koiratanssiesityksiä oikean tunnelman ja teeman luomiseksi. Omasta sirkustirehtöörin takistani kiitän ompelutaitoista äitiäni, joka alkuhämmennyksen jälkeen sai hyvin kiinni ideastani ja teki takin alusta loppuun, vanhaa lakanakangasta hyödyntäen.

Sennin kanssa harjoittelimme kotona niin kauan, että minä osasin koreografian, ja show'n lähestyessä harjoittelimme myös ulkotiloissa, esimerkiksi tyhjässä koirapuistossa. Suurin huoleni (vanhana zumba-konkarina) ei ollutkaan muistanko koreografian, vaan kuinka Senni pysyy mukanani täysin rajaamattomassa ympäristössä, jossa on paljon yleisöä, muita koiria ja kaiken maailman ärsykkeitä.

No miten esitys sitten meni?
Avausnumerossa jouduin yllättymään kolmesti. Ensin siitä, että heti alkutahdeista Senni teki kaiken mitä pyysin. Sitten siitä, että yleisö ihan villiintyi, ja lähti taputtamaan rytmissä käsiään yhteen. Ja viimeinen yllätys oli, että Senni piti tätä taputusta hyvin arveluttavana käytöksenä, lopetti oman tekemisensä ja säntäsi pusikkoon. Onneksi kovin kauas ei uskaltanut vieraassa paikassa, vaan juoksi takaisin jalkoihini, mutta siinä vaiheessa meidän osuus tanssista oli jo ohi.

Westie-Sirkuksen alkaessa pyysimmekin yleisöä taputamaan Sennille vasta ohjelman lopussa, ja minun oli vain luotettava koiraan. Ilman rytmikästä taputusta Senni saikin tehtyä ohjelmamme alusta loppuun kanssani todella hienoon, Sennin kissamaiseen tyyliin. Kokonaisuutena esitys ainakin voitti yleisön puolelleen, vaikka kaikki ei mennytkään niin, kuin me taiteilijat olimme suunnitelleet.

Projekti oli ikimuistoinen, ja teki todella hyvää minun ja Sennin väliselle suhteelle, koska tuli treenattua niin paljon, ja ilmeisesti ihan oikeaan suuntaan. Esityksessähän pystyin palkkaamaan Senniä nameilla, toisin kuin kisoissa voi tehdä, mutta eipä olisi vielä vuosi sitten onnistunut tehdä neljää-viittä temppua putkeen ilman palkkaa niin kuin nyt. Kannatti lähteä mukaan!