Arjen hetkiä: sisääntulo

Meidän laumassa on kaksi eri versiota sisääntulosta, riippuen siitä kuka on tullut koirien kanssa sisään. Jos lenkittäjä on ollut Marko, leikitään leikkiä Senni saalistaa. Sella-parka on tässä pelissä aina saalis, ja saa kimpuunsa olohuoneesta vauhtia asti hakeneen westien.


Jos taas minä tulen koirien kanssa sisään, muistaa Senni pennusta asti harjoitetun käytännön siitä, että eteisestä vapautetaan namilla. Tämä on ollut hyödyllinen taito, sillä näin kurainenkin koira pysyy kiltisti eteisessä paikoillaan, ja antaa minun rauhassa riisutua ulkovaatteista. Tämän jälkeen sitten tehdään tarvittavat tassujen putsaukset tai pesut. Jos taas minä unohdan antaa namin tässä tilanteessa puhtaalle koiralle ja säntään puuhiini koiraa huomioimatta, saatan viiden minuutin päästä löytää Sennin edelleen kököttämässä eteisen nurkasta namia odottaen. Rutiineista on pidettävä kiinni, tuumii Senni.

Arjen hetkiä: lautasen esipesutiimi

Heikkoina hetkinäni kaksi nappisilmää palkitaan intensiivisestä tuijotuksesta, ja karvalapset saavat maistaa että mitäs herkkua se emäntä onkaan syönyt. Tämän touhun ehdoton edellytys on sopuisa työnjako, mutta hyvin ovat musta ja valkoinen aina mahtuneet saman lautasen ääreen; toiselle vasen puoli ja toiselle oikea.

Pappa-Oscarin uudet sukat

Ongelmien ratkaisut ovat usein hyvin yksinkertaisia.

Reippaasti kohti 15-vuotissyntymäpäiviä kulkeva Oscar kulkee vanhempieni lakatuilla parkettilattioilla jo hieman liukastellen, kun lihasmassa ja nivelet ovat iän myötä hitaat ja jäykät. Myös nuoret neidit Senni ja Sella saavat vieraillessaan Oscarin tasapainon järkkymään fyysisesti, kun tahattomasti tönivät vanhaa herraa. Oscar on myös sellainen jaloissa hiippailija, joka saa välillä töytäisyjä myös ihmisten jaloista, kun koira on salakavalasti tullut jalkoihin, ja ihminen lähtee liikkeelle sitä huomaamatta.

Lapsena minulle laitettiin mummulassa aina liukusukat jalkaan etten vaan kaatuisi, ja nyt laitoin hyvän kiertämään; ostin Oscarille pari paria (vai nelikkoa?) liukusukkia. Eikä sukkien pidosta ole tullut edes vaikeaa, joko Oscar ei välitä tai huomaa niitä, tai sitten on vain mukavempaa kulkea ja nousta ylös sukat tassuissa.

Suosittelen sukkia lämpimästi kaikille pappa- ja mummukoirille.

Senni bloggaa

Rakkaat lukijat, emäntä on olevinaan kiireinen, joten nappasin sohvalla lojuneen läppärin tassuihini jakaakseni kuulumiset kanssanne.

Kotikolon tavaramäärä on kasvanut sadoilla ellei tuhansilla tavaroilla. Sella ja Marko aikovat pian anoa helsinkiläisyyttä jotta olisivat tasavertaisia minun ja emännän kanssa, ja sitä varten omaisuus tulee Vantaalta raahata rajan tälle puolen. Saatiin sentään vaihdettua sänky suurempaan samalla, joten loppuu se Markon valitus ahtaudesta - kyllä minulle kuuluu oma tyyny ihmisten välistä, olinhan sentään täällä ensin.

Viime viikolla tapasin velipuoleni Peetun ja pari uutta westiä Espoon westielenkillä. Kuljimme rinta rinnan, Peetu halusi varmaankin isoveljenä minua suojella ja tsempata. Emäntä otti Sellankin mukaan vaikka se onkin väärän värinen, sellainen itä-alamaan mustaterrieri varmaan.

Vähän aikaa sitten emäntä villiintyi ja osti meille uusia raakapullia. Ei ollut hyvää. Yritin osoittaa mieltä emännälle jättämällä kaiken ruoan kuppiin, myös ne hyvät osat. Sella ei ymmärtänyt tätä tehokasta manipulointikeinoa, vaan kävi aina syömässä nirsoillut ruokani. Eihän emäntä edes aluksi huomannut mitä yritin kertoa, ja jäin vielä nälkäiseksi! Nyt se paha vihreä lihapullapussi on vihdoin syöty ja syön taas kuppini tyhjäksi.

Emäntä on lisäksi ollut vitsikkäällä tuulella ja keksinyt minulle ja Sellalle toiset nimet; nyt meidät tunnetaan myös nimillä Senni Samantha ja Sella Sanelma. Että sellaista elämää meillä.

-Senni

Turku Top Dog Show 25.1.2015

Vuoden 2015 näyttelyt alkoivat meidän osalta tänään Turussa. Eihän me ennen olla näin pitkiä (2 h / suunta) näyttelymatkoja tehty, mutta tänä vuonna laitetaankin vitosvaihde silmään, ja otetaan ihan pikkuisen enemmän tosissaan nämä missikisat, ei kuitenkaan liian vakavasti.

Koska viime näyttelystä oli melkein neljä kuukautta, oli minulla väkisinkin vähän perhosia vatsassa. Jo ennen kehän laidalle pääsyä olimme selvinneet kahdesta esteestä, sillä Turun keskustassa navigaattori tilttasi (taas kerran) ja heti messukeskuksen aulassa Senni oksensi tyhjänvatsanlaatan kaiken hulinan keskelle. Whupsista.

Tuomari oli unkarilainen Attila Czeglédi. Meidänhän piti tavata tämä mies jo joulukuun 2013 Helsingin Messarissa, mutta tuomarimuutoksen vuoksi tapaamisemme tuolloin estyi, ja tilalle annettu brittituomari antoi Sennille silloin kaikkien aikojen ensimmäisen ERIn.

Mutta se siitä, tänään oli paitsi tämän vuoden ensimmäinen näyttely, niin myös Sennin ensimmäinen avoin luokka, eli 2-7-vuotiaat. Tässä luokassa oli neljä koiraa, ja me olimme luokan viimeisiä. Kehään mennessä Senni kulki kuono maassa ja oli ihan omissa maailmoissaan, näin jo sieluni silmin miten homma tulee päättymään... Mutta kas, kun Senni oli kopeloitu pöydällä ja oli aika liikkua, Senni sai jonkin hurjan spurtin, ja käytännössä esitti itse itsensä! Minulle jäi tsempparin ja perässäkulkijan rooli, kun neiti kulki ylväästi pää pystyssä edelläni. Niinpä kehäsihteeriltä nousi punainen lappu, ja Senni oli erinomaiseksi todettu.

Siitä sitten juostiin rivin jatkoksi kilpailuluokkaan, johon oli tiensä selvittänyt kolme narttua. Tuomari kävi vielä katsomassa jokaista läheltä, ja vihelteli koirille saadakseen oikeat ilmeet esiin. Sitten hän tuli luokseni, ja olin varma että meidät kätellään tässä kohtaa ulos, kiitos ja hei... Eikun mitämitämitä, hänhän näytti meille rivin ensimmäistä paikkaa! Napattiin siis Sennin kanssa paalupaikka, ja sitten lähdettiin vielä ryhmänä näyttämään koirien liikkeet tuomarille ympäri kehää. Ja miten Senni liikkuikaan, voi miten ylpeä olin tuosta pienestä show-tähden alusta, taisi olla mieluisaa mennä ensimmäisenä. Kierroksen jälkeen tuomari pysäytti meidät "3"-kyltin kohdalle, ja ehdin taas ajatella, että nyt pudottiin sitten takaisin pronssille, kiitos ja hei... Ei vaiskaan, tuomari halusi vielä kopeloida Senniä ja toisena ollutta koiraa, ja sen jälkeen osoitti meille ykköspaikkaa. Ykköspaikkaa! Avoimessa! OMG!

Riemu oli kuitenkin vain hetkellistä, sillä ennen kuin ehdin edes ajatella sitä ihanaa vaaleanpunaista ruusuketta jonka SA olisi meille taannut kotiin viemisiksi, ilmoitti kehäsihteeri, ettei kukaan luokan koirista saa SA:ta.  Siis ei kukaan? Saako näin edes tehdä? Oliko tämä nyt tässä? Ja siinähän se oli, ei ollut enää menemistä paras narttu-kehään tällä tuloksella.

Jäi siis hyvin ristiriitaiset tunnelmat, sillä tavoitteena meillä oli SA, mutta luokkavoitosta useamman koiran luokassa en ollut edes unelmoinut KV-näyttelyssä.

Tässä vielä tuomarin mietteet Sennistä tänään:

Strong bitch. Nicely headed. Excellent neck & shoulders. Good forechest. Nice ribcage. Correct tailset. Correct rear anglulations. Grooming should be better. Good reach & drive, a bit soft topline.

Tanssikurssilla

 Vuoden 2015 ensimmäinen koirajuttu, check!

Ajeltiin eilen heti aamusta Akaan Viialaan Westiekerhon järjestämään koiratanssin tutustumispäivään. Minuahan ei tietenkään tarvinnut enää vakuuttaa lajin ihanuudesta, mutta odotin kovasti kouluttajan, Salla Haaviston tapaamista. Salla kisaa kolmen oman westiensä kanssa, on lajin tuomari, lajin Suomen mestari ja edustanut myös maajoukkueessa. Halusin tietää, miten hän sen oikein tekee; kuinka saada westie toimimaan niin innokkaasti ohjaajan kanssa yhteistyössä, kuin olen videoilta nähnyt.

Kurssi kesti viisi tuntia. Koirat, yhteensä yhdeksän kappaletta jaettiin kahteen ryhmään, jotta välillä osa sai levätä, ja toinen puoli teki töitä. Salla kertoi myös lajin säännöistä lyhyessä teoriaosuudessa.

Ohjaajien alkulämmittelyn jälkeen harjoittelimme koiratanssin perustemppuja; pyörähtämistä, jalkojen välistä pujottelua ja ohjaajan kiertämistä. Osa koirista oli täysin aloittelijoita, osalle liikkeet olivat jo tuttuja. Minulle ja Sennille Salla näytti liikkeistä haastavampia variaatioita. Meillä oli tosin hieman hakusessa se kuuluisa tekemisen meininki, ja Senni ei meinannut millään pysyä luonani. Vaikka meillä onkin takana valtava määrä treenitunteja, niin kontaktissa on vielä paljon tehtävää. Toisaalta oli hyvä, ettei kaikki mennyt kuin tanssi (heh), koska Salla näki ongelmamme ihan käytännössä, ja antoi hyviä vinkkejä motivaatioon ja vireeseen.

Motivaatio ja vire-osio olikin meille kurssin kaikista antoisin osio, harmi etten tajunnut videoida sitä! Yleensä tämä osio ei kuulemma edes kuulu tanssi alkeiskurssiin, mutta westieiden kohdalla Salla teki poikkeuksen. Asiaa havainnollistaakseen hän näytti kaikkien kolmen koiransa kanssa, miten ne saadaan innostumaan ja tanssimaan, ja kaikille kolmelle olikin eri tapa viestiä. Tämän jälkeen saimme kokeilla runsasta väline-arsenaalia palkkaukseen, esimerkiksi leluja, penaaleja, suklaamunan lelukuoria ja pakasterasioita namien piilotukseen. Oman pääni päällä syttyi lamppu; miksi olla nami-automaatti, kun voi olla jännittävä ja arvaamaton lelunsinkoaja! Omissa treeneissä pistämmekin nyt temppuharjoitukset paussille, ja keskitymme lyhyisiin, korkeavireisiin harjoituksiin, joissa haluan nähdä Sennin hännän heiluvan.

Harjoittelimme myös lyhyen koreografian, jossa hyödynnettiin aiemmin harjoiteltuja temppuja, ja lopuksi teimme sen pari kertaa koirienkin kanssa. Tai no, ne tekivät jotka pystyivät, Sennillä ainakin oli mielessä paljon paremmat kuviot tässä vaiheessa päivää, eivätkä ne sisältäneet yhteistyötä kanssani. Myöskään meidän soolotanssi-osio hieman aiemmin ei ihan mennyt niin kuin sen haaveilin menevän, mutta toisaalta oli todella hyvä, että meidän ongelmat näkyivät ihan käytännössä, ja Salla pystyi antamaan vinkkejä ja neuvoja tilanteen korjaamiseksi. Taas kerran ne ratkaisun avaimet ovat tässä päässä hihnaa.

Yhteenvetona kurssi oli aivan ihana, ja olen todella iloinen siitä että sinne lähdettiin, vaikkei sitä ihan kotinurkilla järjestettykään. Vaikein osuus oli parintuntinen kotimatka pimeällä moottitiellä räntäsateessa aivan yksin, koska Senni luonnollisesti sammahti takapenkille saman tien, kun Citroënin nokka kääntyi kohti Helsinkiä. Saatoin jopa ajatella, että miksei Senni voi koskaan ajaa meitä kotiin, miksainaminä...

Kuvaamisessa apuna oli Tessa, joka nappasi kamerani odotellessaan omia vuorojaan. Kiitos ihanista kuvista!

Eläintenystävää ahdistaa

Senni yrittää sopeutua buffet-jonossa ihmisten maailmaan.

Maailma on eläimille karu paikka; kaikki tapahtuu ihmisten (ja joskus myös luonnonvoimien) armoilla. Oma maailmankatsomukseni on, että ihminen on yksi eläimistä, meille nyt vain sattui kehittymään muihin eläimiin nähden tehokkaat kyvyt viestiä tehokkaasti sekä tallentaa tietoamme, ja täten nousimme ravintoketjun huipulle. Eläimet eivät silti ole täällä meitä varten, vaan meidän kanssamme.

Mutta kuten yleensä, maailmassa on asiasta eri mielipiteitä, ja ihmiset elävät kovin erilaisissa olosuhteissa, aiheuttaen myös eläimille yhtä sun toista. Itsekkäänä olentona yritän olla ajattelematta asioita, joihin en voi vaikuttaa, mutta viime aikoina olen ahdistunut esimerkiksi seuraavista asioista:
- Jääkarhujen elintila pienenee, ne näkevät nälkää ja kuolevat sukupuuttoon
- Koe-eläin-kaniinit sidotaan kiinni pöytään, niiden iho rikotaan, silmät tuhotaan jne.
- Sikaloissa emakot eivät pääse liikkumaan. Pikkupossut kastroidaan ilman kivunlievitystä. Saparot leikataan.
- Ulkotarhoissa elävillä koirilla tassut jäätyvät kovilla pakkasilla
- Sarvikuonoja salametsästetään, tai niiltä leikataan puolet naamasta pois sarven vuoksi ja ne jätetään kitumaan naamapuolina
- Delfiinejä joukkomurhataan Japanissa rannoille
- ulkomailla koiria hylätään paljon ja ne joutuvat elämään ilman omaa perhettä kurjissa tarha-olosuhteissa
- Ihmiset pitävät villieläimiä, kuten leijonia, karhuja ja tiikereitä lemmikkeinä pienissä häkeissä


Myös monen ns. kotikoiran kohtalo ahdistaa; koira joutu olemaan pitkiä aikoja yksin, ja sitten kun tullaan kotiin sen kanssa ei tehdä mitään. Olenko vain hurahtanut tähän koiraharrastukseen itse niin pahasti, vai onko ihan normaalia ajatella että myös koira tarvitsee harrastuksia? Miksi kukaan ottaa koiran, jos ei tee sen kanssa mitään?
 
Kuulun pariin eläinten ja luonnonsuojelujärjestöön, jotka lähettävät postissa jäsenlehtiään. Minun on pakko heittää nuo lehdet suoraan lukematta roskiin, sillä en halua enää uusia huolenaiheita itselleni. Ylioppilaskirjoituksetkin menivät reaalin osalta huonosti, koska satuin näkemään Ajankohtaisesta Kakkosesta edellisiltana videon, jossa kettu nyljettiin elävältä Kiinalaisella turkistarhalla. En saanut pitkään aikaan tuota näkyä pois verkkokalvoitani. Nuorempana olin vielä paljon mustavalkoisempi muutoinkin, ja ehdoton esimerkiksi siinä, että kaikki käyttämäni kosmetiikka oli täysin eläinkokeetonta.

Tuntuu hassulta, että kaikista maailman eläimistä, minä paapon hulluna tuota yhtä valkoista otusta. Kaipa se osaltaan lievittää tätä maailmantuskaani, kun yritän tehdä edes tuon yhden kohdalla elämän ihanaksi.