Uusi iso ystävä

Sumuisella sunnuntailenkillä voi törmätä yllättäviin olentoihin, minäkin ensin säikähdin että joku tulee valtavan koiran kanssa vastaan. Mutta sieltähän tulikin Mörri, 21-vuotias eläkeläisheppa. Ja mitä mieltä rohkea terrierini kohtaamisesta olikaan?

En ole koskaan nähnyt tuollaista koiraa!

 

Kautta likaisten tassujeni, on se iso...

...ja haisee oudolta.

Iiiiiiiiiiiks se pussasi mua!

Leikkisitsä mun kaa?

Boys boys boys

Syksy on tylsä. Pimeää, märkää ja vielä lisää pimeää. Onneksi on kaverit! Meidän syysiltaa kävivät piristämässä westie-pojat James (2,5v) ja Brädi (6kk) emäntänsä kanssa. Ensin käveltiin sivistyneesti ulkona, ja sitten päästettiin pyörremyrsky valloilleen meidän kotiin. Varsinkin Senni ja Brädi löysivät yhteisen sävelen, eikä kamerassa meinannut riittää nopeus näiden valkoisten leikkien ikuistamiseen, koska oli jo niin hämärää.

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun meillä kävi koirakavereita kylässä (Oscaria lukuun ottamatta). Lelutkin olin jättänyt esille, mutta niistä ei tullut riitaa, ja puoliksi syödyt luut maistuivat Jamesille nuorimpien peuhatessa omiaan.

"En jaksa enää, pidetään tauko!"

Black & White 2.11.2013

Niin paljon herätti ajatuksia eilinen Black & White, että oli pakko nukkua yön yli ennen kuin ajatukset oli jäsennelty ymmärrättäväksi tekstiksi.

Odotukset tähän tapahtumaan olivat korkealla, koska Sennillä on paras trimmi koskaan, ja olemme treenanneet superpaljon Sennin kanssa seisomista ja reipasta westie-kävelyä minun rinnallani. Lokakuun alussa taisi viimeksi olla match show, jossa ongelmaksi tuli juuri kävely; Senni ei tositoimissa malta pitää päätään ylhäällä, vaan uppoutuu hajujen maailmaan. Tämän vuoksi olemme treenanneet show-kävelyä paljon ulkonakin, sekä sisällä ilman hihnaa, ja treenit ovatkin menneet viime aikoina tosi hyvin.

B&W järjestettiin agility-hallissa, ja tämä oli meille ensimmäinen hallinäyttely. Senni ollut moksiskaan uudesta ympäristöstä, vaan oli oma rauhallinen itsensä. AgiMestan halli oli siisti ja keinonurmipohja oli mukava alusta, puitteet olivat siis kunnossa. Tässä taphtumassa järjestäjinä ovat vuorovuosin Westiekerho ja Skottikerho, sillä se on tarkoitettu vain westeille tai skotlanninterriereille. Skotit olivat omassa kehässään, ja westiet omassaan, ja westietuomarina oli ruotsalainen westie-kasvattaja Bengt-Åke Gummerson.

Tapahtuman nimen mukaisesti, mustaa ja valkoista Sennin turkissa, ääks!

Ostin viime kuussa ensimmäisen oman trimmauspöydän, ja se oli nyt ensimmäistä kertaa käytössä. Halusin pyörällisen mallin, jotta yksin harrastaessa voin laittaa Sennin kevythäkkiin pöydän päälle, ja saapua tyylikkäästi lipuen mätsäreihin ja näyttelyihin, ilman roudaushikeä ja sinne tänne hihnassa sinkoilevaa koiraa. Eilen meillä oli tiimissä siskoni ja hänen poikaystävänsä, joille kiitos kuvien ottamisesta ja seurasta! Kerrankin täällä on myös emännästä todistuaineistoa eikä vain koirasta.

Ennen omaa vuoroa tupsuttelin Sennin turkkia pöyheäksi ja katseltiin kehän etenemistä. Kun nostin Sennin alas, ja menimme vähän sivummalle harjoittelemaan, alkoi pukkaa kylmää hikeä - Senni vain haisteli, nakkimotivaatiosta huolimatta. Vaikeinta näissä tilanteissa on, että kun alkaa itse hermostua, on vaikeaa olla tarpeeksi kiinnostava koiran mielestä, joten haistelu jatkuu. Hirveä repiminen taluttimestakaan ei mielestäni ole reilua. Noh, tuli sitten junnunarttujen vuoro, joita oli kolme kappaletta. Toista en ollut ennen nähnyt, ja toinen oli sama koira, jolle me ja Molli-serkku hävisimme junnunartuissa Helsingin näyttelyssä syksyllä.
Ja kuinkas meillä menikään:

 

Kolmas sija. Ei olisi muuten harmittanut, mutta kuten kuvista näkee, Senni meni aivan maata pitkin, eikä välitä minusta ollenkaan, mahikset menivät siis ainakin huonon esiintymisen takia. Voisin kirjoittaa, että Senni epäonnistui, mutta ei, me epäonnistuimme. Tuomari saneli arvion ruotsiksi ja se on kirjoitettu hieman epäselvällä käsialalla, mutta suurinpiirtein näin siinä suomeksi lukee:

Hyvää tyyppiä oleva narttu, tarvitsee lisää täytettä silmien alle. Riittävä kaula ja ylälinja, tarvitsee lyhyemmän selän ja paremman ???, hieman ahdas takaa, muuten ok.

White Willan But Perfect / Donut's Truffels / Starring Ihansama. Huomaa kokoero!

Kehän jälkeen oli hetken aikaa aika maansa myynyt olo, harvoin enää aikuisena tuntuu niin pettyneeltä kuin eilen hetken aikaa tuntui. Ja eihän se ollut se viimeinen sija joka harmitti koska siihen ollaan jo totuttu, vaan se ettei meidän yhteistyö pelannut. Mutta nyt otan jo tämän kokemuksen kannalta, opin monta uutta asiaa eilisen aikana. Turkin laittokaan ei enää tuntunut ylivoimaiselta, vaan jopa mielenkiintoiselta. Oli myös kiva saada kuvia meistä, koska näistä näkee hyvin missä on vielä parannettavaa.

Oman vuoron jälkeen jäimme vielä paikalle, sillä olin aamulla luvannut auttaa Little Ladybug's kenneliä jälkeläisluokan esittämisessä. Tämä oli ihan mahtava juttu! Sain esitettäväkseni Jesperin, joka on Sennin velipuoli, heillä on sama isä. Yllättäen olin mukana myös kasvattajaluokassa esittäjänä, joten sain olla kehässä ihan koko rahan edestä. En ole varmaan koskaan edes nähnyt kasvattajaluokkia esitettävän, joten opin uutta siitäkin.

Minulla on vauhtia, koiralla ei.

Senni katseli mustasukkaisena vierestä.

Kasvattajaluokka.

Jesper oli ihana, todella pönäkkä koira. Jesperkään ei kuulemma ole mikään kokenut kehäkettu, joten sovimme hyvin toisillemme, hih. Hienosti antoi asetella itseään ja jaksoi seistä paikoillaan pitkiä pätkiä.

Koko päivän paras westie oli Sennin velipuoli ja Jesperin veli Peetu, eli Little Ladybug's Born to Be Wild. Peetu on tässä viimeisessä kuvassa ensimmäisenä jonossa, harmi ettei huomattu ottaa parempaa kuvaa. Peetu on oikea superstara ja voittanut toistakymmentä sertiä, vaikka on vasta nuori mies. Peetua voi seurata Facebookissa, klik!

Meidän perheen rotunsa paras.

Sellainen pyhäinpäivä!

Turkki hyvin, kaikki hyvin

 Tämän näköinen nuori neiti hengaili aamulla sängyssä. Eipä tiennyt Senni minne illalla mennään.

Turkki oli laitettava kuntoon lauantain Black & Whitea varten, joten kävimme kasvattajalla trimmissä. Homma hoitui tunnissa, ja itse tekemäni pohjatyöt turkille olivat kuulemma onnistuneet ihan hyvin, jes!

Keittiön keinovalo ei ollut paras mahdollinen kuvausympäristö, mutta tästäkin kuvasta näkee eron aamuiseen, Sennin olemus on paljon siistimpi. B & W:ssa tulee olemaan 17 westie-narttua ja vain 9 urosta, joten tytöille voi tulla kinaa pojista siellä on paljon girl poweria!

Eilisissä näyttelytreeneissä syttyi taas monta lamppua minun päässäni, ja toivottavasti Senninkin. Sennin seisottaminen vapaasti menee niin paljon paremmin kuin asettelu, että yritämme tällä kertaa sitä. Ohjaajamme oli vähän sitä mieltä, että tämmöiset omapäiset terrierit eivät oikein pidä siitä, kun niitä asetellaan, ne haluavat hoksata ja tehdä itse. Tällä tyylillä Senni alkoi jopa pitää itse häntäänsä pystyssä (normaalisti esittäjä pitää sitä pystyssä), joten oikealla tiellä ollaan.

Terrierit metsässä, katso kuvat!

Olimme viikonlopun maalla, ja kävimme kahdesti metsälenkillä koirien kanssa. Vielä alkuvuonna en viihtynyt metsässä ollenkaan, mutta nyt olen oppinut nauttimaan siellä kävelystä. Ja olen huomannut, ettei siellä tulekaan petoja vastaan, ellei naapurin (mukavia) koiria lasketa sellaisiksi.

Senni nauttii vapaana juoksentelusta todella paljon, mutta malttaa myös tulla luokse kutsuttaessa lähes aina. Metsään otan aina jotain leikkelettä mukaan, jotta tottelevaisuudesta saa superhyvää palkkaa. Kahtena päivänä Senni jätti yhden kerran palaamatta luokseni, ja lähti jonkin hajun tai eläimen perään. Ja minä tietysti sitten koiran perään... Eikä olisi millään antanut ottaa kiinni, mutta onneksi toistaiseksi minä olen ovelampi. Rapistelin namipussia niin, että sain Sennin huomion, ja sitten "vahingossa" pudotin sen jalkojeni juureen. Johan tuli koiralle kiire juosta se nappaamaan, ja minä sain napattua koiran, hah!

Oscar voi todella hyvin, kilpirauhaslääkitys on tehonnut hienosti, ja vanhuuden vaivat ovat muisto vain. Kuuloa tosin ei niilläkään saa takaisin, mutta hienosti pappa jaksaa kanssamme metsässä kulkea. Oscar tosin kulkee visusti polulla, ja harhautuu siltä maksimissaan parin metrin päähän. Senni sitten kulkee Oscarinkin edestä omia polkujaan, mutta valkoisen salaman erottaa syksyisestä metsästä helposti. Tässä parhaita kuvia retkiltämme:

 

Terveisiä Aasiaan

Kotinurkat alkavat joskus kyllästyttää. Vaihtelun vuoksi lähdimme Sennin kanssa yhtenä päivänä iltalenkille merenrantaan Töölöön, Sibelius-puiston lähistölle. Päivä oli kylmä mutta ihanan aurinkoinen, ja Senni oli ensimmäistä kertaa elämässään meren äärellä.

Paras hetki oli, kun menimme Sibelius-monumentille. Sen ympäristössä vilisi aasialaisia, jotka olivat tulleet tätä monumenttia ihailemaan ja tietysti valokuvaamaan kaikkea mahdollista. Meidätkin napattiin heti kuviin kun puiston läpi kävelimme, ja aasialaiset hokivat toisilleen "champiooon, champiooon" Senniä osoitellen.

Mitäs herkkua tällä kertaa?

No sonnin sutia! Mustissa ja Mirrissä näitä joskus talvella minulle suositeltiin, ja vein sellaiset Oscarille ja Sennille. Varsinkin Oscar meni herkusta ihan sekaisin, ja muistaakseni otti sen vanhempieni sänkyynkin yöksi. Menin sitten takaisin Mustiin ja Mirriin ja pyysin lisää näitä herkkuja, joiden nimen olin siinä vaiheessa jo unohtanut. Tuttu myyjä muisti mitä tarkoitin, ja kysyin sitten että mitäs osaa härästä nämä oikein olivat, maistui niin hyvin koirille? Muistan vielä kauhistuneet perheeni ilmeet, kun sitten taas tavatessamme kerroin mitä edellisen kerran "sudit" olivat olleet. Nämä ovat hyvä herkku, koska ovat melko kovia, joten terrierilläkin kestää tikun tuhoamisessa hyvän aikaa. Toinen juttu on, kestääkö omistajan hajuaisti vahvaa hajua, joka näistä lähtee...