tiistai 19. tammikuuta 2016

Senni ja Sella pentutreffeillä

Tässä on Pompadour!


Pikkusiskoni avomiehineen toteutti pitkäaikaisen haaveen uudesta perheenjäsenestä, ja viime viikolla heille muutti pieni westiepoika Who's -kennelistä. Meidän lauma kävi pikkuista jo tervehtimässä tämän uudessa kodissa. Sella oli aivan kauhuissaan ja katsoi paremmaksi vältellä pentua, joka taas johti siihen, että Senni änki aina itsensä Sellan ja pennun väliin ja puolusti Sellaa. Tapaamisen jälkeen Markon kanssa nauroimmekin, että vaikka Senni aina esittää niin viileää Sellaa kohtaan, niin kyllä siellä taustalla kuitenkin jotain kiintymystä on.

Sennin pinna pennun läheisyyden suhteen oli yllättävän lyhyt, vaikka Senni on ollut useasti pentujen kanssa tekemisissä. Senni piti alkunuuhkaisujen jälkeen tiukasti kiinni omasta reviiristään murinalla ja ärhäntelyllä. Seuraavaan tapaamiseen otan namipussin mukaan, ja täytynee helliä pentua vähän Senniltä salaa, ettei tarvitse olla niin mustasukkainen. Myös tapaaminen vain westieiden kesken voisi olla hyvä idea, kun Senniltä putoaisi tuo poliisitehtävä pois. Mutta pentu oli kyllä todella reipas (kuten pikkuwestien pitääkin olla) ja Senniin ihastunut, eikä tuntunut olevan moksiskaan, vaikka sai suoraa palautetta. Kyllä näistä kaverit vielä tulee!

Sennin puolustuspartio matkalla pelastamaan Sellan pinteestä.


Pompadour oli todella pikkuinen ja hauraan tuntuinen, tuon ikäisellä pennulla kun kaikki luut ja nivelet ovat vielä keskenkasvuisia ja vähän sinnepäin. Pentu on ollut vieraskorea tai todella fiksu, sillä siskoni kertoman mukaan se nukkuu kiltisti 10 h yöunia omassa pedissään, osaa jo tehdä tarpeensa ulos ja pyytää sinne itse kun tarvitsee mennä, ja pärjää itsekseen pieniä pätkiä. Eli todella hyvin on elämä uudessa kodissa alkanut, toivotaan kaikkea hyvää uudelle perheenjäsenelle!

Pompadour sai myös oman tagin blogiini, sillä aion jatkossakin altistaa teidät lukijat pentukuville.

4 kommenttia:

  1. olen haastanut sinut blogissani kerttukoirani.blogspot.com







    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minulla ei ole oikeuksia lukea blogiasi, en valitettavasti pääse katsomaan haastetta. Voitko autta?

      Poista
  2. Onpas hauskan näköinen, suloinen pikkuotus tämä Pompadour. :)

    VastaaPoista