maanantai 16. joulukuuta 2013

Nordic Winner 14.12.2013

Lauantaina pelattiin vähän uhkapeliä, ja lähdettiin kohti Messukeskusta vain puolitoista tuntia ennen meidän kehän alkamista, koska matkaseuramme Sadun ja Mollin aikataulut niin vaativat. Stressasin tätä etukäteen, mutta tähdet olivat oikeassa asennossa lauantaina, ja pääsimme ajamaan lähes suoraan Messarille, purimme auton, ja vaikka parkkihalli oli jo täysi löysi Satu autolle vielä salaisen parkkipaikan lähistöltä. Sillä aikaa minä yritin päästä tavaroiden ja Sennin kanssa Messukeskuksen yläkerrasta alakertaan, ja kehän laidalle päästyäni oli häkkialueella juuri meille sopiva kolo, josta joku oli juuri lähtenyt pois. Sitten vain leiri pystyyn, eli pöytä ja häkki paikoilleen ja tupsuttamaan turkkia.


Turkki valmis, läpsyt sille!

Tuomari lauantaina oli Slovakialainen Robert Kanas, jonka vaimo kasvattaa westejä. Urosten arviointia seuratessa tuli jo selväksi, että arviointi on tiukempaa kuin perjantaina, ja pari ulkomaista koiraa sai jopa H:n, ja ulkomainen valio EH:n. Onneksi meidän tavoite oli jo ylitetty perjantaina, joten EH:ta lähdettiin hakemaan kokemuksen lisäksi. Pikkaisen kyllä jännitti ennen kehää, toisin kuin perjantaina.

Juniorinarttuja oli ilmoitettu kymmenen (!), mutta yksi oli jäänyt pois matkan varrella.

Sennin edellä Molli-serkku.

Senni edellä, perässä tulee White Twinkles Esmeralda.


Tuomari oli todella perusteellinen, ja pöydällä olimme pitkään tuomarin sanellessa samalla arviota kehäsihteerille. Minulle uutta oli, ettei hän halunnut ollenkaan koiraa eteensä seisomaan lopuksi, vaan koko arvio kirjattiin niin sanotusti lennossa. Tuomarin mielipide Sennistä oli seuraava:

14 months old, strong female. Feminin head, well-set ears, nice dark eyes. ??? set to the ground. Elegant neck, short in loins, slightly low-set tail. Excellent rib cage. Correct angulation in front - straight behind. Good quality of coat, prefer better trimming. Prefer more drive behind when move.

Pää on siis Sennin vahvuus, ensi vuonna siinä toivottavasti kasvaa vielä enemmän karvaa pörröisen vaikutelman aikaansaamiseksi. Laatuluokka oli EH, kuten kuudella muullakin junnunartulla, vain kolme oli ERIn arvoisia. Ihan hyvin siis meidän tavis-tiimiltä tämäkin, ei oltu pahnanpohjimmaisia.

Tämä postaus olisi ollut kuvaton ellei naapurimme Katri olisi tullut paikalle seuraamaan westiekehää ja ottanut samalla kuvia Katri; iso KIITOS kuvista! Tunnelma Messarissa oli selkeästi kireämpi kuin perjantaina, mutta siihen vaikuttivat varmasti 2000:lla lisääntynyt koiramäärä ihmisineen. Kehän jälkeen ei ollut enää energiaa kuin vilkaista myyntikojuja, mutta onneksi oli vielä sunnuntai aikaa niitä kierrellä, ja vieläpä ilman koiraa. Voittajaan emme osallistuneet, koska halusin nähdä sunnuntai-aamun koiratanssikilpailun isolla areenalla, siitä lisää myöhemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti