Valmiina syksyyn, antaa sataa!

Eipä tiennyt Senni mitä pian tulisi tapahtumaan.

Westien näyttelyturkkiin kuuluu, että jaloissa ja mahan alla on pitkää karvaa. Tälläinen turkki on toki kaunis, mutta kerää ulkoillessa itseensä kosteuden mukana paljon hiekkaa, kuraa ja roskia. Olen pitkään selaillut saatavilla olevia koirien sadeasuja turkkia suojaamaan, ja nyt kun Sennin kasvukin on pysähtynyt, oli aika ostaa sellainen. Pieni kärsivällisyys palkittiin, sillä Peten koiratarvike.com:issa oli viime viikolla hyvät alennukset näistä tuotteista. Koska olin jo etukäteen valinnut haluamani haalarin, ehdin tilata sen ennen kuin koot loppuivat. Lisäksi tein toisenkin löydön...

Sadeviitta oli heräteostos, koska hintaa sillä oli enää 15 euroa! Tämä sopii pieneen sateeseen ja pikaisiin ulkoiluihin, ja on nopea pukea koiran päälle. Huppua voi säätää, ja lisäksi selässä on pieni tasku. Tätä pukiessa mietin melkein ääneen, että kaikkea ne osaavatkin ajatella... Suomalaista laatutyötä siis. Viitta on kokoa 35, koko tarkoittaa mittaa niskasta hännän tyveen.

Tähän sadehaalariin Senni ei niin ihastunut, asukokemus oli uusi ja hieman arveluttava. Haalari "halkeaa" vetoketjulla selästä, ja tätä pukiessa tuntui kuin olisin paketoinut koiraa... Tästä haalarista otin isomman westielle suositellun koon, koska halusin sen suojaavaan jalkojenkin karvat. Pienemmässä koossa olisi ollut neljä senttiä lyhemmät lahkeet. Lahkeet voi kiristää tarranauhalla nilkkojen ympärille, kuten näissä kuvissa on tehty. Muutoin mitoitus on hitusen reilu Sennille, mutta rintakehä toivottavasti tuosta vielä vankistuu. Onneksi tässäkin on kiristysnauhat kaulassa ja selässä. Haalari on kokoa 353, ja alennuksen jälkeen maksoi 32,45 euroa. Alkuperäinen hinta on 59,90 e, joten aikamoiset löydöt tein!

Myös itselleni tein hankinnan; ensimmäiset kumisaappaat jotka olen aikuisena omistanut. Senni esitelköön nekin.

Klassikkosaapas kestää terrierinkin hampaissa.

Kun westie valeraskautuu

Viime viikolla Senni istui sohvalle röhnöttäen, niin että näin karvattoman alavatsan. Se pömpötti oudosti, joten nostin koiran seisomaan ja tunnustelin sitä - ja sitten säikähdin! Tuntui kuin pieniä klönttejä olisi ollut ihon alla, ja yliherkkänä pikadiagnoosinani oli tietysti jonkin sortin kasvaimet. Pikaista googlausta, ja lamppu syttyi pääni päällä. Valeraskaus! Juoksujen loppumisesta on nyt 9 viikkoa, joten tässä vaiheessa tälläistä olisi syytäkin jo odottaa. Sennin maitorauhaset siellä vain olivat turvoksissa, joten ei onneksi tarvitse huolehtia. Tämän tajuamisen jälkeen olen pistänyt merkille muitakin valeraskauteen sopivia juttuja, kuten lisääntynyt ruokahalu (joka oli ennen jo mahdoton, nyt sietämätön), petien petaus ja haaveilu eli omiin oloihin vetäytyminen.

Yllättäen Senni on myös ottanut sänkyni röyhkeästi omakseen. Yhdessähän olemme nukkuneet jo monta kuukautta, mutta Senni ei koskaan ole hypännyt sinne itse, vaan meillä on ollut rituaali. Illalla kun mennään nukkumaan, minä menen sänkyyn ja Senni sen alle. Vaihtelevasti sitten hetken kuluttua tai vasta keskellä yötä Senni nostaa tassunsa sängyn reunalle, ja pääsee minun nostamanani sängylle. Aamullakaan en ole antanut itse hypätä pois, vaan olen aina nostanut Sennin alas. Mutta nyt on näköjään uudet säännöt, ja Senni hyppii sängylle ja sieltä pois ihan oman mielensä mukaan. Maanantaina peittoni joutui vimmaisen petauksen kohteeksi ennen kuin kaikki oli valmista yötä varten, tämäkin on siis ihan uusinta uutta.

Onneksi Senni ei hoivaa lelujaan, mutta ruoan kerjäys on mennyt uudelle tasolle. Tällä viikolla meillä on ollut joka ilta treenit, joten voisi luulla että kotona väsyttää. Ehkä väsyttääkin, mutta loppuilta kuluu silti siinä että Senni kerjää ruokaa, ja turhautuu kun ei sitä saa (vaikka masu on täynnä treeninameja). Sitten alkaa keittiön tasoja ja eteisen lipastoa vasten hyppely, koska Sennin mielestä olen ihan pöllö kun en tajua että hauvelin tekee mieli herkkuja. Kun hermostun hyppelyyn ja kiellän sen, saan kuulla kunniani ja Senni yrittää haukkumalla saada asiansa läpi. Sori vaan naapurit, koirani on vähän sekaisin...

Ruohoa om nom nom!

Senni haluaa lähettää terveiset Helsingin kaupungin puutarhureille, kiitos että leikkaatte ruohikot niin usein!

Vastaleikattu nurmi maistuu niin hyvältä...

...siinä voi kieriä...

...ja se on myös mainio asuste!

Ja tässä vielä sana viikonvaihteeksi huonoimmasta koirakirjasta, jonka olen koskaan lukenut:

Kodinkoneisiin, kuten uuniin ja pyykinpesukoneeseen, kannattaa kiinnittää lappu, jotta niiden käyttäjä voi tarkistaa ne ennen päälle kytkemistä. Pentu voi olla koneessa päiväunilla.

 - Caroline Davis, Koiranpennun kesytys

Näin Amerikassa.

Pakkolepo

Tämä viikko on mennyt sohvalla, sillä kova flunssa kaatoi minut petiin jo sunnuntaina, ja sain maanantaina kolme päivää sairaslomaa. Ilokseni Senni on tyytyväisenä nukkunut kanssani päivät, jopa silloin kun minä olen jotain pientä jaksanut puuhailla. Tämä vahvisti minulle sen, että nukkumalla pikkuneiti päivänsä todellakin viettää, kun minä käyn töissä, ja hyvä niin. Eivätkä ne päivät edes tuntuneet pitkiltä, kun sinne tänne laittaa parin tunnin nokoset! Senninkin maha on ollut monta päivää löysällä, mutta luin netistä hyvän neuvon pitää koiralla riisipäivä. Keitin  tummaa ja vaaleaa riisiä sekaisin, ja jo päivässä vatsan toiminta normalisoitui. Nyt lisään pikkuhiljaa normaalia ruokaa riisin joukkoon.

Meiltä on jäänyt tällä viikolla sairastelun vuoksi sekä koiratanssi että toko väliin, mikä on tietysti harmi. Tokossa on ollut ihan mukavaa, mutta emme jatka sitä tämän lyhyen kurssin jälkeen, tanssi on meille sopivampi laji. Kaikista hienointa siellä on ollut nähdä ohjaajan esimerkkikoirien toimintaa; kuinka ne ovatkin niin tottelevaisia! Tuijottavat jatkuvasti ohjaajaa häntä heiluen, odottaen että saisivat käskyn, eivätkä välitä tippaakaan muusta maailmasta. Meidän kanssa koulussa ovat 5 kk vanha sileäkarvainen noutaja ja 7 kk vanha meksikonkarvatonkoira. Senni on siis joukon vanhin, ja myös pienin. Paikallaolo on Sennillä ihan superia, mutta muissa harjoittelemissamme jutuissa muut taitavat pärjätä paremmin. Ohjaajamme on todella taitava, ja olen saanut itselleni pari hyvää vinkkiä koulutukseen. Esimerkiksi, että paikallaolon jälkeen kehutaan rau-hal-li-ses-ti koiraa eikä hihkuen, jottei se ala innostumaan odottaessaan kehuja saapuvaksi. Lisäksi käskyissä, joissa käytetään vielä vartaloapuja olen tehnyt ensin vihjeliikkeen ja vasta sitten sanonut käskyn, vaikka tämän pitäisi mennä juuri toisinpäin. Tokossa minulle vierainta on se, ettei käskyissä saisi olla ollenkaan mitään merkkejä koiralle sanojen lisäksi. Meillä esimerkiksi maahanmenoon on yhdistetty käden heilautus, ja se on mielestäni toiminut hyvänä vahvisteena koiralle.

Pidettiin pitkästä aikaa oikein photo-shoot. Näin joskus netissä aivan ihanan kuvan westiestä, jolla oli helmet kaulassa, ja halusin testata Sennillä samaa. Helmet ovat kauan sitten ostamani rihkamahelmet, jotka taidan nyt lahjoittaa Sennille ennakkoperintönä, hihii.

Mätsärit maalla ja kaupungissa

Torstain mätsäri Tuomarinkartanolla oli juuri niin iso kuin ajattelinkin, onneksi olimme ajoissa paikalla. Kehien piti alkaa kuudelta illalla, mutta ilmoittautumisia otettiin vastaan vielä puoli seitsemältä, koska väkeä oli niin paljon... Loppujen lopuksi pääsimme kotiin vasta puoli kymmenen jälkeen, ilman palkintoja mutta punaisiin sijoitettuna. Onneksi tutustuimme paikan päällä olleeseen toiseen westieen emäntineen, joten ilta ei tuntunut ollenkaan niin pitkältä!

Haimoossa

 Lauantaina suuntana oli Vihdin Haimoo ja mätsäri maalaismaisemissa Haimoon elojuhlilla. "Täällä on varmaan pääpalkintona maatila" kuulin erään naisen kommentoivan, hih. Jännitin koko viikon sataako lauantaina, ja hyvinhän ne pilvet näyttivät ennusteiden mukaan kiertävän Haimoon. Todellisuus oli sitten toinen, ja nyt on sitten koettu, miltä tuntuu olla todellinen koiraihminen ja seistä sateessa kisaamassa. Erikoista tässä mätsärissä oli, että todella moni lapsi & koira-koirakko oli ilmoittautunut myös pienten aikuisten koirien luokkaan. Meitä vastaan kisasi 13-vuotias austarianterrieri puolta nuoremman esittäjän kanssa, ja meidät arvioitiin sinisiksi... Luulin meitä jo ihan luusereiksi kun Sennikin haisteli maata kehässä todella paljon, ja yllätyinkin todella iloisesti kun loppusijoitus oli sinisten kakkonen! Olisi ollut hauska päästä BIS-kehään jos oltaisiin oltu ykkösiä, mutta vielä ei ollut sen aika. Palkinnoksi saimme erikoisen keltaisen ruusukkeen, pokaalin ja kaulapannan joka on pienimmilläänkin 35 cm, aika iso siis. Pokaaliin oli oikein kaiverrettu "Haimoon elojuhlat 2013", samoin ruusukkeessa luki tapahtuman nimi. Hieno fiilis jäi tapahtumasta. Huvitin myös kanssakilpailijoita vetämällä keltaisen sadetakin Sennin selkään sateen alettua, mutta pitäähän nyt turkkirotua suojata sateelta! Kuvaa tilanteesta ei ole, koska kameralle ei ollut sadetakkia...

Huh, kahdeksan päivän sisään siis neljä mätsäriä! Kolmessa saimme punaisen nauhan, yhdessä sinisen, ja kahdessa pääsimme luokkamme palkintosijoille. Olen tyytyväinen tuloksiin, ja pakko myöntää, että vaikka aluksi halusinkin lähteä näihin tapahtumiin vain harjoittelumielessä, heräsi sisälläni aikamoinen kilpailuhenki kun huomasin, että yhteispelimme toimii ihan hyvin - etenkin kun kolmessa kisassa olimme aikuisten koirien kehässä, vaikka Senni on vielä ihan junnu.

Seuraava mätsäri on vasta 28. elokuuta, ensi viikolla kirjoitan siis jostain muusta!

Sennin ja Mollin taukojumppa

Mitä tehdä kun mätsärissä joutuu odottelemaan omaa vuoroaan? Westie-neideillä on tähän helppo ratkaisu: painitaan serkun kanssa!

Pinkissä hihnassa Senni, ja valkoisessa Molli. Ikäeroa on  tarkalleen kaksi kuukautta, Molli täytti viikonloppuna vuoden. Aiemmat painikuvat kesän alusta voi tarkastaa täältä, klik!

Match Show ilman ampiaisia

Uusi päivä, uudet kujeet! Tänään mentiin Sennin kanssa kahdestaan Ponikoulun ratsastajat ry:n järjestämään mätsäriin Vihdin ja Siuntion rajalle, hevostallille. Paikka oli ihana, hevosmaneesiin oli rakennettu hienot kehät vierekkäin. Koska aurinko paistoi, olivat olosuhteet todella kuumat, sillä vaalea hiekka tehosti auringon vaikutusta entisestään. Ja minä hölmö olin laittanut mustat vaatteet black & white -teemaisesti, sillä odotin pilvistä päivää. Järjestäjillä oli äänentoistolaitteet, joilla kuulutettiin selkeästi ohjeet aluksi ja ilmoitettiin jos jossain kehässä oli alkamassa uusi luokka, mikä oli erittäin yleisöystävällistä.

Pentujen ikäraja oli yksi vuosi, joten tänään taannuimme pienistä aikuisista pieniksi pennuiksi. Pentuja oli 13, ja me olimme viimeisiä ja siten kehässä yksin. Numerolappuni oli tosin kirjoitettu niin epäselvällä käsialalla, että luulin meidän numeron olevan 143 eikä 113, joten tuli pieni hoppu kun meitä alettiin huhuilla kehään enkä edes tajunnut että meitä ne huutaa... Jäi huolellinen valmistautuminen ja kontaktin otto siis tekemättä tällä kertaa. Hunajabroilerinleikkeet taskussa olivat kuitenkin hyvä motivaattori, eikä ampiaisiakaan ollut mailla halmeilla, joten saimme punaisen nauhan! Erityisesti tuomari kehui Sennin liikkumista.

"Anteeksi, luulen motivaationi olevan piilotettuna tähän kassiin, saisinko maistaa jo?"

Punaisten kehässä oli sitten 7 koiraa, joista kolme hyvästeltiin heti alkuun - emmekä me olleet yksi heistä! Tässä vaiheessa rupesi jo hymyilyttämään, sillä tiesin että saadaan sijoitus ja ah, ruusuke. Tsempattiin kovasti kun tuomari vielä käsitteli ja juoksutti neljä viimeistä koirakkoa yksitellen, mutta rahkeet riittivät tänään "vain" neljänteen sijaan. Eiliset pettymykset on siis pyyhitty pois! Tästä on hyvä taas asettaa tavoitteita pikkaisen korkeammalle, seuraavan kerran menemme mätsäriin jo torstaina (jos kelit suovat) Tuomarinkartanolle. Siitä tapahtumasta on tulossa todella iso, tuomaritkin on jaettu ryhmittäin, eli kisaamme aluksi vain muita terriereitä vastaan. Lisäksi tuomarit ovat ihan oikeita näyttelytuomareita, joten helppoja virheitä tuskin annetaan anteeksi. Taidanpa ottaa tupeerauskammankin mukaan!

Arviointipaperille tapahtui onnettomuus kuvaustilanteessa, alla olevan kuvan koira liittyy tapaukseen.

Palkinnot. Hyvä me!