Otsikon kysymys esitettiin minulle ensi kerran hieman vähättelevään sävyyn, esittäjänä oli henkilö jonka mieleen ovat enemmän koirasudet. Kovaa vastakkainasettelua siis, enkä tuolloin saanut kunnolla edes vastattua kysymykseen mitenkään järkevästi. Sen jälkeen olen miettinyt asiaa kovastikin, koirien kirjo kun on niin valtava. Valitettavan usein rotu- tai koiravalinta menee myös päin mäntyä, jolloin sekä omistaja että koira kärsivät yhteiselosta.
Muistan ala-asteikäisenä raahanneeni kirjastoautolta kaikki mahdolliset koirarotukirjat ja lueskelin niitä omasta koirasta haaveillen. Osasin ja osaan edelleen nimetä valtavasti koirarotuja ulkonäön perusteella. Tuolloin minulla oli kaksi suosikkirotua; westie ja newfounlandinkoira (kuin kaksi marjaa...). Tuolloin viehätys näihin kahteen rotuun oli puhtaasti ulkonäkökeskeistä, en koskaan ollut tavannut kummankaan rodun edustajaa. Oscarin ja oman koiratiedon lisääntymisen myötä olen sittemmin ymmärtänyt millaisia terrierit ovat, ja millainen
terrieristin tulee olla, joten 26-vuotiaana tehty rotuvalinta ei enää ollut vain kivan näköisen koiran valitsemista.
Pieniä ja söpöjä valkoisia koiria on montaa erilaista, miksi juuri westie on minun rotuni? Olen järkeillyt sen niin, että alitajuisesti pitää sellaisista koirista, joilla on ominaisuuksia joita itsessäänkiin arvostaa, tai joita haluaisi omata. Westie on syötävän söpö ja kaunis koira, mutta turkin alla on turkinpippuria. Rotumääritelmä kertoo luonteesta seuraavaa:
valpas, iloinen ja rohkea; itsevarma mutta
ystävällinen. Kappas vaan, voisin allekirjoittaa nämä myös itsestäni, tai ainakin toivon että tälläisenä minut nähtäisiin. Välitän paljon omasta ulkonäöstäni, ja naapurintyttö-kuoren alla olen esimerkiksi pokerinpelaaja (tieto jolla olen loksauttanut monet leuat).
Toki nyt, kun Senni elämässäni on, on helppoa kertoa miten olemme samankaltaisia, mutta kyllä minulle olisi muunkinlainen koira voinut tulla. Halusin, että koira on pienikokoinen, jotta se on helppo ottaa mukaan ja jotta sille löytyy helpommin hoitopaikkoja. Karkea turkki oli myös mieluisa, koska pidän trimmaamisesta, ja karkeasta turkista lähtee vain vähän irtokarvoja asuntoon, eikä karvanlähtöaikaa ole. Lisäksi halusin koiran, jonka kanssa voi harrastaa koiratanssia. Sitä tosin voi tehdä millaisen koiran kanssa vain, eikä westie varmasti ole helpoimpia rotuja, mikäli pääsemme joskus kilpailuihin saakka. Mutta se on haaste ja hidaste, ei este.
Elämässäni luotan siihen, että asiat menevät aina oikein päin, ja olen luottanut kohtaloon monissa asioissa. Myös koiranhankinnassa asiat vain yhtäkkiä loksahtivat paikoilleen, mutta "Kun Riikka tapasi Sennin" onkin aivan toinen tarina.
