Agility - se yksi ja ainoa laji, johon meidän ei pitänyt koskea pitkällä tikullakaan. Sitten näin kuinka hauskaa Sennillä oli, kun se sattumalta höntsäili kanssani yhdellä agility-radalla muutoin vain. Ei huimannut puomit tai A-esteet, yli vaan! Toteutuksen alkeiskurssista sai sitten liekkeihin Westiekerho, joka kertoi järjestävänsä sellaisen ihan meidän lähellä.
Kurssi on nyt puolivälissä, neljä kertaa on takana. Vaikkei Senni mikään salama agility-radalla olekaan, on sillä ollut ekasta kerrasta lähtien hyvä taju siitä mitä pitää tehdä, ja on tehnyt kaiken mitä olen pyytänyt (niinjoo paitsi kerran ei juossut putkeen, kun poikakoiran pissaa oli putken suulla, siisti diiva kun on). Hitaasta koirasta on se ilo, että minä pysyn ihan hyvin koiran rinnalla, ja ehdin ohjata rauhassa.
Eniten on yllättänyt se, miten hyvin kaikki koirat seuraavat ohjausta, vaikka meillä omistajilla ei aina ole vielä ihan selkeää käsitystä siitä, miksi mikäkin tehdään juuri niin kuin tehdään. Kivointa onkin ollut se, että ollaan heti päästy tekemisen makuun, ja saatu tehdä ihan oikeasti. Mihinkään hifistelyyn ja sekuntipeliin ei ole vielä kiinnostusta, nyt nautitaan vain siitä että onnistutaan yhdessä. Ja ehkäpä saatan tästä eteenpäin lukea muista koirablogeista myös ne agilityä käsittelevät jutut, aiemmin olen ne tylysti sivuuttanut.
Ihanaa! :) Nyt vaan senniin lisää vauhtia niin tulee omistajallekin hiki :D voi sitten melkein jo sanoa itsekin urheilleensa :P
VastaaPoista