maanantai 10. marraskuuta 2014

Temppukimara Lemmikkimessuilla


Vihdin Wuosisatamarkkinoiden jälkeen meitä kysyttiin mukaan koirakoulumme esitykseen Messukeskuksen Lemmikkimessuille Royal Canin areenalle. Vaikkei me Sennin kanssa vielä ollakaan mitää tähtösiä, niin jostain sitä esiintymiskokemusta on kerrytettävä, ja tämä kuullosti varsin hauskalta ja jännittävältä jutulta kivalla porukalla - lähdettiin siis mukaan.

Sennin lisäksi lavalla nähtiin bouvier Fanni, havanankoira Liina sekä sheltit Kani ja Goldie, eli esitys oli silkkaa girl bitch poweria. Esitys kesti noin 15 minuuttia, ja lisäksi meidän ope Marjaana kertoi yleisölle hieman temppukoulutuksesta.

Yleisöä tuli koko esityksen ajan enemmän katsomaan, ja oli mukava huomata että siellä yleisössä hymyiltiin, naurettiin ja meille annettiin myös välitaputuksia. Sennin kanssa muistettiin tehdä melkein kaikki temput, superhyvin onnistuivat sukkien riisuminen sekä pujottelut.

Kun oli joku tavoite, niin perustreenaamisestakin tuli skarpimpaa. Ja kun areenalla oli viisi koiraa yhtä aikaa, ei ollut niin vakavaa, vaikka Sennin ja minun kontakti katkesi monta kertaa aiemmilta esiintyjiltä pudonneiden namien vuoksi. Ehkä tämän esityksen myötä minulle kirkastui, että niiden temppujen treenaamisen sijaan pitäisi treenata sitä tekemistä ja kontaktia paljon enemmän, ja näin aion myös jatkossa tehdä. Omat hermoni pysyivät tosi hyvin kurissa, eikä jännitys vaivannut lähes ollenkaan, vaan pystyin vain nauttimaan kokemuksesta, kiitos siitä mukavalle porukallemme. Myös niissä kohdissa, kun Sennin ja minun välillä oli yhteys poikki, pysyin rauhallisena, hymyilin, ja yritin uudestaan ilman paniikkia. Niin ja iso plussa Sennille, että se pysyi koko ajan noiden aitojen sisäpuolella!

Aina välillä sitä kysyy itseltään, mihin sitä on taas lupautunut mukaan.

Ja jälkeenpäin ajattelee, miksen tee tätä useammin?! Saanko mennä uudestaan?!

1 kommentti:

  1. No niinpä! Teidät kyllä varmasti nähdään vielä stagella monta kertaa! <3

    VastaaPoista