maanantai 1. syyskuuta 2014

Vara-Senni

Samana päivänä, kun juoksut alkoivat neljä viikkoa sitten, Senni lopetti leikkimisen. Hormoonitasapainon heitellessä ei ehtinyt keskittyä kuin omiin mietteisiin, oli säästeltävä voimavaroja, sekä lisättävä päiväunien määrää ja laatua.

Tästä tilanteesta on eniten kärsinyt tietysti Sella, joka viettää steriloidun nartun seesteisen tasaista elämää, ja leikkii mieluusti parhaan kaverinsa kanssa joka ikinen päivä. Ensimmäisen viikon ajan Sella oli ihmeissään, ja yritti kaikin keinoin ja villein tanssikuvioin houkutella Senniä painiin. Tuloksetta, Senni pysyi jäänaisena.

Sellan oli siis jätettävä Senni sikseen ja etsittävä parempaa seuraa. Lelulaatikosta löytyi Happy-nalle, joka on saanut tuntea nahoissaan Sellan hellyyden(ja rajuuden)osoitukset viime viikkoina. Ensin Happyn päältä lähti paita, ja lopulta Sella amputoi myös toisen jalan. Lopullisen perkaamisen ollessa käsillä oli minun pakko pelastaa asuntoni valkoiselta polyesterivanukäsittelyltä, ja vaihtaa Happy uuteen (onneksi leluvarastossa oli tismalleen samanlainen nalle odottamassa).

Ei Sellan ja Happyn elo koko ajan ole höykytystä ollut, vaan välillä nallea on myös maltettu hellästi pidellä sohvalla, kuten näissä kuvissa. Sennin juoksutkin ovat ohi, mutta leikkifiilistä ei ole vielä westie-neidiltä löytynyt, joten onneksi Sellalla on tämä Vara-Senni seurana.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti