Match Show kera sabotaasin

Senni katsoo Mollin kehäesiintymistä

Tänään aloitettiin harjoittelu syksyn näyttelyitä varten toden teolla, ja lähdettiin aamulla match show'hun Tuomarinkartanolle. Mätsärin järjesti HurttaHelppi, ja tuotot menivät hyväntekeväisyyteen. Olimme Sennin kanssa paikalla jo varttia vaille kymmenen aamulla, vaikka kehät alkoivat kello 11:00. Saimmekin harjoitella kehässä ihan kahdestaan (eli minä muistutin Senniä siitä, että namipussissani on tänään sekä kanaa että nakkeja). Ennen kehän alkua saimme vielä seuraa, kun Sennin serkku Molli perheineen tuli mukaan. Molli lähtee kanssamme myös syyskuun näyttelyihin. Tänään serkukset saivat vielä painia omia vuoroja odotellessa, mutta näyttelyissähän tämä ei käy päinsä, etteivät vaivalla laitetut turkit takkuunnu ennen esiintymistä. Meille riitti tällä kertaa turkin kampaus läpi ja pään pörrötys kamman avulla, en laittanut turkkia näyttelykuntoon.

Koiria oli paljon, pelkästään pienet aikuiset kehässä oli lähes 50 osallistujaa. Pentujen ikäraja oli 9 kuukautta, joten mekin olimme "aikuisia", sillä Senni täytti tänään 10 kuukautta. Eniten näin chihuahuahoita ja mäyräkoiria, terriereitä oli muutama. Meidän vuoro oli jo kolmannessa parissa, joten en ehtinyt oppia ulkomuistista tuomarin kuvioita. Tämä ei kuitenkaan haitannut, sillä hän oli hyvin selkeä. Meillä oli taas vastassa chichu niin kuin ensimmäisessäkin mätsärissämme maaliskuussa, joten oli revanssin aika! Senni oli todella nätisti, ja seisotin pitämällä namia naaman edessä, koska näin muidenkin sitä kikkaa käyttävän - nythän olemme alkaneet harjoitella seisotusta sitä ilman, mutta ryhti ei silloin valitettavasti vielä pysy yllä. Namia Senni jaksaa tuijottaa varmaankin vaikka kaksi minuuttia. Kehässä minulla oli hyvä fiilis, vaikken ehtinytkään paljon katsoa kuinka parillamme menee, joten koin oikeudenmukaiseksi sen, että saimme punaisen nauhan, mikä oli myös tavoitteemme tälle päivälle.

Ryhmäkehä sen sijaan oli suuri pettymys, sillä jouduimme yllättävän sabotaasin kohteeksi. Seisotukset kestivät piiiitkään sillä koiria oli noin 25, ja tuomari harkitsi päätöksiään hartaasti. Joka kerta ampiainen löysi meidät (vai meidän namit?) ja häiritsi niin pahasti, että kun tuomari alkoi valita jatkoon menijöitä, oli Senniltä mennyt jo hermot ja koira oli tuhannen mutkalla ampiaisen kimpussa ilmaa haukkaillen - ei jatkoon. Kuten matkaseuramme sanoi, tämä on elämää ja onneksi ei oltu oikeassa näyttelyssä. Silti harmittaa, mutta onneksi pääsemme jo huomenna uudestaan kisaamaan, toivottavasti ilman ampiaisia! Hyvä kokemus kuitenkin, sillä Senni teki mitä pyysin (silloin kun ampiainen ei ollut sen naamassa), ja keskittyi minuun myös silloin, kun kehässä oli yhtä aikaa paljon koiria.

Merkintä itseä varten: osta tuoli. Kun istuu maassa lähes neljä tuntia leppoisasti rupatellen, huomaa kyllä illalla että selkä on jumissa...