Pompadour part. 2

Ensimmäinen Sennin ja Pompadourin tapaaminen tammikuussa ei mennyt ihan niin hyvin kuin kaikki toivoivat. Tästä tapaamisesta oli viime viikolla kulunut kolme viikkoa, ja teimme uuden vierailun. Liekö pennun pystyyn noussut toinen korva vaiko vain kasvanut koko vihjannut Sennille, että tässähän on aito westie! Leikit alkoivat saman tien kun pääsimme sisään, ja sitten hurlumheitä jatkuikin monta tuntia. Lopuksi sitten nukuttikin yhdessä, edes pennulla ei ollut loputtomasti virtaa. Hyvä Senni, tämänlaista käytöstä halusinkin nähdä!

 

Onko hienompaa talvitakkia nähty?!

Tammikuun pakkasilla hytiseviä koiria ulkoiluttaessa aloin harkita talvitakin hankkimista Sennille. Eihän talvitakille täällä Helsingissä ole monena talven päivänä käyttöä, mutta on se hyvä olla olemassa. Ja onhan se nyt kiva pukea koiraa kuin nukkea, kun voi asian itselleen selittää että muuten se palelee. Hupivaatteita meillä ei ole, neideillä kun on kummallakin hyvät turkit olosuhteita vastaan, ja kovilla sateilla Senni saa ylleen Rukan sademanttelin.

Talvitakin hankintapaikka oli Tundradogwear, sillä näin pääsin hyödyntämään viime westietempauksesta voittamamme lahjakortin, ja loppuhinnan maksoin itse. Liikkeen sivuilta valittiin malli ja kankaat, ja sitten koirasta piti ottaa strategiset mitat, eli kaulan-, rinnan ja lantionympärys sekä mitta niskasta häntään. Valmista tuli muutamassa päivässä, ja sitten takki postitettiin kotiin. Mutta voih, mittojen mukaan tehty takki ei mahtunutkaan kiinni! Sennihän on varsin runsas narttu, joten kiinnitysnauha jäi melko keskelle koiraa eikä lantioon, ja siinä kohtaa ympärysmitta on tietysti suurempi. Tundradogwearin liike sijaitsee Espoossa, joten kävin suoraan siellä pidennyttämässä nauhaa, ja työ oli valmis 5 minuutissa. Nyt takki istuu kuin hansikas,ja on supertyylikäs! Päällikangas on villasekoitetta, vuori fleeceä. Moneen viikkoon ei olla takkia tosin päästy käyttämään, mutta tuleehan niitä uusia talvia.

Tundradogwearin sivut täällä.

Senni ja Sella pentutreffeillä

Tässä on Pompadour!

Pikkusiskoni avomiehineen toteutti pitkäaikaisen haaveen uudesta perheenjäsenestä, ja viime viikolla heille muutti pieni westiepoika Who's -kennelistä. Meidän lauma kävi pikkuista jo tervehtimässä tämän uudessa kodissa. Sella oli aivan kauhuissaan ja katsoi paremmaksi vältellä pentua, joka taas johti siihen, että Senni änki aina itsensä Sellan ja pennun väliin ja puolusti Sellaa. Tapaamisen jälkeen Markon kanssa nauroimmekin, että vaikka Senni aina esittää niin viileää Sellaa kohtaan, niin kyllä siellä taustalla kuitenkin jotain kiintymystä on.

Sennin pinna pennun läheisyyden suhteen oli yllättävän lyhyt, vaikka Senni on ollut useasti pentujen kanssa tekemisissä. Senni piti alkunuuhkaisujen jälkeen tiukasti kiinni omasta reviiristään murinalla ja ärhäntelyllä. Seuraavaan tapaamiseen otan namipussin mukaan, ja täytynee helliä pentua vähän Senniltä salaa, ettei tarvitse olla niin mustasukkainen. Myös tapaaminen vain westieiden kesken voisi olla hyvä idea, kun Senniltä putoaisi tuo poliisitehtävä pois. Mutta pentu oli kyllä todella reipas (kuten pikkuwestien pitääkin olla) ja Senniin ihastunut, eikä tuntunut olevan moksiskaan, vaikka sai suoraa palautetta. Kyllä näistä kaverit vielä tulee!

Sennin puolustuspartio matkalla pelastamaan Sellan pinteestä.

Pompadour oli todella pikkuinen ja hauraan tuntuinen, tuon ikäisellä pennulla kun kaikki luut ja nivelet ovat vielä keskenkasvuisia ja vähän sinnepäin. Pentu on ollut vieraskorea tai todella fiksu, sillä siskoni kertoman mukaan se nukkuu kiltisti 10 h yöunia omassa pedissään, osaa jo tehdä tarpeensa ulos ja pyytää sinne itse kun tarvitsee mennä, ja pärjää itsekseen pieniä pätkiä. Eli todella hyvin on elämä uudessa kodissa alkanut, toivotaan kaikkea hyvää uudelle perheenjäsenelle!

Pompadour sai myös oman tagin blogiini, sillä aion jatkossakin altistaa teidät lukijat pentukuville.

Joulukuuta

Hiljaiseloa viettänyt koirabloggari tässä hei. Tuli syksy, uudet työkuviot, uudet työajat, asunnonmyyntiprojekti ja kirjoitusblokki. Ja yhtäkkiä on joulukuu!

Meidän lauma on ennallaan, Sennillä on jälleen post-juoksu-masennus. Ei kiinnosta muut koirat, ja kaikki vapaa-aika käytetään nukkumiseen ja märehtimiseen. Vanhojen merkkien mukaan tätä on nyt kuukausi jäljellä, koska kaksi on takana. Voi Senni. Ja voi Sellaa, koska nyt Sellalla ei ole leikkikaveria. Eläinlääkäriltä yritin rokotusten yhteydessä pyytää lupaa antaa galastopia, mutta se ei kuulemma auta näihin valeraskauden henkisiin oireisiin, vaikkei mitään lelujen hoitamista olekaan. Pitää siis vain odottaa, ja toisaalta nauttia siitä, että tässä tilassa Senni nauttii ihmisten läheisyydestä - en keksi montaa asiaa, jotka tekisivät minut onnellisemmaksi kuin sohvalla sylissäni nukkuva koira.

Koiramessuillakin kävin, mutta töiden vuoksi pääsin sinne vain lauantaina. Ostoslistalla olivat ohennussakset, joiden ostamista olen nyt harkinnut kolme vuotta. Ohkareita aion käyttää vain viimeistelyyn, ja ensi testin mukaan ovat oikein mainiot siihen. Koiramessuilta löysin myös kadonneen näyttelykipinän sekä uutta intoa koiratanssiin, kun kävin katsomassa Pohjoismaiden Mestaruus -kilpailuita. Kaksi esitystä sai minut jopa kyyneliin! Ennen omaa koiraa liikutuin todella helposti koiratanssivideoista, mutta oman koiran ja harrastamisen myötä aloin ymmrätää,  miten mikäkin opetetaan ja tehdään, jolloin on vaikeampaa nauttia kokonaisuudesta esityksissä. Tieto lisää tuskaa.

Westiet vaatekaapissani

Se alkoi ihan viattomasti, lähdin ostamaan talvikenkiä sunnuntai-iltapäivänä. Aleksi 13 oli yksi viimeisistä kaupoista, jossa kävin kenkiä etsimässä. Sopivia ei löytynyt, ja nostin katseeni kohti vaateosastoa, ihan vahingossa.

Mitä. Tuolla. On.

Westie-vaatteita, keskellä kirkasta päivää, ihan oikeassa kaupassa eikä missään lemmikkishopissa tai näyttelyssä! Oman mielenterveyteni tähden en jättänyt toppia ja neuletakkia ostamatta, olisihan se nyt ollut vallan hirveää ajatella niitä jatkuvasti, että miten ne siellä kaupassa voivat ja pääsivätköhän ne hyvää kotiin ja pestäänkö ne oikein ja eikai niitä vain säilytetä mytyssä. Niinpä annoin niille kummallekin rakastavan kodin, ja valmistaudun henkisesti tulevaisuuteeni crazy dog ladyna.

Ulkonäköpaineet tältä vuodelta ohitse

Lauantaina 30.10. Senni oli yksi niistä harvoista westeistä, jotka osallistuivat epäviralliseen skottien ja westien Black & White - näyttelyyn Espoossa. Järjestämisvastuukin oli tänä vuonna valkoisella kerholla, mutta osallistujia ei ollut kourallista enempää. Westejä oli ilmoitettu 16, skotteja 41. Westeistä oli vielä muutama poissa, joten valkoisten kehä oli melko nopeasti taputeltu.

Meidän osalta ei jäänyt merkintöjä historiankirjoihin, suomalaiselta miestuomarin (Juha Smolander) ei toki odotetukaan arvostavan Sennin runsasta olemusta. Senni teki vielä helpoksi meidän jättämisen luokassaan viimeiseksi hyökkimällä edellä kulkeneen nartun suuntaan pariin otteeseen. Sennillä on nyt juoksut parhaimmillaan, joten sille annettakoon anteeksi hieman ärsyyntynyt käytös.

Koska kotiinviemisiksi ei saatu edes kunniapalkinto-ruusuketta (joka vastaa virallisen näyttelyn SA:ta), jäi päivän anti sosiaalisen kanssakäymisen varaan. Oli mukava nähdä tuttuja, etenkin kun tämä oli nyt meille viimeinen näyttely kuukausiin. Aion lyhentää talvikaudeksi Senniltä turkkia reilusti, ja kasvattaa helmoihin entistä tuuhemman karvan ensi kesän näyttelyturneeta varten.

Näyttelyreppukin on nyt tyhjennetty, ja se pyörii parhaillaan pesukoneessa. Kun käy paljon koiran kanssa näyttelyissä, oli kätevää, kun yhdessä repussa oli koko kauden ajan kaikki tarvittava, eikä joka viikonloppu tarvinnut aloittaa pakkaamista nollista. Ensi vuotta silmälläpitäen ja ehkäpä jollekin vinkiksi tässä meidän perussetti:

koiran paperit kansiossa

 näyttelyhihna(t)

numerolapunpidike

westie-pinssi

särkylääkettä

koiran ruokaa, nameja, järsittävää

vesipulloja

juomakuppi koiralle

trip-mehuja

mustekalat aurinkovarjoa varten

kakkapusseja 

huulirasvaa

sadeviittoja

tarrarulla

käsidesi

puhdistusliinoja

nenäliinoja

pieni pyyhe

aurinkorasva

...ja mitä lisättiin aina lähtiessä

turkinhoitovälineet 

numerolappu

rahapussi

kännykkä

sään vaatimat varavaatteet ja -kengät

kamera

emännän eväät

Oho, olipas minulla iso laukku. Näiden lisäksi mukana kulki tietysti trimmauspöytä (18 kg), Sennin mökki-häkki, aurinkovarjo ja retkituoli. Lisätäänpä huvikseen tähän vielä termi mitä mukaan näyttelyyn, jotta tänne löytää googlesta helpommin, ja kaikille tulee varmasti selväksi, ettei tämä harrastaminen ole mitään ihan kevyttä hommaa, hahaa. Perusohjeistus numerolappu+vesikuppi+makuualusta on vain toiveajattelua.

Ja vaihtaisinko yhtään näyttelypäivää pois tältä vuodelta? En. (No ehkä sen Janakkalan).

Ja olenko varmasti jo tammikuussa suunnitellut meidän koko ensi kesän menot näyttelyiden mukaan? Kyllä.

Taas westikerhon koiratanssikurssilla

Westikerho järjesti sunnuntaina vuoden toisen westie-koiratanssipäivän Dream Team -areenalla Akaassa. Tällä kertaa puolet osallistujista oli koiratanssinoviiseja, ja puolet "jatkavia", eli jo koiratanssiin tutustuneita. Minä ja Senni oltiin jatkavissa, mikä tarkoitti sitä, että meille oli päivästä varattu yhteensä 30 minuuttia ihan omaa aikaa, jolloin kouluttaja Salla Haavisto keskittyi vain meihin. Etukäteen olin jo saanut esittää toiveen siitä, mihin asiaan haluaisin apua Sennin kanssa. Halusin käyttää tämän tilaisuuden vire- ja motivaatioharjoituksiin, joissa ollaan heikoimmilla hangilla.

Omalla toiminnallani ja kokemattomuudellani olen osaltani aiheuttanut sen, että Sennillä laskee mielenkiinto tekemiseen nopeasti, ja se alkaa haahuilemaan. Senni on myös hidas. Meidän koulutuksessa ei täten koulutettukaan koiraa, vaan minua. Salla neuvoi erilaisia palkkaustekniikoita ja hössöttämistä, jotka ovat tällaiselle laitan-namipussin-lanteille-ja-heitän-sieltä-ihmiselle todella arvokkaita. Jatkossa meidän tulisi saada treenaamiseen paljon vauhtia, mikä tosin omassa kerrostalokaksiossa taitaa olla aika haastavaa. Uusilla tekniikoilla kyllä jo näin väläyksiä uudesta Sennistä, ja ylipäätään päivän aikana sain huomata miten paljon parempi kontakti meillä oli viime tammikuiseen koulutukseen verrattuna.

Dream Team -areenalla on aina ihana käydä tanssimassa. Tanssikurssien lisäksi ollaan käyty siellä treenamassa juuri erkkarin show'ta, ja 1,5 tunnin kotimatkalla olen joka kerta pursunnut ideoita ja innostusta. Päivän kohokohta oli tällä kertaa harjoitus, jossa noin 30 sekunnin opeteltuun koreografiaan laitettiinkin kullekin koirakolle yllätysmusiikki - ja minun ja Sennin musiikki oli Aladdin -elokuvan Ei oo kaveria parempaa. 90-luvun Disney-klassikot ja erityisesti niiden musiikit ovat minulle todella rakkaita, joten eipä Salla arvannut kuinka oikeaan tuo biisi osui! Tuossa kohtaa päästiin Sennin kanssa aikamoiseen flow-tilaan tanssiessa, ja heti kotiin päästyessä piti vielä fiilistellä sitä biisiä ja tunnetta YouTubesta.


Postauksen kuvat otti Tessa, jonka tunnelmat päivästä voi lukea täältä.