Everlasting eli hupia westielle viideksi minuutiksi

 Senni on taitava. Senni on aivan liian taitava.

Jo pidemmän aikaa olen halunnut ostaa Sennille Everlasting-lelun, jonka luvataan tarjoavan koiralle tekemistä pitkäksi aikaa. Leluun voi ostaa uusia täytteitä, ja täytteet ängetään leluun niin tiukasti, että niiden poistaminen on koiralle vaikeaa. Lisäksi täytteen muoto on sellainen, ettei koira saa siitä hampaillaan kunnon otetta. Kuulostaa siis täydelliseltä Sennille, joka on tähän mennessä keksinyt nopeat ratkaisut kaikkiin leluihinsa.

Sellalla on myös tälläinen lelu pienempänä, ja Mies vinkkasikin, että kannattaa ostaa koko isompi, eli M-koko. Paketin mukaan M-koko sopiikin vähintään 6,8 kilon painoisille koirille. Täyte on tässä koossa jo melko iso, mutten ajatellut sen olevan ongelma, sillä eihän se koira sitä kerralla syö.

Annoin lelun Sennille, ja ensireaktio oli epäluuloinen. Lelussa oli minunkin nenääni todella vahva muovin tuoksu, joten haju oli Sennin mielestä varmasti melko luotaantyöntävä. Jopa minun iltapalani, luonnonjugurttia ja vadelmaa, kiinnosti enemmän. Mutta sitten muovin haju hälveni, ja lelu pääsi testiin.

Viiden minuutin kuluttua täyte oli lelun ulkopuolella, ja Senni rouskutteli sitä tyytyväisenä. Tungin täytteen takaisin leluun, mutta sama toistui, nyt jo paljon nopeammin. Ei siis saatu rahoille vastinetta tässä suhteessa, mutta onneksi lelussa on kapeampi "keskiosasto", johon voin piilottaa pienempiä nameja jatkossa. Ainakaan valmistajan tekemiä täytteitä ei meille tarvitse ostaa, tai voisinhan syöttää ne Sennille suoraan paketista...

Kun vielä oli lunta ja pakkasta

Oscarille takki päälle, kamera mukaan ja koirien kanssa pelloille kävelemään. Kantohankia ei vielä ollut, mutta sisulla pääsimme pellon toiselle puolelle. Sorelit muuten ovat loistavat jalkineet väylän tekemiseen perässä tarpoville. Oli ihanaa pitää pitkästä aikaa Senniä vapaana, kävely on paljon rennompaa ja koirakin pääsee irroittelemaan omaan tahtiinsa. Oscarilta meinasivat puolestaan voimat uupua, ja loppumatkan papparainen saikin sylissä. Mutta sitä ennen mentiin eikä meinattu:

Vielä jaksaa vanhakin tanssia

Sennin toiset juoksut alkoivat tammikuussa, emmekä niiden aikana vierailleet Oscarin luona ollenkaan. Kun juoksujen alkamisesta oli kulunut jo neljä viikkoa, lähdimme vihdoin maaseudun rauhaan. Oman naapurustomme uroksetkin olivat jo luopuneet leikistä, joten en ollut huolissani koirien soidinmenoista.

Vaan kuinkas sitten kävikään. Oscar nuortui silmissä, ja alkoi heti liehitellä Senniä. Hetken Sennikin oli onnessaan, onhan Senni ollut vanhaan herraan kovin ihastunut, ja turhaan yrittänyt saada Oscariin kontaktia jo yli vuoden ajan. Osat vaihtuivatkin kertaheitolla, sillä hyvin nopeasti Senni kyllästyi totaalisesti hännän seudulla hääräilevään papparaiseen, ja jopa murisi päästäkseen innokkaasta ihailijasta eroon. Oscaria tämä ei tietenkään haitannut yhtään, sillä hän on jo kuuro.

Onneksi Senni ei lähtenyt Oscarin peliin mukaan, joten kenenkään ei tarvinnut olla huolissaan westie-border-pennuista.Ihailtavaa kyllä, että Oscar vielä lähes 14-vuoden iässä olisi halukas sukuaan jatkamaan. Senni on kyllä melko fiksu tyttö, ja käytti ovelasti päätään suojatakseen takamuksensa, muun muassa änkemällä ihmisten syliin nojatuoleihin, tai nojaamalla seiniin. Mutta ei Oscar silti uskonut olevansa kaksi viikkoa myöhässä...
   

Apua.

Sanokaa joku tolle ettei kiinnosta!

Hiipivä tiikeri, piilotettu westie

Ennen kuin minulla oli mahdollisuus ottaa koiraa, hankin tiikerin. Tiikeri on ollut kiitollinen lemmikki; ei ole vaatinut ulkoilutusta, on pärjännyt ilman eläinlääkärikäyntejä, ja ruokakulutkin ovat olleet kohtuulliset. Yhteisiä harrastuksia meillä ei ole ollut, mutta tiikeri on kätevä vaatteidenlaskupaikka vahtii mielellään vaatteitani. Asuntoon tulleet huoltomiehetkin ovat säästyneet ilman naarmuja, vaikka ovatkin aluksi säikähtäneet eksoottista lemmikkiä. Senni ja Tiikeri ovat tulleet toimeen hyvin, ja isosta kaverista saa tukea ja turvaa kun maailma ahdistaa. Eikä kotona tarvitse olla koskaan yksin.