tiistai 29. lokakuuta 2013

Turkki hyvin, kaikki hyvin

 Tämän näköinen nuori neiti hengaili aamulla sängyssä. Eipä tiennyt Senni minne illalla mennään.



Turkki oli laitettava kuntoon lauantain Black & Whitea varten, joten kävimme kasvattajalla trimmissä. Homma hoitui tunnissa, ja itse tekemäni pohjatyöt turkille olivat kuulemma onnistuneet ihan hyvin, jes!

Keittiön keinovalo ei ollut paras mahdollinen kuvausympäristö, mutta tästäkin kuvasta näkee eron aamuiseen, Sennin olemus on paljon siistimpi. B & W:ssa tulee olemaan 17 westie-narttua ja vain 9 urosta, joten tytöille voi tulla kinaa pojista siellä on paljon girl poweria!

Eilisissä näyttelytreeneissä syttyi taas monta lamppua minun päässäni, ja toivottavasti Senninkin. Sennin seisottaminen vapaasti menee niin paljon paremmin kuin asettelu, että yritämme tällä kertaa sitä. Ohjaajamme oli vähän sitä mieltä, että tämmöiset omapäiset terrierit eivät oikein pidä siitä, kun niitä asetellaan, ne haluavat hoksata ja tehdä itse. Tällä tyylillä Senni alkoi jopa pitää itse häntäänsä pystyssä (normaalisti esittäjä pitää sitä pystyssä), joten oikealla tiellä ollaan.

maanantai 21. lokakuuta 2013

Terrierit metsässä, katso kuvat!


Olimme viikonlopun maalla, ja kävimme kahdesti metsälenkillä koirien kanssa. Vielä alkuvuonna en viihtynyt metsässä ollenkaan, mutta nyt olen oppinut nauttimaan siellä kävelystä. Ja olen huomannut, ettei siellä tulekaan petoja vastaan, ellei naapurin (mukavia) koiria lasketa sellaisiksi.

Senni nauttii vapaana juoksentelusta todella paljon, mutta malttaa myös tulla luokse kutsuttaessa lähes aina. Metsään otan aina jotain leikkelettä mukaan, jotta tottelevaisuudesta saa superhyvää palkkaa. Kahtena päivänä Senni jätti yhden kerran palaamatta luokseni, ja lähti jonkin hajun tai eläimen perään. Ja minä tietysti sitten koiran perään... Eikä olisi millään antanut ottaa kiinni, mutta onneksi toistaiseksi minä olen ovelampi. Rapistelin namipussia niin, että sain Sennin huomion, ja sitten "vahingossa" pudotin sen jalkojeni juureen. Johan tuli koiralle kiire juosta se nappaamaan, ja minä sain napattua koiran, hah!

Oscar voi todella hyvin, kilpirauhaslääkitys on tehonnut hienosti, ja vanhuuden vaivat ovat muisto vain. Kuuloa tosin ei niilläkään saa takaisin, mutta hienosti pappa jaksaa kanssamme metsässä kulkea. Oscar tosin kulkee visusti polulla, ja harhautuu siltä maksimissaan parin metrin päähän. Senni sitten kulkee Oscarinkin edestä omia polkujaan, mutta valkoisen salaman erottaa syksyisestä metsästä helposti. Tässä parhaita kuvia retkiltämme:















 





lauantai 19. lokakuuta 2013

Terveisiä Aasiaan

Kotinurkat alkavat joskus kyllästyttää. Vaihtelun vuoksi lähdimme Sennin kanssa yhtenä päivänä iltalenkille merenrantaan Töölöön, Sibelius-puiston lähistölle. Päivä oli kylmä mutta ihanan aurinkoinen, ja Senni oli ensimmäistä kertaa elämässään meren äärellä.




Paras hetki oli, kun menimme Sibelius-monumentille. Sen ympäristössä vilisi aasialaisia, jotka olivat tulleet tätä monumenttia ihailemaan ja tietysti valokuvaamaan kaikkea mahdollista. Meidätkin napattiin heti kuviin kun puiston läpi kävelimme, ja aasialaiset hokivat toisilleen "champiooon, champiooon" Senniä osoitellen.

perjantai 18. lokakuuta 2013

Mitäs herkkua tällä kertaa?



No sonnin sutia! Mustissa ja Mirrissä näitä joskus talvella minulle suositeltiin, ja vein sellaiset Oscarille ja Sennille. Varsinkin Oscar meni herkusta ihan sekaisin, ja muistaakseni otti sen vanhempieni sänkyynkin yöksi. Menin sitten takaisin Mustiin ja Mirriin ja pyysin lisää näitä herkkuja, joiden nimen olin siinä vaiheessa jo unohtanut. Tuttu myyjä muisti mitä tarkoitin, ja kysyin sitten että mitäs osaa härästä nämä oikein olivat, maistui niin hyvin koirille? Muistan vielä kauhistuneet perheeni ilmeet, kun sitten taas tavatessamme kerroin mitä edellisen kerran "sudit" olivat olleet. Nämä ovat hyvä herkku, koska ovat melko kovia, joten terrierilläkin kestää tikun tuhoamisessa hyvän aikaa. Toinen juttu on, kestääkö omistajan hajuaisti vahvaa hajua, joka näistä lähtee...

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Päivä töissä

Yksi haaveistani toteutui tänään: Senni pääsi mukaani töihin! Tänään työpaikallani ei ollut ketään muuta paikalla, joten tämä oli hyvä totuttelupäivä. Ja oli tälle poikkeusjärjestelylle syykin, jonka avulla sain pomoni tähän suostuteltua; taloyhtiössämme tehdään lämmistyksen säätöä, ja asunnossa ramppasi huoltomiehiä koko päivän, joten Sennillä oli paljon rauhallisempaa minun kanssani työmaalla. Yksityisyyden säilyttämiseksi en kerro mitä teen työkseni ja missä, mutta pari anonyymia kuvaa voin täällä jakaa.




Päivä meni mukavasti, ja Senni aloitti sen tutkimalla uuden ympäristön hajuineen sentti sentiltä. Toimistossamme on suuret ikkunat, joista Senni näki ulos ja murisi ohikulkijoille ja tarkkaili maailman menoa, ja tähän aktiviteettin menikin paljon aikaa. Oli myös mukavaa, että Senni tunsi itsensä niin rennoksi, että pystyi nukkumaan parit päiväunetkin. Voi kun itsekin voisi sen joskus töissä tehdä... Omalta osaltani päivä tuntui menevän ohi hujauksessa, ja sain kaikki työtkin tehtyä ihan ajallaan. Toivottavasti voimme ottaa tämän joskus uusiksi, oli ihanaa kun ei tarvinnut kiirehtiä kotiin koiran luo.

maanantai 14. lokakuuta 2013

Voittaja-fiilis

Oh my DOG minkä menin tekemään.

Jo vuosia olen koirattomana kävellyt joulukuussa ympäri Messukeskusta, tuhansia koiria ihaillen, koiratavaroita hypistellen ja esityksistä nauttien. Ja ajatellut; kun joskus minulla on koira, tulemme tänne. Puhun siis Voittaja-koiranäyttelyistä, Suomen suurimmasta koiratapahtumista.
Kahden aloittelijan, eli Sennin ja minun näyttelyura ei ole lähtenyt ihan kiitonousuun, joten olen viime aikoina  ajatellut että, ei vielä tänä vuonna, ensi vuonna olemme valmiimpia, mennään sitten.

Kyllä, olen taas shoppaillut. Mutta westie-pinssi oli alennuksessa!


Mutta höpsistä pussiin, koiran elämähän on juuri hetkessä elämistä, ja tätä filosofiaa minunkin tulisi noudattaa paljon enemmän! Jos vuoden aikana tapahtuisi jotain, mikä estäisi meidän ensi vuonna osallistumisen, varmasti katuisin ettei menty, kun siihen oli mahdollisuus. Eikä meillä ei ole mitään hävittävää, mutta kokemus tulee olemaan kullanarvoinen. Olen siis ilmoittanut meidät mukaan kahteen näyttelyyn! Kaveriksi saamme Molli-serkun emäntineen, joten molemmille on paikalla myös vertaistukea.

Perjantaina 13.12. osallistumme Helsinki Winneriin ja lauantaina 14.12. Pohjoismaiden voittajaan, näin vaatimattomasti. Sunnuntaina menen turistina katsomaan upeaa koiratanssikilpailua, ja tietysti westie-kehän laidalle kannustamaan. Ihanaa kun on jotain mitä odottaa (ja jännittää)!

torstai 10. lokakuuta 2013

Jookai eiku niinkusilleen ihansama!

10.10.2012 syntyi Starring Tatianalle neljä westie-pentua, kaksi urosta ja kaksi narttua. Tänään nuo pennut täyttävät yhden vuoden; onnea Starring Eiku, Starring Jookai, Starring Niinkusilleen ja oma murmelini, Starring Ihansama eli Senni!


maanantai 7. lokakuuta 2013

Takauma

Tasan vuosi sitten matkustin ensimmäistä kertaa elämässäni ihan ypö-yksin, ja vietin viikon Kreetalla omassa rauhassani, toisin sanoen eläkeläisten keskellä. Oma loma oli jo pitkään ollut to do-listallani, ja tunsin ylpeyttä itsestäni, että sain lähdettyä yksin matkaan. Eräänä iltana kävelin merenrantaan katsomaan auringonlaskua, ja kun aurinko oli laskenut, lähdin takaisin päin hotellille. Kuljin hiljaisen loma-asuntoalueen läpi, missään ei näkynyt eikä kuulunut ketään.

Yhden loma-asunnon terassilla oli narussa kiinni surkean näköinen westie, ja pysähdyin juttelemaan sille, välissämme ei ollut edes aitaa. Kun sitten lähdin jatkamaan matkaa, alkoi koira villisti vinkumaan ja kiskomaan perääni, ja oli todella vaikeaa kävellä sen luota pois. Tilanteessa oli jotain pakahduttavaa, ja märin silmin palasin hotellille. Pääasiassa surin sitä, ettei minulla ole omaa koiraa, vaikka se oli ainoa asia elämässäni, jota kaipasin. Tuona iltana tunsin myös yksinäisyyttä, ainoan kerran koko viikon aikana. Surin myös koiran puolesta, sitä että se oli jätetty yksin iltaa viettämään. Muistan vieläkin selvästi tuon tilanteen, ja sen vaalenpunaisen valon, joka mereltä päin kajasti auringon laskiessa. Tuo oli luultavasti alitajuisesti se hetki, jolloin päätin tehdä unelmista totta, vaikken sitä silloin vielä tajunnutkaan tai alkanut aktiivisesti koiraa etsimään, ainakaan westiä. Ja vuoden kuluttua tässä sitä nyt ollaan. Elämä voi muuttua.

Toivottavasti voit hyvin, pikkukaveri!

lauantai 5. lokakuuta 2013

Miksi sinulla on tuommoinen koira?

Otsikon kysymys esitettiin minulle ensi kerran hieman vähättelevään sävyyn, esittäjänä oli henkilö jonka mieleen ovat enemmän koirasudet. Kovaa vastakkainasettelua siis, enkä tuolloin saanut kunnolla edes vastattua kysymykseen mitenkään järkevästi. Sen jälkeen olen miettinyt asiaa kovastikin, koirien kirjo kun on niin valtava. Valitettavan usein rotu- tai koiravalinta menee myös päin mäntyä, jolloin sekä omistaja että koira kärsivät yhteiselosta.

Muistan ala-asteikäisenä raahanneeni kirjastoautolta kaikki mahdolliset koirarotukirjat ja lueskelin niitä omasta koirasta haaveillen. Osasin ja osaan edelleen nimetä valtavasti koirarotuja ulkonäön perusteella. Tuolloin minulla oli kaksi suosikkirotua; westie ja newfounlandinkoira (kuin kaksi marjaa...). Tuolloin viehätys näihin kahteen rotuun oli puhtaasti ulkonäkökeskeistä, en koskaan ollut tavannut kummankaan rodun edustajaa. Oscarin ja oman koiratiedon lisääntymisen myötä olen sittemmin ymmärtänyt millaisia terrierit ovat, ja millainen terrieristin tulee olla, joten 26-vuotiaana tehty rotuvalinta ei enää ollut vain kivan näköisen koiran valitsemista.

Pieniä ja söpöjä valkoisia koiria on montaa erilaista, miksi juuri westie on minun rotuni? Olen järkeillyt sen niin, että alitajuisesti pitää sellaisista koirista, joilla on ominaisuuksia joita itsessäänkiin arvostaa, tai joita haluaisi omata. Westie on syötävän söpö ja kaunis koira, mutta turkin alla on turkinpippuria. Rotumääritelmä kertoo luonteesta seuraavaa: valpas, iloinen ja rohkea; itsevarma mutta ystävällinen. Kappas vaan, voisin allekirjoittaa nämä myös itsestäni, tai ainakin toivon että tälläisenä minut nähtäisiin. Välitän paljon omasta ulkonäöstäni, ja naapurintyttö-kuoren alla olen esimerkiksi pokerinpelaaja (tieto jolla olen loksauttanut monet leuat).

Toki nyt, kun Senni elämässäni on, on helppoa kertoa miten olemme samankaltaisia, mutta kyllä minulle olisi muunkinlainen koira voinut tulla. Halusin, että koira on pienikokoinen, jotta se on helppo ottaa mukaan ja jotta sille löytyy helpommin hoitopaikkoja. Karkea turkki oli myös mieluisa, koska pidän trimmaamisesta, ja karkeasta turkista lähtee vain vähän irtokarvoja asuntoon, eikä karvanlähtöaikaa ole. Lisäksi halusin koiran, jonka kanssa voi harrastaa koiratanssia. Sitä tosin voi tehdä millaisen koiran kanssa vain, eikä westie varmasti ole helpoimpia rotuja, mikäli pääsemme joskus kilpailuihin saakka. Mutta se on haaste ja hidaste, ei este.

Elämässäni luotan siihen, että asiat menevät aina oikein päin, ja olen luottanut kohtaloon monissa asioissa. Myös koiranhankinnassa asiat vain yhtäkkiä loksahtivat paikoilleen, mutta "Kun Riikka tapasi Sennin" onkin aivan toinen tarina.





keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Syys-Senni

Koirat ja syksyn lehdet, siinä vasta suloinen yhdistelmä. Katselin kävelyillämme muutaman päivän ajan ihanaa pikku rinnettä, joka oli täynnä vaahteranlehtiä, ja halusin viedä Sennin sinne kuvattavaksi. Tiistaina vietin vapaapäivää, ja kävimme puoliltapäivin ottamassa vähän kuvia. Koira kiinni valopylvääseen, kamera esiin, ja eikun kuvaamaan! Ohikulkijoitakin oli päiväsaikaan vain kourallinen, eikä kukaan tullut häiritsemään kuvauksiamme. Tässä tulokset:


  

tiistai 1. lokakuuta 2013

Villavaras

Kelit kylmeni, ja sain kaivaa pipot ja kaulaliinat kesäpiilosta. Sennikin oli tästä innoissaan, villavaatteiden ja koiran jälleennäkeminen oli vähintäänkin riemukas. Eteiseen ei voi taaskaan jättää mitään villaista niin alas, että koira ne yltäisi nappaamaan, koska ne kyllä nopeasti levitetään ympäri asuntoa. Naureskelin itsekseni, että jos koira varastaa tavaroita, olisi normaali reaktio kieltää koiraa ja napata tavarat pois, mutta mitä tekee bloggari? No hakee tietysti kameran, ottaa pari kuvaa ja kieltää vasta sitten...

Villassa on luultavasti jokin haju, joka Senniä kiehtoo, sillä äitini lankavarastot joutuvat usein Sennin ratsiaan, mikäli pääsyä niille ei ole huomattu estää. Myös keskeneräiset kutomistyöt kelpavaat hyvin leluksi (äitini kauhuksi), näidenkin haussa Senni on ollut hyvin omatoiminen. Silloin ei tosin ole aikaa hakea kameraa, vaan on pelastettava mitä pelastettavissa on!

"Tämä huiviko? Öö tämä oli jo tässä sohvalla kun tulin tähän..."
 

"Nuuuuuuuuuuuuuuh!"


"Hurraa, villaa!"

Äidille tiedoksi, kutomiasi vaatteita ei vahingoitettu kuvauksissa, otin ne tosi nopeasti pois! ;)